Koirannahkalakki

 

Meiän Venni aiheuttaa sekä iloa, surua että huutavaa ärtymystä...
Sil yksinkertasesti ei vaan oo älliä...ehkä joskus pieniä välähyksii, mut harvakseltaa...
Pienempänä, se yksinkertasesti ei millää meinannu tajuta, ettei sisälle pissata...
Asuttiin Kouvolas ja Pesonen tuli minuu ennen kotii. Venni ja Nana oli eteises, kun siin oli talon ainoo muovimatto...
Venni oli ollu tosi ilonen ku Pesonen tuli kotii ja tervehti ilosesti...
Pesosen kertomus ei ollu niin ilonen, mut se ois kyllä minuu kovasti naurattanu, mutten uskaltanu nauraa, ku vast nurkan takana...
Pesonen: Mie tulin kotii ja sit paskaa oli siin lattial ja ku ne pyöri siin iloissaa ni se kaikki levis ympäriisä...Sit mie kävin kyykkyy, et laitan Vennille pannan et voi mennä ulos, ni se kusi niin voimal lattialle, et se roisku min naamalle asti...Sillon mie ajattelin et nyt kuristan sen...

Eihä se sitä kuristanu, enkä miekää nauranu, ku joo, vast kulman takana...

Vennin varpaat tarttu rappurallii ja sen toinen  takajalka jäi nakkelii siihe..
Mentii elukkatohtorii ja toisellekki ja selvis et varpaat on poikki...
Siihe laitettii lasta ja sen se repi säännöllisesti irti, vaik me teipattii se jeesus-teipilki kiinni...
Kyllä vaan, laitettiin myös se kaulus, jonka se sai irti ja repi...

Varpaat parani, on se vähän räpylä, se jalka, mut hiivatin kovaa se silti halutessaa pääsee...

Venni on menny rapuis mukkelismakkelis, ruokakuppi suus se on juossu seinää päin, ilossaa se juoks meiän sillosta vanii päin, pelti senkus kumis vaan...
Pari vuotta sitte min piti mennä leikkauksee, mut se telo ittesä jossain nii hyvin, et min piti siirtää omaa aikaa...
Kyllä hävetti soittaa, et mulla on koira kipeenä, voitasko siirtää min aikaa...
Onnistuhan se ja onneks jononhoitaja oli koiraihmisii ja ymmärs kyl...

Vennin tapa ei ollu kaluta kenkii...
Venni söi sukkia...
Ja kalsareita...
Yhtenä päivänä Pesonen pyllisti  minulle ja kysy et nääkö pitäis jalkaa laittaa...
Taas minuu niin ois naurattanu, ku siel oli ruokalautasen kokonen reikä takapuolel...
Sil hetkel ne oli Pesos-paran ainoot pitkät kalsari ja oli talviki viel...

Meil oli aika, ku nukkumaamennes sen sijaa, et oltais toivotettu hyvää yötä, sanottii:
-Ootko piilottanu sukat ja kalsarit?
-Oon...ootsie?
-Joo, oon... 
Venni söi ja syö edellee...ja edellee myö piilotetaa vaatteet...

Nykysin myö iltasin keskustellaa mikä tai mitkä kissat on onnistunu piiloutumaa makkarii...

Venni tykkää järsiä pehmolelut, suolistaa vissii, niikus suuremmatki metsästäjät...
Meil on eräs raatoarmeija viety lopult suolettomana ja silmättömänä roskii... 
Legot on kans kivoja...
Ja kynät...

Ja tänä aamuna Venni vei kynän pöydältä...
Tussin, permanenttitussin...
Ja järsi sitä mun valkosella karvalankamatolla, jonka olin saanu kaverilta Hannalta...
Matto, jost mie tykkään hurjasti...

Ku mie tulin huoneesee, ni mie aattelin et nyt min järki nyrjähtää, jos se matto on tuhrittu...
Venni näki min ilmeen ja nappas nopsasti tussin tupen suuhun...
Luuli, etten tajuu...
Avasin sen leuat ja noukin tupen ja tutkin maton...Onneks ei mitää sittekää...Mut mie oikeesti aattelin et kissoista ne rukkaset ja Vennistä se nahkalakki...

Toki voi olla, et Venni on kuullu puhuttavan siit Juuso-karhust, jonka maalaukset on kaikki myyty, et seki parantaa meiän taloutta vähä taiteilemal...

En tiiä, onneks on työpäivä...Siel ei ainakaa viel oo kukaa syöny kynii, tai tehny tyhmii kepposii...