Joulunodotusta

 

 

Myö kun ton Pesosen kans alettii yhes kuleksimaa, ni se ei tykänny joulust ollenkaa...
Mie sillo mietin, et mitähä täst tulee, ku minulle se kuitenki on tärkee juttu...
Mie nautin siit tunnelmast, ku ei tarvi mennä mihinkää, ei oota et kukaa sen ihmeemmin tulee käymää, ku kaikil on ne omat kuviot...
Ja ne valot, kynttilät ja kuusi kans...
Nii ja voi syyä sitä jouluruokaa, mitä ite kukin haluaa...
Mie luovuin niist joululaatikoist, ku vuosii sitte syötii Annan, Hennan ja Riikan kans yhes...
No, sillon oli maksalaatikko, lanttu ja porkkana ja kaikki mitä nyt oikeeoppisesti kuuluu...
Tarkotus oli et pitää ees maistaa...
Nää kekkulit keksi, et jos tää ois pelkokerroin, ni kilpaillaa kuka voittaa, ja lopult Anna möllytti lanttulootaa nii kauan suussa, et se meni oksentamaa...
Sillon mie sanoin, et meiän jouluruoka onki sit täst eteepäin kinkku, perunamuussi ja salaatti...
Ja uutena vuotena syyää sitte pitsaa...
Mut ennekaikkee ruokaa, suklaa, hyvä kirja, hiljasuus, valot, värit, tunnelma...
Voi olla niikus hyväl syyl tekemättä mitää, ku on joulu...

Pesonen huokaili, et se on kyläs käymist, jouluruuan syömist jossain ja taas jossain, lahjojen ostamisen painetta, rahanmenoo...
Ja sen lista se jatku ja jatku...
Ja kuusta ei ainakaa ruveta laittamaa...
Mie sanoin sille, et älä nyt etukätee marise, katotaa mitä sie tykkäät joulust vähä niiku min taval...

Mie alotan joulun laittamisen tosi aikasin...ja lahjojen miettimisen kans...
Sit ei tuu oikeesti kiire...
Monet nauraa minulle, mut siin vaihees ku ihmiset hikipääs narisee, ni minul ei oo mitää hätää...
Vaik mie laittelen, ni sillee hullu mie en oikein oo et jaksan kaikki paikat siivota putsveks kiiiltäviks...
Se perussiivous riittää minulle...

Kitinöist huolimatta, kuusi meil on ollu joka vuos ja ollaa tehty lahjakierros ennen jouluu ja joulunaika vaan oltu...

Pesonen on valitellu tyypilliset joulujuttumarinat, mut oon ollu huomaavinani, et vuos vuodelt vähemmän ja enemmänki muodon vuoks...
Tänä vuonna se sano jo lokakuus, et kumma juttu, mut tulis jo se joulu, et se oikeesti oottaa sitä...
Minuu vähä hymyilyttiki, mut sanoin vaa, et ohoh...mut toiha on kiva juttu...

Meil on ollu tapana ostaa lahjat kirpparilta, tai kierrättää joteki...
Tai yrittää väsätä ite lahja tai asetelma, mikä sitte muistuttaa hämärästi jotakin...
Pääasia on, et se on kuitenki sydämellä ja ajatuksella just sille tietylle lahjansaajalle tarkotettu...
Mie ku tykkään siit hommast, ni en oo tota yhtä marmattajaa ees ajatellu raahata mihinkää ostoksille...
Kyl myö kirppareil käyää yhes, mut joulujuttui mie käyn itekseni tai meiän likkojen kans...


Ongelma tulee esille siinä, et mie ostan jotain kivaa ja halpaa ja kasaan niist jotain...
Sit tulee Pesonen ja sanoo et, toihan on kiva, se pidetää kyl ite...
Nii kävi ku ostin kolme olkiporsasta ja sanoin et teen niist asetelmat...
Eikä, noi on kivat...ei niit anneta mihinkää...keksi jotain muuta...

No tossa ne nyt tököttää ... ja mie sit keksin taas jotain muuta....

Viime vuonna mie olin Erkon ja Annan kans Venäjäl Karuselli-kaupas...
Aivan uskomattoman kauniita joulukoristeita...
Ostin sitte neljä, joitten arvelin olevan sellasii, mitkä laitetaa kuusee roikkumaa, niiku pallotki...
No, ei ne osottautunu lopult semmosiks...
Ne laitetaa kuusen latvaa tähen paikalle...

Meille ei neljää kuusta sentää, ni tein niist sit omansorttisen koristeen...
On siel jotain vinoski, mut kyl se ihan hauska minust ainaki on...

Tänää on ensimmäin adventtisunnuntai, kalenterii meil ei oo, eikä luntakaa maassa, ilma on kostee, mut silti tuntuu et voi alkaa laskee päivii...sinne jouluu .... 
Kun minust se ihan oikeesti asustaa sydämes, noi ulkoset jutut on sitä ekstraa...



                                                  Annan koulus tekemä joulutonttuli

                                       Luulin niitä kuusenpalleron tapasiksi...luulin väärin...

 

                                                                       Pesosen possut....

 

 
 

Väärät kengät ja kanojen huijaus

 

Eilen käytin äitiä asioilla heti aamusesta... 
Lumihan oli satanu maahan, mutta kun siitä sanottiin, että se sulaa pois niin tyrkkäsin jalkoihin kumisaappaat...
Min punaset saappaat, jotka jälkikasvu kerran anto lahjaks, selittäen; että kun sinul pienenä oli ne punaset kumisaappaat, jotka pappa ( isäni) naulas joella olevaa puomii kiinni, ettet tipu, ni ajateltii, et nää ois sin lapsuusmuistojen kunniaks...
No, ensinnäki.. minul ei koskaa ollu punasii saappait, ja toiseksee, mie olin näppärä kulkee niit puomii pitkin ku käytii kalas...
Yhtää kertaa en jokee kellahtanu...

Äiti ei oikein vissii niist perusta, niist min saappaist... Sen mielest ne on liian punaset...
Minust ne on kivat...
Kumisaappaat on tosi hyvät...
Ne on nopeet laittaa jalkaa säällä ku säällä ja vaik astuis lätäkköö, ni jalat ei kastu...
Pesonen joskus meiän alkuaikoina joteki huokas, et mie en tiiä ketää naista, joka kaikes rauhas menee kauppaa, ku kauppaa kumisaappat jalas...
Tos kevääl, ku käytii äitin kans kouvolas kaupois, ni minul oli ne saappaat...ku minust ne on kivan raikkaat...
Ku hain äitii, ni se tokas jotain siihe mallii, et laitoit sitte oikein kumisaappaat...ja oikein punaset...
Avasin sille auton ovee, enkä viittiny kommentoida ihmeemmin...

Se on jupissu minulle kroksien käyttämisest talvel...
Nii ja aamutossujen...
Ne molemmat on helpot rätkästä jalkaa, säällä ku säällä ja ihan mihi vuodenaikaa hyvänsä...
Ainoo, et talvel ne on vähä liukkaat...
Viime talvena, saatoin ehkä oppia, et ei ne kroksit vissii oikein talvijalkineet oo, ku liukastuin tos rappujen ees ihan suoraa sellälleni ja mie oikeesti kuulin ku takaraivo litsahti jäähän...
Siinä ku makasin selälläni pihal, ni ekana ajattelin, et jos nyt ei pahemmin tärähtäny, ni mietin mitä jalkoihin laitan...
Ja äitille en sano...enkä Pesoselle, et sillai kaatusin...

No eilen laiton saappaat...
Menin autolle ja ikkunat oli ihan jäässä...
Laitoin auton käyntii ja oottelin hetken et pääsen ajamaa...
Vähän tuntu holotnalle ilma kyllä, mutten viittiny pohtii sit sen enempää...

Äiti oliki jo oottamas ja katto minuu ku tulin autost ulos...
Sano sitte; aina sie laitat väärät jalkineet, tiiätsie et on kaheksan astetta pakkast...
Mites mie semmosen oisin voinu tietää, ku en ees kattonu mittarii aamul...
En viittiny sanoo mitää, vaa aloin kiskomaa auton ovee auki...
Eihä se lähteny...lukko täysin umpijäässä...
Äiti ehotti, et se tunkis siit kuskin puolelt sisälle...Sanoin ettei se nyt ainakaa onnistu, mut kokeillaa, jos saahaa takaovi auki...
Sepä aukeski ja äiti istu ku taksis konsanaa ku lähettii ajamaa...
Tosin taksi ois ollu lämpösempi kyyti kyllä...

Sil aikaa, ku mie ootin äitii parkkipaikal, ni putsailin niitä talven ensilumii siit pois ja annoin auton olla käynnis ja simpsalabim...
Se toinenki etuovi viimenää aukes...
Mie hiljaa mietin, etten lukitse koko talves niit auton ovii ollenkaa...
Sit mie vein äitin kotii...ja jatkoin suoraa töihi...

Loppupäivä meni sit ihan kivasti...
Kotona vähän meinas käydä hassusti, ku kiipesin tuolille ja alastulles, se tuoli alkoki kaatumaa...
Ei käyny kuinkaa...tuolin selkänoja osu kylkee, mut mie sit kokeilin, ni ei ollu luita poikki...
Ja ku ei ees mustelmaa noussu, ni en viittiny siit asiast Pesoselle mitää mainita...
Se jäkättää turhist muutenki...

Tänää oli ensilumi sulanu pois ja mie laiton ihan aiheellisesti saappaat taas jalkaa, ku lähin töihi...
Töis minul on vaihtokengät ja ne sitte laitoinki jalkaa...
Kamala kiire koko päivän ja jotenki mikää ei sit menny niiku oli suunnitellu...
Kotiilähties aattelin viel käyä juomas kahvit ja sen jälkee puottelin kotii...

Olin luvannu Pesoselle, et laitan saunan lämpiämää, ni päästää ajois saunaa...
Tulin sisälle ja vaihoin vaatteet, höpisin Vennin kans ja etin....
Saappaita....
Etin ja etin...ja alko jo hermostuttamaa ...
Kunnes tajusin, et hiivatti sentää...enhä mie muistanu vaihtaa kenkii ku lähin töist...
Siel ne naulakon alla nyt oottaa minuu...

Ku minul ei ollu saappaita, ni mie laitoin...
Kroksit jalkaa...mut eihä se haitannu, ku kaikki lumetki oli sulanu pois...
Sitäpaitsi, ne on niin tasaset pohjista jo, ettei ees koirankakka tartu niihin...
Et sikäli onnistunu valinta...

Mie laitoin sen saunan ja aattelin, et meenpä pöyhimää kanoille yhen olkipaalin ja kiipesin liiterin vintille...
Aattelin et siirränpäs vähän tota pesää ja siinä kohtaa ällistyin totaalisesti...

Ku nyt on toi munien määrä ollu yhtä tai kahta päiväs, ni mie oon aatellu, et niil on nyt paussi menos...
Niillä mitää paussia oo ollu...
Ne on varmaa kotkottaneet ja vetäneet pitkää höyhentä, et kuka munii aina päiväs sen munan, ni mie oon tyytyväinen...
Ja sit salaa munitaa piiloo...

Mie vein kaikki 23 munaa...
Semmoin munarosvo olin...ja laitoin minun tekemän pesän sillee, ettei sinne sen taakse ihan äkkiä mennä tekemää kolttosia tollee salaa... 

Mut vaikka mie olin vähä närkästyny tommosest huijaamisest, ni päästin mie ne pihalle kuopsuttelemaa kumminki...
Kun ne semmosesta nii kovasti tykkää...

 Kolmelta iltapäivällä marraskuun viimesenä keskiviikkona...harmaata, hämärää...eikä lumest tietookaa

 



 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Marraskuun 21

 

Jos mitä, niin tota lunta on odotettu jo kauan...
Mie en lumesta ikinä oo sillee piitannu, mut viime kesä oli ainaista sadetta, syksyllä oli hetkittäin mukavaa ilmaa, mut sadetta ja sumua on riittäny ihan vaik Saharaa sitä lähettäis...

Aamul petyttii, ku katottii ulos, et ei sitä lunta tullukkaa, ja oli vähän mitääsanomaton olo...
Elukoita mikää ei haitannu, Venni touhus omiaa...Niisku, Nestori ja Pipsa puotteli ulos, Korppu rötkötteli laiskana Olli leikki omia leikkejään...
Päätettiin sit  heti aamusesta käyä kaupas...
Jaalaaha myö ajeltii ja kateltii et onks toi nyt vettä vai rännän tapasta mitä satelee...

Kotiipäin ajaes se muuttu sit kyl valkoseks, mitä tuolt taivaalt alas tipahteli...

Kotona siivoiltii liiterii... oikeesti etittii tunkkii, et saatas bella Bravaan talvirenkaat, mut löyettii vaan tunkin varsi...
Mut silti ei tullu paha mieli, kun kuitenki oli mukamas valosampaaki ku maa alko olla valkonen ihan...

Sulaahan toi pois ja sitte taas on harmaata, mut kyl maar, tulee joulunen ja ilonen olo kuitenki...

Kanoille tää nyt ties sitä, et ulkoilut on loppu ihan tos niitten katoksessaki ja mie vähän luulen, et toi kotkottelu oli jo tänää sen verran närkästynyttä, et menee tovi jos toinenki, enneks ne ymmärtää, et aina ei saa mitä haluu, ja täs tapaukses ei vaan pääse ulos... 


Vennin aamutoimia

 
 
 Ollin aamutoimia

                                

Minun päivän tunnelmia

                                          

Tapoja ja tottumuksia

 

Jokaisel on niit pienii omituisuuksii ja tapoi, mitä ei parane mennä rikkomaa...
Minul toi aamu pitäs mennä ku juna raiteitaa, mut niiku VR ei pysy aikatauluis, ni ei ne minulkaa ne aamut sillee mukavan soljuvasti mee...

Nyt on menny monta aamuu, et min tavat toimia on rikkoutunu, joko Vennin tai kissojen takii...
Tai sit noi kanat on onnistunu säätämää jotain...
Ja minuu kyl hermostuttaa semmonen sabotaasi...

Tänä aamuna ei ollu nelijalkaset karvalliset, eikä kaksjalkaset höyhenelliset, vaan toi kaksjalkanen kummasti karvottunu ukko...
Ja kyl vähä Venniki...

Pesonen eilen illal sano, et sil on pekkanen...
Että ei tarvi nousta niin aikasin...
Mie luulen et min pasmat sekos jo hiukkasen tos kohtaa...
No mut, miepä luin illalla kirjaa...Stephen Kingiä...ja se oli jollain tasol vikatikki...
Yöl näin jotain tosi kummaa ja sairaalloista unta, enkä saanu sit enää oikein nukuttuu...

Ku ois alkanu nukuttaa, ni sillon alko Venni möykkäämää...
Kello oli neljä...
Minulle tuli mielee, ku yhtenä viikonloppu-aamuna Venni alotti möykät, ni Pesonen jupis, et mee nyt alas...Mekka huutaa jo...
Mie en millää ois viittiny nousta, mutkun mie en enää untakaa saanu, ni nousin ylös ... 
Laitoin Vennin pissille ja kahvin valumaa...
Tavallaa mie menin niit min tuttui raiteit, paitsi et takaraivos mie tiesin et aamu on erilainen, koska Pesonen ei menekkää töihi niiku muina aamuina...
Ja se et mie en ollukkaa itekseni, vaivas minuu... 
Kovasti...

Se heräili jossain vaille seittemän ... 
Et sain mie aika pitkää kuitenki tallustella itekseni...
Se sit tepasteli tos ja kyseli kaikkee typerää, niiku et onks meil mehuu ollenkaa...
Mie sanoin sille et teen, teen mehua...
 Ja siinähä se jo oli emalikuppi ojos et kaada jo...
Minuu kiukutti, mut koitin olla kohtelias ja sanoin ystävällisesti, et tiiän kyl millanen töpöstelijä oot seittemänkymppisenä vanhainkodis kuppi tanas kerjäämäs hoitajilt mehua...

Sitte se kyseli auton vakuutuksist ja mie sanoin et joo joo...katon katon, mutten just nyt...
Sitte se lähti käynnistää autoo...
Ja tuli ilmottamaa et siit on varmaa nyysitty bensat...
En sanonu mitää, jotain ynähtelin vaa...

Sitte se lähti asioillee...
Mut min aamu se oli sekasin ku seinäkello...
Sain mie pakolliset tehtyy...elukoille ruuat ja tiskit pois ja sängyn pedattua...
Mut minulle tuli älytön kiire ja pakko oli sit rullutella autolla töihi...
Bensavalo vilahteli ilosesti, kun pienen pieni aurinko ainaki...

Töis työkaveri, Annika, vilkas minuu ja sano, et tänää taitaa olla parempi, ettet tee mitää erikoisen tarkkaavaista, etkä kauheesti ees neuvo ketää...
Sanoin et näkyykse muka päälle...
Ja se nauro ja sano et, joo ...
Ei se laskenu minuu ees kopiokoneelle...

Päivä meni aika hyvin, vaikken mie kaikkein terävin kynä penaalis ollukkaa ja viimenää tulin kotii...
Pesonen ei ollu kotona, jotes nappasin Vennin mukaa ja kävin morjestamas äitii...
Sain siltä jonku helpon reseptin pipareihin, jotka jopa mie saan kuulema onnistumaa...

Tultii kotii ja mie vetkuttelin niitä näitä ja sit menin suihkuu...
Ja mie mietin, et miks noi elukat vahtii niin kovasti tota suihkus oloo...
Kaikki muut paitsi Niisku...
Luuleeksne, et mie hukun tonne tai jotain...
Mut voiha olla et se on vaan niitten tapa, niiku minul on tapana noi aamutoimet...

Huomenna on lauantai, toivon et meiän pieni musta imaami pitää kuonon kiinni ja antaa nukkua vaik puol viitee... 
Se on niin tapojensa orja...toi Venni...

 

Koirannahkalakki

 

Meiän Venni aiheuttaa sekä iloa, surua että huutavaa ärtymystä...
Sil yksinkertasesti ei vaan oo älliä...ehkä joskus pieniä välähyksii, mut harvakseltaa...
Pienempänä, se yksinkertasesti ei millää meinannu tajuta, ettei sisälle pissata...
Asuttiin Kouvolas ja Pesonen tuli minuu ennen kotii. Venni ja Nana oli eteises, kun siin oli talon ainoo muovimatto...
Venni oli ollu tosi ilonen ku Pesonen tuli kotii ja tervehti ilosesti...
Pesosen kertomus ei ollu niin ilonen, mut se ois kyllä minuu kovasti naurattanu, mutten uskaltanu nauraa, ku vast nurkan takana...
Pesonen: Mie tulin kotii ja sit paskaa oli siin lattial ja ku ne pyöri siin iloissaa ni se kaikki levis ympäriisä...Sit mie kävin kyykkyy, et laitan Vennille pannan et voi mennä ulos, ni se kusi niin voimal lattialle, et se roisku min naamalle asti...Sillon mie ajattelin et nyt kuristan sen...

Eihä se sitä kuristanu, enkä miekää nauranu, ku joo, vast kulman takana...

Vennin varpaat tarttu rappurallii ja sen toinen  takajalka jäi nakkelii siihe..
Mentii elukkatohtorii ja toisellekki ja selvis et varpaat on poikki...
Siihe laitettii lasta ja sen se repi säännöllisesti irti, vaik me teipattii se jeesus-teipilki kiinni...
Kyllä vaan, laitettiin myös se kaulus, jonka se sai irti ja repi...

Varpaat parani, on se vähän räpylä, se jalka, mut hiivatin kovaa se silti halutessaa pääsee...

Venni on menny rapuis mukkelismakkelis, ruokakuppi suus se on juossu seinää päin, ilossaa se juoks meiän sillosta vanii päin, pelti senkus kumis vaan...
Pari vuotta sitte min piti mennä leikkauksee, mut se telo ittesä jossain nii hyvin, et min piti siirtää omaa aikaa...
Kyllä hävetti soittaa, et mulla on koira kipeenä, voitasko siirtää min aikaa...
Onnistuhan se ja onneks jononhoitaja oli koiraihmisii ja ymmärs kyl...

Vennin tapa ei ollu kaluta kenkii...
Venni söi sukkia...
Ja kalsareita...
Yhtenä päivänä Pesonen pyllisti  minulle ja kysy et nääkö pitäis jalkaa laittaa...
Taas minuu niin ois naurattanu, ku siel oli ruokalautasen kokonen reikä takapuolel...
Sil hetkel ne oli Pesos-paran ainoot pitkät kalsari ja oli talviki viel...

Meil oli aika, ku nukkumaamennes sen sijaa, et oltais toivotettu hyvää yötä, sanottii:
-Ootko piilottanu sukat ja kalsarit?
-Oon...ootsie?
-Joo, oon... 
Venni söi ja syö edellee...ja edellee myö piilotetaa vaatteet...

Nykysin myö iltasin keskustellaa mikä tai mitkä kissat on onnistunu piiloutumaa makkarii...

Venni tykkää järsiä pehmolelut, suolistaa vissii, niikus suuremmatki metsästäjät...
Meil on eräs raatoarmeija viety lopult suolettomana ja silmättömänä roskii... 
Legot on kans kivoja...
Ja kynät...

Ja tänä aamuna Venni vei kynän pöydältä...
Tussin, permanenttitussin...
Ja järsi sitä mun valkosella karvalankamatolla, jonka olin saanu kaverilta Hannalta...
Matto, jost mie tykkään hurjasti...

Ku mie tulin huoneesee, ni mie aattelin et nyt min järki nyrjähtää, jos se matto on tuhrittu...
Venni näki min ilmeen ja nappas nopsasti tussin tupen suuhun...
Luuli, etten tajuu...
Avasin sen leuat ja noukin tupen ja tutkin maton...Onneks ei mitää sittekää...Mut mie oikeesti aattelin et kissoista ne rukkaset ja Vennistä se nahkalakki...

Toki voi olla, et Venni on kuullu puhuttavan siit Juuso-karhust, jonka maalaukset on kaikki myyty, et seki parantaa meiän taloutta vähä taiteilemal...

En tiiä, onneks on työpäivä...Siel ei ainakaa viel oo kukaa syöny kynii, tai tehny tyhmii kepposii...



                                              

 

 

Mestari Olli

 

Me kesällä tehtiin remonttia,
ja Olli se hääri mestarina.
Se seinä meidät melkeinpä itkemään pisti,
oli siitä tullut jo melkoinen risti.

Me purettiin, kirottiin, 
sitten alistuttiin,
ja sisäpuolelta kokoon se kursittiin.
Ei neulaa, ei lankaa 
me käytetty tässä,
oli naulat ja vasara 
melkoinen ässä.

Me lyötiin seinät kiinni ihan,
jäi rujoiset jutut puolelle pihan.

Ensi kesänä avataan ulkopuoli,
sitten ehkäpä loppuu sekin huoli,
että romahtaa kokonaan tuokin seinä,
jää meille aikaa, 
lojua suussamme heinä.
Lorvitaan, 
katsellaan järven rantaa,
tai sullotaan varpaat rannan santaan.

Mut, kas,
mestari tuossa on tutkimassa, 
kuinka eristeet oikein on asettumassa.
On tarkka tuo Olli,
tuo noheva kolli.

Se miettii,
Ei ihme, 
jos kylmä on ollut säässä kuin säässä,
ei järkeä ollut oo eristäjän päässä.

Eristeet uusiksi,
tuumi se Olli.
Me käskystä tehtiin, 
ja se oli onni. 

Mut on sangen outoa ollut tässä,
kun lämmityksen kanssa ei olla oltukaan helisemässä.
Ei hiukset heilu,
ei paperit lennä.
 
On seuraava projekti eteisessä, 
sen lattia vaihtoon on etenemässä.

Minä luulen, 
ei sekään onnistuisi, 
ellei Olli se tulisi innostajaksi.

                                                     

 
 

Kerää koko sarja

 

Meiän kissamaailma on koostunu eräänlaisit orvoist... tai kulkureist...
Näitten invaasiot on pääsääntösesti syksysin...
Nestori ja Pipsa tuli jotakuinki lokakuun saiteisina ja pimeän koleina iltoina, Niisku samoin lähestulkoo vuos sitte...
Pipsa tuli emonsa ja sisaruspentujensa kans, äiti-kissa otti ritolat ja karkas...
Pipsa teki pennut, joist tosiaanki jäi Korppu ja Niiskun pennuista jäi Olvi-Olli-kolli...
Me ollaa ajateltu, et tää kissahotelli ois niiku täys...
Samoin synnäri on suljettu...

Keskimääräsesti mie luulen et tääl kyläl on näil yks kanta-isä...
Semmonen Niiskun näkönen, pitkäkarvanen kolli...
Kiukkunen ku mikä...
Selänpääs on nimittäin paljon meiän mustien kisujen näkösii karvapalleroita...
Kanta-isä on aika ajoin vilahellu puskis ja on se satunnaisesti yrittäny meiän pihallekki...
Sitä mie oon ihmetelly, ku oon siin uskos, et omat kissat pitää reviirin puhtaana vieraista otuksista...
Voihan toki olla, et ne kattoo, et tuol se metsähullu esi-isä taas kirmaa, eikä ne ota sitä uhkana tai minään...

No, tää esi-isä on ollu parina päivänä Pesosen auton alla, ja Venniki on sitä jahannu pihast pois...
Nii ja Nestori on kans ollu karvat pörhössä...
Yleesä se metsäkatti on lähteny minuuki karkuu, mut yhtenä päivänä se vaan katteli auton alta, ku juttelin sille...
Kuule Mörri, mie sanoin...Meiän hotelli on täynnä, etkä sie oikein varmaa ees sopeutus tänne...Meehän nyt ettimää toista kotia...
Aikamme myö juteltii ja sit se siit lähti laiskasti jolkottelee pellolle päin...

Äsken mie kävin saunal lisäämäs puita ja jotain vilahti tos pihal...
Se joku pysähty portille ja Mörri, esi-isien ykkönen jäi tuijottelee minuu päin...
Mörri-kissakos se siellä, mie huutelin, vaik tiesinki, et sehän se...
Myö taas juteltii pitkät tarinat ja sit se jatko matkaa...

Mie en oo Pesoselle sanonu tost Mörrist mitää, ku siltä vissii nyrjähtäis jo järki, ku se alkais miettimää, et vänkääks meille taas syksyn kunniaks uus karvapallo...
Enkä miekää nyt niin kauheen ilonen olis, ku nytki välil tuntuu ihan mielipuoliselle, ku kattoo minne kattoo, ni aina on musta kissanmöykky joko nukkumas tai tuijottamas...
Nestori ei nuku alhaal, eikä tuijota, eikä se oo musta, ainoostaa mustavalkonen...
Se majottuu yläkertaa meiän sänkyy, ettei vaan jäis oven ulkopuolelle, ku myö mennää nukkumaa...

Enkä mie oikeesti tiiä, vaik toi Mörri oiski jonku kissa, kuhan vaa veättää tos pihal...
Mut kyl mie aattelin et on tää eläminen täs talos eräänlaist keräilytaloutta, millo mitäki keräillää...
Mut et, kerää koko sarja kissoja, ni se on jo hulluutta, ihan silkkaa hulluutta...

Ku mie saisin sen Mörrin nyt tän asian ymmärtämää,
Et eiköhä meil näit keikkujii jo ihan tarpeeks asti oo jo ....

                                                  

 

 
 
 

Ihmettelyä

 

Mie oon aina ollu kova ihmettelemää ja miettimää ja pohtimaa...Joskus on tuntunu, ku päässä surrais miljoonat mehiläiset, ku ajatukset hyristää sikin ja sokin pitkin aivolohkoja...

Mie oon ihmetelly sitä, et kuinka toi Pesonen ei tajuu, jos vaik siivoon tai vaihan verhot, mut sit se huomaa pari pikku naarmua autossa...
Oot sitte sisää-ajanu ton autos, se totes yks päivä...
Mihi oot onnistunu tölvimää sen...
En sanonu mitää...mutisin vaa jotain, mist ei saanu selvää ees oma kuulo...

Mie oikein täs rupesinki miettimää, et mitä kaikkee mie oonkaa ihmetelly aikojen saatossa...
Jotain tuliki mielee...
Käytän muutamaa kuvaa, kun tänää sai töissä sekä polio- että influenssarokotteen, ja mie kyl kerkesin ihmetellä, et koskas noita jäseniä alkaa särkemää, kun terkkari sano, et niin käy ja ei sit käynykkää...paitsi et äskettäin alko juilimaa oikein todenteol... varsinkii sormii ja nivelii...

Mut joo...
Mie oon ihmetelly...                                                      


                                          Mihin kummaan hävis min neljän tuulen lakki...

                                             

                                  Ja koska se lakki lapsena katos, nii sainko traumat, ja 
                                              siksi aloin käyttämään älyttömiä pipoja....
 

                                                  

                                 Leikkiikö Venni salaa legoilla, kun me ollaan poissa....
                                       

                                          Kuinka kissanpennut voikaan olla sulosia....
                                      

                                      Kuinka toi Pipsa saatto päästä suljettuun häkkiin...

                                          Kuinka pitkä aika onkaan vielä ens kesään....
                                       

On tää eläminen yhtä ihmettelyy ja ihmeit täynnä, ei siihe oikein muutakaa voi todeta....

Kun nukkuu hyvin niin taas jaksaa aamulla

 

Mehän on päätetty, et meiän makkaris nukkuu vaan ihmiset...
Nykysin ihmisiks voi sit lukea Niiskun ja Nestorin kans...
Olli yritti kovinki, samoin ku Korppu, samaa kastii, mut ne on edellee ihan hang-around-jäsenii...
elikkäs oven taakse ja ovi kiinni...
Niisku on päättäny nukkua nojatuolis ja Nestori veivaa ittesä min ja Pesosen välii...
Pesonen ei anna tilaa, Nestori ei anna tilaa, mut minut on jo pienest opetettu et viisaampi antaa periks...
Mie siis nukun reunalla omituisis asennois... 
Ja joka aamu särkee päätä ja niskat on jumis...
Et se siit viisaudest...

Venni nukkuu alakerras omas häkissää, ni se rauhottuu hyvin ja nukkuu keikkumatta pitkin poikin sinne ja tänne...
Venni on täsmällinen otus...
Me herätää arkisin viien kantturois, ku Pesonen joutuu lähtee ajamaa pitkää työmatkaa...
Viikonloppuja ootetaa, et voitas nukkuu pitkää...ehkä jopa seittemää...
Venni on erimieltä...
Se alkaa vaatimaa aamupissille siinä puol viien jälkee ja en mie ainakaa sit enää osaa nukkua...

Mie en tiiä mitä Olli ja Korppu tekee yöllä, mut siitä päätellen et virtaa riittää, ni ne nukkuu erinomasen hyvin...
Tänää oli siis maanantai-aamu...
Mie heräsin, kun Nestori halus makkarista ulos...
Ja min päätä särki ja muutenki olo oli jumiutunu...
Katoin kelloo, ja ku ois ollu enää vartti kellonsoittoo, ni päätin nousta sit itekki ylös...
Puoles välis rappui laskeutues, Venni alko mölisemää kopissaa...
Huusin sille ystävällisesti vessan ovelta, että Venni nyt hiljaa siellä...

Vessan ovella kurkki Olli...
Ajattelin, et vai nii, taas tehää kaikki valvonnan alla...

Laittelin kahvin ja pissatin Vennin ja olo oli ku zombilla konsanaa...
Niisku ja Nestori halus ulos...
Ei yhtää auennu päässä aamu, ei yhtää...

Venni alko torkuttelemaa tuolilla ja Korppu kans jatko unia...
Vaan ei Olli...
Piti kiivetä ja keikkua, tutkia ja tonkia...

Ja siin vaihees ku olin töihin lähös, menin laittamaa kanoille ruuan...
Ne vänkäs ulkotarhaa ja mietin, et olkaa nyt siellä sitte...
Menin käymää takas sisällä ja palasin tekemää kaakkanoille kepposen...
Laittelin verkkoa portin päälle ja naureskelin äänee, et...ettepä pääsekkää tänää karkuu...
Olin kovasti ovela  ja ylpeä nokkeluudestani...
Kunnes...

Seläntakaa kuulu värisevällä äänellä....KUKKOKIEKUUUUUUUUU...

Sillon multa loppu huumori...
Kokonaa...

Ajoin tarhassa olleet katoksee ja sain houkuttelujen jälkeen Kaarle kiekujanki tarhaa ja siitä katoksee...
Lämps vaan...suljin oven ja en ees taakse vilkassu, ku lähin töihin...

Mietin, et missäs kohtaa ne eläimet sitä stressiä lievittikää... 


                                           Vennin aamu
                                           

                                          Korpun aamu

                                          Ollin aamu

Ai mekö? Oltais jotain tehty?

 

Siis mitä?
Kukka heiluu?
Ai siis mekö oltais mukamas tota kukkaa ronkittu? Ei kyl me...
Se on ollu ihan joku muu...
Tai sit ikkunasta tuulee ja vetää...

Ai näitäkö kukkia? 
Ne on vähä tiellä tässä, ja ihan varovasti hampailla siirrän syrjään, kato nyt...

                                    


                                       

Kissankarvarukkaset

   

 

Maanantaina käytin Olli-kollin ja Korpun nipsisnapsis-leikkauksessa...
Maanantai oli uskomattoman rauhallinen päivä...
Tiistaikin vielä kohtuullinen, vaan eilen Olli olikin jo elpyny...
Se kiipesi kirjahyllyyn ja tiputti laatikollisen tavaraa sikinsokin lattialle...
Se oli aamulla...
Iltapäivällä se juuttu takakintustaan kynälaatikkoon ja jurnutti sen perässään lattialle...
Sisältöinee päivinee...
Sillä aikaa kun olin töis, se oli kaatanu min tonttulampun ...yllätys yllätys lattialle...

Pipsa puolestaan lujahti eilen ulos...
Eipä siinä muuta kun, ettei se malttais tulla sisälle...rapulla sanoo kauniisti mau, kun käyn kysymässä: tulisitko sisälle...
Ja sitten se luikkii piiloon...
Minuu ei se piiloleikki huvita puol kymmenen illal pimeel rapulla...
Ku mie tykkäisin, et ne olis yön sisällä kaikki kissat...
Ja kun ei sitte tullu, ni ajattelin et ole ulkona sitte...

Me ollaa Pesosen kans sovittu ettei meiän makkaris nuku kissat eikä Venni...On sillee sit rauhasampaa...
Mie ku menin hytisevänä Pipsan huutelusta nukkumaa, ni ovi oli apposen auki ja Pesonen kuorsas peiton alla...
Ja Niisku ja Nestori minun paikal...
Joo...yritin niitä kantaa pois, vaan ne sitkeesti vääns sukkelasti takasin...
Mie luovutin ja menin oman peiton alle sykkyrää...jäi minulle hippasen sentää tilaa ja tyyny...

Aamulla heräsin aikasin ja päästin Vennin pissalle ulos...
Kukas maata rellotti rapulla hyljätyn olosena, jossei meiän Pipsa...
Ja ku yritin ottaa syliin, ni eikun karkuu...
Olkoot , ajattelin ja menin keittämää kahvia...
Ja kuulin jonkusortin tössäyksen vessasta...
Menin kattomaa ja niihän se Olli oli saanu tiputettuu pesukoneen päältä puhtaat pyykit lattialle...sikinsokin tietty...
Sit minul alko kirraamaa jo päässä, et eihä täst taas mitää tuu...

Juotiin kahvit ja Pesonen lähti töihin...
Sanoin sille, et auton ikkunat on jääs, et pakkasta siel on...
Ei oo pakkasta, neljä lämmintä, eikä ne ikkunat jäässä oo...se järkähtämättömästi vastas pesos-tyyliin...
Mie ajattelin, et olin kattonu väärin ja en sanonu mitää enää...

Laittelin kanoille aamupalan ja Vennille kans, kissat oli osansa jo saaneet, ja otin Vennin samalla pihalle ku vein kaakottimille ruuan...
Nestori lujahti ulos....
Niisku lujahti ulos....
Kanalaan pujahti min peräs Pipsa, josta ihme kyllä sain niskakarvoista otteen ...
Tuli tunne, et se armollisesti vaan anto ottaa kiinni, mutten viittiny ajatella sen ihmeemmin...
Ja kannoin sen sisälle...

Ajattelin, et kyl ehin saada Niiskun ja Nestorin sisälle, ennenku lähen töihin ja keskityin pihalla astumasta koiranjätöksii, enkä seuraillu mitää muuta...

Sit alkoki olla aika lähtee töihi...
Menin huutelemaa ja Niiskun sainkin sisälle, Nestorista ei tietoakaa...

Kiipesin yläkertaa sulkemaa makkarin ovea, ettei kissat myllää siellä, mut Olli ja Korppu oli kerinny jo vallata sängyn...
Sain Ollin ulos, Korpun sujahtaessa sängyn alle...
Vein Ollin rappukäytävään ja yritin sulkea oven...
Korppu oli taas sängyllä ja oveakaa en ehtiny sulkea, kun Olli taas keikkumassa sängyn vieressä...
Näitä toisteltiin erään kerran ja viimein hikiki jo valu, ennenkun sain ne katit huoneesta ulos...

Enää operaatio Nestori...
Ei jälkeäkään...ei mitään...pelkkä hiljasuus...

Mietin et, selvä se, menen sitte autolla ton pikku matkan, ettei se kissa lähe min perää mistää puun takaa...

Menin autolle....
Siinä vaihees silmissä alko sumeta, oli jo kiirekki ja...

Auton ikkunat oli niin tiiviissä jäässä, et ois voinu ikijääks luulla...

Turha edes yrittää raapata ja turha odotella niitten sulamista, vaik ois auton käynnistäny...
Toi bella Brava on etelän auto, eikä se lämpiä oikein mitenkää...

Joten....
Huokasin syvään ja toivoin, ettei katti huomaa lähteä kipittelemää min perää ja aloin kävellä kohti Opistoa...
Matkalla mietin, et kuinkahan monet kissannahkarukkaset viiest kissast oikein saiskaa...


                      kuva ei oo väärinpäin, vaan se min tonttulamppu oli taas kaadettu...

                                            

 

                                                                     

                                         Luu

                                            Toi Pesonen  lahjaksi Vennille luun.

                                         Sai tuominen Venniltä vettymään suun.

                                                        Vaan Venni on nuuka,

                                                              ei kalua luuta.

                                                          Luun häkkiinsä hinaa.

                                                             Ei kissoille sijaa,

                                                            oo häkissä tässä.

                                                          Hermot Vennillä kyllä,

                                                             on helisemässä...

                                                         Ne kissat, ne kissat,

                                                          ne kyttäävät luuta.

                                                         Ne kissat, ne kissat,

                                                         ne nuolevat huulta.

                                                      Venni huolesta hikoo,

                                                        koht luukin jo likoo, 

                                                      Vennin hiestä märästä, 

                                            miten kummassa Venni selviää tästä?

                                             Venni penkoo luun vällyjen väliin,

                                                        itse kellahtaa päälle, 

                                                           ja luukin jo hävii.

                                                      Tuli päivälle tälle 

                                                        ratkaisu oiva, 

                                              miten huomenna mahtanee

                                                         ideat soida?