Jouluna, armon vuonna 2015

 

 

Niin se tuli...jollotti suorastaa tullessaa...no se joulu...
Tänää on jouluaatto...
Jollain ihmisil on ollu kauhee kiire ja sutina, mut myö maniana-ihmiset hiljallee tehtii mitä tehtii ja loput jäi sit tekemättä...
Lahjat saatii pakettii ja kortit postii...jopa ajallaa...

 Pesonen ilkku yhtenä päivänä keittiössä, et meinaatko säästää tän laatikon ja tapetoida ja sit laittaa lahjan sinne, ni en viittiny sille pilkkakirveelle mitää sanoa...
Seki ehkä vaikutti min sanavalmuitee, ku tulin kipeeks kaks viikkoo ennen jouluu...
Oli vähä ku pääsiäisen hiljaset viikot,  ku ääntä ei joinaki päivinä oo tullu juur, ku variksen raakunnan verran...
Pesosel oli hyviä hetkiä kuittailla...

Mut iski se tauti tohon Pesoseeki...siin myö sit yskittii ja köhittii ku keuhkotautiparantolan potilaat ja naukkailtii särkylääkettä, yskäntroppia ja nuhasumuu...
Pesoselle nous kuume viikoks ja sil meniki sit flunssa aika hyvin ohi...
Mie röhin edelleeki...

Toissapäivänä kävin apteekist ostamas nuhasumuu ja se naikkonen rupes kyselee, et kuinkas kauan oon jo nuuhkaillu...valehtelin et vähä alle kaks viikkoo, ku se ei meinannu vissii myyä sit sumuu...
Käski mokoma lääkärii...
Mut ny kyl tiiän milt tuntuu ku asiakas ei ookkaa kuningas...
Soitin mie lääkäriiki, muttei ollu yhtää aikoja...
Mut meneehä tää loma tälleeki...

Sillo, ennen tät suurta päivää, myö keskusteltii lahjakarkeist...
Se lähti siit, ku Pesonen katteli mainosta ja vinkas, et herranjestas kuinka kalliita noi karkit on...
Mie sanoin, et nii, siks mie oonki sanonu, et ostetaa irtokarkkeja ja laitetaa niit...
Se juopis et mitää ei osteta...maalaa pieniä kiviä ja annetaa niitä sitte...
Sanoin sille et juu, kyl oltais ihmisten mielissä positiivisesti ku ne hampaasa katkois...
Vähä ennen tot keskusteluu se oli sanonu, et laita kortit postii ilman merkkejä...kyl ihmiset ne käy lunastamas postista sitte...
Muistutin tostaki sille, muttei se muuta ku juputti ja läks töihi...
No ei meiän karkit oo maalattui kivii ja postikortitki lähti ihan merkkeinee päivinee ...

Sit, ku mie oon joka vuos tehny jonku sortin asetelmat ite, tulee sillai halvemmaks, ni tää meiän Ritari Joulumieli jäkätti: Ootko kattonu jääkaapist mitä siel on vanhaa ja mihi meinaat noi sianläskit laittaa...
En ollu kattonu ja läskitki olin unohtanu, mutten sille sitä sanonu...
Sanoin, et koskas sinust on tollain nipottaja tullu...
Se ei ollu moksiskaa, totes vaa, et millos sinust tollain lusmu...sie vaan teet asetelmii ja ruuat mätänee jääkaappii...
Sanoin sille, et mulla on kuule taiteellinen kausi menoillaa juur...
Onneks sil oli jo kiire töihi, eikä meiän orastava ylösrakentava keskustelu saanu sen enempää tuulta allee...

Mut oli siit se hyvä puoli, et otin ne läskit...
Huono puoli oli se, et mullaki oli kiire ja unohin mihi ne sit uuelleesijotin...

Oltii vähä sit mieltä, ettei meille oteta joulukuusta, kun noi reikäpääkatit kumminki sen kaataa...
No tänää se kuitenki päätti hakee sen kuusen...
Sanoin ettei tarvi, mut se jupis, et ku mie kuulema kuitenki alan jankuttaa, ettei ollu kuusta, ni helpommal pääsee ku vaan hakee sen...
Sanoin, et hae sitte, mut ei sen tarvi olla iso...

Ison se toi...sitte me katkottii tavallisee tapaa latvaa ja uutta villityst oliki se, et katkottii myös vähä oksia, ku se kuusi oliki sit aikas levee...
Myö laitettii kuusi narul kattokoukkuu kiinni...
Se moka kävi, et kuusenjalka on vähä liian tiukka siihe kuusen rankaa...sinne on lähes mahoton saaha vettä...
Yhtenä vuonna meil oli reilu jalka...ainoo vaan et ku rykäsin sinne vedet ni siin vaihees huomasin et se oliki halki...
Parina vuotena meil on ollu kattila kuusenjalkana...ois pitäny nytki tehä sillee, muttei sit kaikkee aina honaa...


Se me honattii, et meil on särkylääkkeet loppu ja käytii Valkelas kaupas ja apteekis...
Just ennen sulkemisaikaa...
Kaupassa ne jo kuulutti, et nyt kauppa menee kiinni...

Parkkipaikalle mennes joku ukkeli puotteli viel kauppaa...
Mie mietin, et näinkhän ehtii, enneks ovet menee lukkoo...
Mut Pesosen mukaa myö ainaki oltii ajattelevaisii, ku lähettii niin reilusti ennen sulkemisaikaa kaupast ulos...
Mut oli toi Pesonen reilul päällä muutenki...
Se anto min ajaa tol meiän Mitsulla...
Tosin veikkaan, et se oli kipannu kaljan tai kaks...

Lunta ei oo ja maa on vihree, jos puis ois lehet, ni ihan ku ois jo kevät...
Silti on joulu ja Hauskaa Joulua toivotankin juuri Sinulle, joka olet taas kerran jaksanut kahlata min höpinät läpi ....

Tohon ei kukaa pysty

 

 

Jouluaattoo ei oo enää hurjasti aikaa...Silti tuntuu, et eletää pitkää syksyy tai aikasta kevättä...
Lunta on ollu yhen kerran maas ja sit ne suli pois... 
Melkeestä jokapäivä on satanu ja satanu tai pilvet on roikkunu nii alhaal et ihan ahistaa...
Takapiha on yhtä mutavellii, mut on täs se hyvä puoli ettei ulkona palele suuremmin ja sisälki on aikas lämmintä...
Myöhä tultii rysäyksel nykyaikaa, ku hommattii ilmalämpöpumppu ja se on kyl kiva peli...
Varsinki sen alla on mukavaa, ku se puhaltaa lämmintä...ku pistää silmät kiinni, vois ajatella et on kesä ja aurinko paistaa selkää...

No mut pikkuhiljallee ollaa hommailtu, tai siis mie, ni joululahjoja...Ei mitää hienoja, mut sellasii, et ne on kuitenki ajatuksel ja sydämel hankittu...

Keskiviikkona kurkku tuntu kipeeltä, mut aattelin et kyl se siitä...
Illalla karu totuus paljastu, ei enää jaloillaa kyenny olemaa ja tajusin, et joopa, nyt tuun sitte kipeeks...
Vänkäsin sänkyy ja valitin Pesoselle, et särkylääkkeetki on loppu...mitäs nyt tehää... ja koskee ja palelee...

Kerranki olin onnellinen sen jemmailutaidosta, sil oli autossa purkissa särkylääkettä...
Toiha se ne ylös, mis mie palelin peiton alla...
Onksulla kuumetta, se kysy...
Ei oo, mie kalisevien hampaitten välist sain sanottuu...
Ja särkylääkeetki on loppu, se jatko... ja sit sen huumori puhkes taas täytee terää: Jos sul on viekkarit...

Mie oisin läpäyttäny sit, jos oisin tarennu ja ennenkaikkee jaksanu veivata kättä peiton alta...
Tyydyin sit vaa ynähtämää ja otin pillerin ja vedin peittoo enemmän korville...sen jupisin, et ootas ku sie tuut kipeeks, ni katotaas kuin huumori kulkee...

Torstain ja perjantain sain oltuu töis...en kehannu olla pois, kun on kiirettä...
Tarttumisvaara oli olematon, koska yks sun toinen niistää ja yskii...
Perjantaina menin Hennan kans joulukirpparille, ei me jaksettu ku yhel käydä...
Ja kotii tulles alko taas kurkkua ja korvia jomottamaa...

Tänä aamuna heräsin aamuyöstä, kun ei enää meinannu saada henkee kulkemaa mitenkää..
Nousin ylös ja tulin alas...
Aamu oli pitkä ku nälkävuos ja siin vaihees ku Pesonen suvaitsi herätä, mul oli parempi olo ja suunnittelin täyttähäkää, et kirpparille pitäis päästä...
Joulujuttuja...

Vaik mie olin piristyny kummasti, ni kuiteskaa ihan parhaal huumorimielel ollu...
Pesonen kyllä...ja sehän veisteli jos jonkinlaista puujalkaa ennenks päästii lähtemää...
Autos se jakso kuolemattomii lohkasujaa koko matkan, mut mie en oikein päässy tunnelmaa...
Kattelin ikkunast enkä ihmeemmin kuunnellu...

Mentii Valkealan kirpparin parkkii, noustii ulos autosta...
Ja sillon se tapahtu...
Pesosen huumori tyrähti ällistyksee ja sen suusta pääs:
Ei kukaa pysty tohon...ei kukaa...

Emmie tehny oikeesti mitää...
Mie vaan läiskäsin oven kiinni, muttei se menny, ku jotenki se turvavyö jäi lukkoo ja se ovi jumittu hiukkasen raollee, eikä liikkunu ees eikä takas...
Enkä mie saata ymmärtää, miten turvavyö voi kiertyä sillee siihe lukkolaitteesee...

Pesonen tuijotti minuu sielt auton toiselt puolelt naama pitkänä ku kamelilla ja minulle alko jo hikiki kihota, kun aattelin et opsis vaan, mitenhä täst selvitää...

Mie näin ku se huokas, laitto avaimet taskuu ja kömpi autoo selvittämää sen oven auki...

Poislähtiessä yritin ehottaa, et voisinha miekii ajaa...
Se ei sanonu mitää...
Hapannaama...

Vaan meiän Ollilla ja kumppaneilla on ollu kans jouluun valmistautumista...
Ne on jouluporsaat saanu löylytyksen ja uudellee järjestyksen kans...
Innolla ootan kun kuusi ehkä sittenki tuodaa sisälle...

 




 






 



 
Torstain sama j

Nakkikattila ja muita omituisuuksia

 

Minulha on autona toi Bella Brava, niikus hienostellen sit kutsun... 
Joskus aikonaa oli semmonen näytelmä, Molierin kirjottama, ja näytelmän nimi tais olla Hienostelevat Hupsut...sehä pilkkaa just semmosta ylihienoo... 
Niiku Pesonen tota minun Bella Bravaa... 
Pesonen ei hienostele...
Se sanoo suoraa ja omast mielestää sillee just tyhjentävästi...
Min Bravaa se kutsuu nakkikattilaks...
Mie ku hyppään rattii, ni min korvis soi sen sanat ja sillä tasasen tappavalla aksentilla: 
Nakkikattila...
Ja mie en parhaal taholkaa osaa kuvitella, et revittelen Ferrarin sukulaissielul, vaan tunnen et porisen ku prinssinakki siel kattilas...
Sivistelevä hupsu prinssinakki...kattilassa...

Vennii mie höpsöttelen et se on pieni vielä...
Sisäporsas se on...musta tynnyri...sanoo Pesonen

Yks päivä yritin urkkia, et muisteletsie ikinä ku myö tavattii ja sillee...
En...se sano...ihan ällikäl lyötynä...
Mie yritin uuestaa...
No ku sie olit romanttinenki sillo...
Sen katse muuttu viel tyhjemmäks ja se sano: En ollu...
Myö oltii autos ja minuu alko kiukuttamaa ja sanoin sille et, millonkas sinust on tommoin  jäärä hapannaama tullu...
Se vaa katto minuu ja nauro...
Mie en nauranu...yhtää...
Mie puristin rattii, enkä sanonu mitää enää...

Sanonta sanoo...rumat ne ryysyillä koreilee...
Mie yritän ees vähä kattoo, mitä pistän päälle, ees vähän....
Mut toi Pesonen...se kulkee älyttömis pipois ja iha mis nyt päälle sattuu jäämää...
Kerran mentii Jaalan kauppaa ja sen vaatetus oli hattuu myöten ku kolkytluvun englantilaisella maatias-aatelilla...köyhtyneellä semmosella...
Mie kävelin pari metrii sen takana ja yritin olla huomaamaton kokonaa...
Nyt mie mietin yks päivä, et ihan ku sarjakuvahahmon kans kulkis, ku se alkaa muistuttaa Nakke Nakuttajan Elmerii...
Sil on viime aikoina ollu nii paljo kaupas pääl, et se kulkee naama punasena ja puhkuu, et perkele ku on kuuma...
Et ihan turhaa se min saappaist on ihmettelyy kehitelly päässään...

Meil on kummallinen maku sisustaa...
Pesonen on vääntäny yläkerras omiaa ja mie sit keräilen kaikkee omast mielest hauskaa alakertaa...
Mie, joka oon kovin joviaali ja joustava sanoissani, kehuskelen herran tuotoksii...mut tykkään kyl oikeesti niist...
Se taas kommentoi ikiomaa tapaasa min juttuja...

Mie ostin kirpparilt joku aika sitte puisen lohikäärmeen...minust se oli niin minuu kutsuva jotenki...
Mie luulin et se laitetaa seinälle, mut pitkällisen miettimisen ja tutkailun jälkee mie oivalsin et se tuleeki kattoo...
Ooooo...mie ajattelin...viel parempi...

Sit mie olin viime maanantain Annan ja äitin kans asioilla ja käytii Pelastusarmeijan kirpparil...
Minul on sinne jäsenkortti, mil saa alennustaki, ni siel on mukava asioida...
Mie oon niiku kanta-asiakas...
Siel oli myynnis semmonen punanen pömpeli, mitä arvelin lampuks...kiinalainen semmonen...
Iloksein se ei maksnu ku 5 euroo, ni ostin sen...
Autossa äiti kysy, et meinaanko alkaa paaviks ku myssynki ostin...
Valistin sitä, että se on lamppu...tai ainaki luulen niin...

Kotona ruuvailin sen olkkarin kattoo lohikäärmeen seuraks...
Yhtenä iltana kysyin Pesoselta, et onkse jo huomannu min ostokset...
Joo, se sano...itehä sie sen lohikäärmeen näytit...
Eiei...ku minul on uus ostos...tuu kattomaa...
Se tuijotti kattoo, niiku lehmä uutta kuuta ja sit se tokas... Just nii...tää alkaa olla ku mikäki huumeluola...
Miekii menin moisest taiteettomuudest hiljaseks...ja vissii ilme venähti, koska samaa aikaa Erkko oli käymäs ja se nauro katketaksee keittiös...

Mut min asetelmist Pesoinki tykkää...
Ettei se vissii ihan toivoton tapaus kenties olekkaa... 

 
 



 

 

 

Kokeiluja

 

Mie oon ton pohtimisen ja miettimisen lisäks aika avoin kokeilemaa erilaisii juttui...
Telkkari on loistava innostuksen antaja...
Ohjelmista parhaita on Strömssöö ja Tanskalainen maajussi tai jotain sinnepäin ja nyt oon ilolla seuraillu ohjelmii, mis ne rakentelee taloja omituisist materiaaleist...
Tasasee tahtii ehottelen Pesoselle vaik, et... Tiiätkö, tänää ne teki tos ohjelmas talon seinät autonrenkaista...
Tos vaihees Pesonen, joko ei oo kuulevinaa, tai sit se vaan omaa tyyliisä tokasee: Joo, voit ihan unohtaa semmoset...Mitää ei kokeilla...
Noist autonrenkaist sain jo loistavan aitaidean, ja yritinki sitä selittää...
Mut ei helmiä sioille, Pesonen ei ollenkaa auennu min loistavalle idealle...
Oon myös ehottanu taloa olkipaaleista ja tyroksista...Turhaan...
Ja se tyroksitalo, minkä ne rakens telkkaris, sentää kellu...
Aatella kuinka kätevää, jos vaik nousee tulva...

Min ikuisuusprojekti on semmonen kohopenkki...siihen sain idean jo vuosii sitte...
Mut ei min kohopenkit kovin kohollaa kyl oo...
Sit sain idean Tanskalaisest maajussist rakentaa risuaidan...
Se ei jostain syystä näytä siltä, miltä pitäis ja oonki aatellu polttaa ne risut täs talven mittaa...
Sillä aikaa ku Pesonen on töis...
Ei pääse ilkkumaa siihe sitte...

Enneku sain luvan noihi kanoihin, ni ajattelin ennakoida ja rakentaa semmosen korkeahkon kanalan...
Sitä Pesonen usein kattelee pihalla ja jupisee, ettei kenenkää muun pihal varmaa löydy hirvitornii...
Saattaa olla, et poltan senki samal ku risut...

Yhes norjalaises ohjelmas, puutarha semmoses, ne teki sillee, et ku istutti pihalle jotain, ni sinne kuoppaa ne laitto luun tai lihanpalan, ni se kasvi kasvo sitte paremmin...
Kokeilin mie sitäki ja laitoin ruusun alle jonku lihaköntin tai jauhelihaa, en muista tarkallee ja kasvin siihe päälle...
Siihe aikaa meil oli koira, Nippe...
Nippe ei ymmärtäny puutarhanhoidost pätkääkää ja se tylysti kaiveli sen lihan pois...
Ja söi sen...
Nippe hais pitkää mädälle sen jälkee...
Eikä se ruusukaa kasvanu...kuoli mokoma pois...

Sitte mie näin mielenkiintosen ohjelman, kuinka pajupuu laitettii talveks veden alle ja kyl se vaan lähti sit kevääl kasvamaa, ku se ongittii ylös ja tuikattii maahan...
Koska kaikkee voi soveltaa, ni aattelin laittaa terijoen salavia maahan joulukuussa ja olin ihan varma et kaiken tän logiikan mukaa, ne alkaa rehottamaa kevääl...
Ei ne alkanu...ei ollenkaa... ja mie sentää ootin seuraavaa syksyy, enneks revin ne kuivuneet oksat maasta pois...
Meiän likat muistaa aika-ajoin, yleesä joulukuus muistuttaa asiast...
Ne ei kans ymmärrä mitää...

Mut ne terijoen salavat, mitkä laitoin etupihalle läks kasvamaa...
Annan huumorintaju loppu ja se kisko toisen irti ja väitti, et jos se ois jääny siihe mihi laitoin, ni ei ois mukamas auto mahtunu pihalle...
Olis kyllä mahtunu... ja se puu oiski iso puu nykysin, jos tää vandaali ei ois sitä repiny pois...
Yks toho jäi ja se sitkeesti kasvaa, vaik meiän edesmenny Nana-koira sitä retuutti pois ja Pesonen on vissii parii otteesee sit yrittäny poistaa...
Minust se on kiva ja salaa oon mielissäni ku se puu on niin sitkee...
Mie laitoin siihe moniväriset jouluvalot ja kyllä vaan se on sievä...

Sit on aivan uskomattomii juttui mitä voi kokeilla kasveista...
Kevääl meinasin tehä voikukkamarmeladia, mut unohin sen muovipussillisen kukkia pihalle ja ne mätäni...
Kokeilen ens keväänä uuestaa...
Koko kesä kuivatettii kasveja teeks ja pakastimes on kuusenkerkkiäki, jos vaik flunssa iskee...

Sitte mie näin tosi kivan ohjeen...
Siin laitettii sireenin kukkia sokerin sekaa ja sen piti haista tosi hyvälle...
No mie tein, muttei se haissu...
Mie ajattelin et jos antaa olla, ni jossain vaihees se haisee hyvälle...
Sit mie laitoin purkit kaappii... ja unohin ne sinne...

Tänää mie keitin mehuu ja ku etin sokerii, ni aattelin et käytän ne pois ja tulee kiva tuoksu mehuuki...
Avasin purkin...eikä se millee haissu...ei yhtää millee...
Mie ajattelin et jaahas, käytän toho mehuu ne kuitenki ja aloin kaatamaa...

Eihä se sokeri tullu purkist ensinkää ulos, ku oli jämähtäny köntiks vaa...
Pesonen oli keittiös ja palotteli lihaa, eikä huomannu et minul oli pien ongelma...
Mut ehän mie eilisen teeren tyttö oo...otin veitsen ja tökin nii kauan et sain sokerit mehumaijaa sireeninkukkinee päivinee...
Enkä sanonu mitää...
Ei ne kukat myrkyllisii oo ja jos pien eksoottinen maku tulee mehuu, ni se on vaa vaihteluu...
Ja niikus kaikki tietää, ni vaihtelu se on, mikä virkistää... 

Ja kanat....kanat tekee taas yhen munan päiväs...mie oon tonkinu ja tonkinu, mutten keksi mihin ne munii...
Huomenna aion tehä kunnon tarkastuksen kanalas...minuu ei kotkottimet enää huijaa...

 

 

Joulunodotusta

 

 

Myö kun ton Pesosen kans alettii yhes kuleksimaa, ni se ei tykänny joulust ollenkaa...
Mie sillo mietin, et mitähä täst tulee, ku minulle se kuitenki on tärkee juttu...
Mie nautin siit tunnelmast, ku ei tarvi mennä mihinkää, ei oota et kukaa sen ihmeemmin tulee käymää, ku kaikil on ne omat kuviot...
Ja ne valot, kynttilät ja kuusi kans...
Nii ja voi syyä sitä jouluruokaa, mitä ite kukin haluaa...
Mie luovuin niist joululaatikoist, ku vuosii sitte syötii Annan, Hennan ja Riikan kans yhes...
No, sillon oli maksalaatikko, lanttu ja porkkana ja kaikki mitä nyt oikeeoppisesti kuuluu...
Tarkotus oli et pitää ees maistaa...
Nää kekkulit keksi, et jos tää ois pelkokerroin, ni kilpaillaa kuka voittaa, ja lopult Anna möllytti lanttulootaa nii kauan suussa, et se meni oksentamaa...
Sillon mie sanoin, et meiän jouluruoka onki sit täst eteepäin kinkku, perunamuussi ja salaatti...
Ja uutena vuotena syyää sitte pitsaa...
Mut ennekaikkee ruokaa, suklaa, hyvä kirja, hiljasuus, valot, värit, tunnelma...
Voi olla niikus hyväl syyl tekemättä mitää, ku on joulu...

Pesonen huokaili, et se on kyläs käymist, jouluruuan syömist jossain ja taas jossain, lahjojen ostamisen painetta, rahanmenoo...
Ja sen lista se jatku ja jatku...
Ja kuusta ei ainakaa ruveta laittamaa...
Mie sanoin sille, et älä nyt etukätee marise, katotaa mitä sie tykkäät joulust vähä niiku min taval...

Mie alotan joulun laittamisen tosi aikasin...ja lahjojen miettimisen kans...
Sit ei tuu oikeesti kiire...
Monet nauraa minulle, mut siin vaihees ku ihmiset hikipääs narisee, ni minul ei oo mitää hätää...
Vaik mie laittelen, ni sillee hullu mie en oikein oo et jaksan kaikki paikat siivota putsveks kiiiltäviks...
Se perussiivous riittää minulle...

Kitinöist huolimatta, kuusi meil on ollu joka vuos ja ollaa tehty lahjakierros ennen jouluu ja joulunaika vaan oltu...

Pesonen on valitellu tyypilliset joulujuttumarinat, mut oon ollu huomaavinani, et vuos vuodelt vähemmän ja enemmänki muodon vuoks...
Tänä vuonna se sano jo lokakuus, et kumma juttu, mut tulis jo se joulu, et se oikeesti oottaa sitä...
Minuu vähä hymyilyttiki, mut sanoin vaa, et ohoh...mut toiha on kiva juttu...

Meil on ollu tapana ostaa lahjat kirpparilta, tai kierrättää joteki...
Tai yrittää väsätä ite lahja tai asetelma, mikä sitte muistuttaa hämärästi jotakin...
Pääasia on, et se on kuitenki sydämellä ja ajatuksella just sille tietylle lahjansaajalle tarkotettu...
Mie ku tykkään siit hommast, ni en oo tota yhtä marmattajaa ees ajatellu raahata mihinkää ostoksille...
Kyl myö kirppareil käyää yhes, mut joulujuttui mie käyn itekseni tai meiän likkojen kans...


Ongelma tulee esille siinä, et mie ostan jotain kivaa ja halpaa ja kasaan niist jotain...
Sit tulee Pesonen ja sanoo et, toihan on kiva, se pidetää kyl ite...
Nii kävi ku ostin kolme olkiporsasta ja sanoin et teen niist asetelmat...
Eikä, noi on kivat...ei niit anneta mihinkää...keksi jotain muuta...

No tossa ne nyt tököttää ... ja mie sit keksin taas jotain muuta....

Viime vuonna mie olin Erkon ja Annan kans Venäjäl Karuselli-kaupas...
Aivan uskomattoman kauniita joulukoristeita...
Ostin sitte neljä, joitten arvelin olevan sellasii, mitkä laitetaa kuusee roikkumaa, niiku pallotki...
No, ei ne osottautunu lopult semmosiks...
Ne laitetaa kuusen latvaa tähen paikalle...

Meille ei neljää kuusta sentää, ni tein niist sit omansorttisen koristeen...
On siel jotain vinoski, mut kyl se ihan hauska minust ainaki on...

Tänää on ensimmäin adventtisunnuntai, kalenterii meil ei oo, eikä luntakaa maassa, ilma on kostee, mut silti tuntuu et voi alkaa laskee päivii...sinne jouluu .... 
Kun minust se ihan oikeesti asustaa sydämes, noi ulkoset jutut on sitä ekstraa...



                                                  Annan koulus tekemä joulutonttuli

                                       Luulin niitä kuusenpalleron tapasiksi...luulin väärin...

 

                                                                       Pesosen possut....

 

 
 

Väärät kengät ja kanojen huijaus

 

Eilen käytin äitiä asioilla heti aamusesta... 
Lumihan oli satanu maahan, mutta kun siitä sanottiin, että se sulaa pois niin tyrkkäsin jalkoihin kumisaappaat...
Min punaset saappaat, jotka jälkikasvu kerran anto lahjaks, selittäen; että kun sinul pienenä oli ne punaset kumisaappaat, jotka pappa ( isäni) naulas joella olevaa puomii kiinni, ettet tipu, ni ajateltii, et nää ois sin lapsuusmuistojen kunniaks...
No, ensinnäki.. minul ei koskaa ollu punasii saappait, ja toiseksee, mie olin näppärä kulkee niit puomii pitkin ku käytii kalas...
Yhtää kertaa en jokee kellahtanu...

Äiti ei oikein vissii niist perusta, niist min saappaist... Sen mielest ne on liian punaset...
Minust ne on kivat...
Kumisaappaat on tosi hyvät...
Ne on nopeet laittaa jalkaa säällä ku säällä ja vaik astuis lätäkköö, ni jalat ei kastu...
Pesonen joskus meiän alkuaikoina joteki huokas, et mie en tiiä ketää naista, joka kaikes rauhas menee kauppaa, ku kauppaa kumisaappat jalas...
Tos kevääl, ku käytii äitin kans kouvolas kaupois, ni minul oli ne saappaat...ku minust ne on kivan raikkaat...
Ku hain äitii, ni se tokas jotain siihe mallii, et laitoit sitte oikein kumisaappaat...ja oikein punaset...
Avasin sille auton ovee, enkä viittiny kommentoida ihmeemmin...

Se on jupissu minulle kroksien käyttämisest talvel...
Nii ja aamutossujen...
Ne molemmat on helpot rätkästä jalkaa, säällä ku säällä ja ihan mihi vuodenaikaa hyvänsä...
Ainoo, et talvel ne on vähä liukkaat...
Viime talvena, saatoin ehkä oppia, et ei ne kroksit vissii oikein talvijalkineet oo, ku liukastuin tos rappujen ees ihan suoraa sellälleni ja mie oikeesti kuulin ku takaraivo litsahti jäähän...
Siinä ku makasin selälläni pihal, ni ekana ajattelin, et jos nyt ei pahemmin tärähtäny, ni mietin mitä jalkoihin laitan...
Ja äitille en sano...enkä Pesoselle, et sillai kaatusin...

No eilen laiton saappaat...
Menin autolle ja ikkunat oli ihan jäässä...
Laitoin auton käyntii ja oottelin hetken et pääsen ajamaa...
Vähän tuntu holotnalle ilma kyllä, mutten viittiny pohtii sit sen enempää...

Äiti oliki jo oottamas ja katto minuu ku tulin autost ulos...
Sano sitte; aina sie laitat väärät jalkineet, tiiätsie et on kaheksan astetta pakkast...
Mites mie semmosen oisin voinu tietää, ku en ees kattonu mittarii aamul...
En viittiny sanoo mitää, vaa aloin kiskomaa auton ovee auki...
Eihä se lähteny...lukko täysin umpijäässä...
Äiti ehotti, et se tunkis siit kuskin puolelt sisälle...Sanoin ettei se nyt ainakaa onnistu, mut kokeillaa, jos saahaa takaovi auki...
Sepä aukeski ja äiti istu ku taksis konsanaa ku lähettii ajamaa...
Tosin taksi ois ollu lämpösempi kyyti kyllä...

Sil aikaa, ku mie ootin äitii parkkipaikal, ni putsailin niitä talven ensilumii siit pois ja annoin auton olla käynnis ja simpsalabim...
Se toinenki etuovi viimenää aukes...
Mie hiljaa mietin, etten lukitse koko talves niit auton ovii ollenkaa...
Sit mie vein äitin kotii...ja jatkoin suoraa töihi...

Loppupäivä meni sit ihan kivasti...
Kotona vähän meinas käydä hassusti, ku kiipesin tuolille ja alastulles, se tuoli alkoki kaatumaa...
Ei käyny kuinkaa...tuolin selkänoja osu kylkee, mut mie sit kokeilin, ni ei ollu luita poikki...
Ja ku ei ees mustelmaa noussu, ni en viittiny siit asiast Pesoselle mitää mainita...
Se jäkättää turhist muutenki...

Tänää oli ensilumi sulanu pois ja mie laiton ihan aiheellisesti saappaat taas jalkaa, ku lähin töihi...
Töis minul on vaihtokengät ja ne sitte laitoinki jalkaa...
Kamala kiire koko päivän ja jotenki mikää ei sit menny niiku oli suunnitellu...
Kotiilähties aattelin viel käyä juomas kahvit ja sen jälkee puottelin kotii...

Olin luvannu Pesoselle, et laitan saunan lämpiämää, ni päästää ajois saunaa...
Tulin sisälle ja vaihoin vaatteet, höpisin Vennin kans ja etin....
Saappaita....
Etin ja etin...ja alko jo hermostuttamaa ...
Kunnes tajusin, et hiivatti sentää...enhä mie muistanu vaihtaa kenkii ku lähin töist...
Siel ne naulakon alla nyt oottaa minuu...

Ku minul ei ollu saappaita, ni mie laitoin...
Kroksit jalkaa...mut eihä se haitannu, ku kaikki lumetki oli sulanu pois...
Sitäpaitsi, ne on niin tasaset pohjista jo, ettei ees koirankakka tartu niihin...
Et sikäli onnistunu valinta...

Mie laitoin sen saunan ja aattelin, et meenpä pöyhimää kanoille yhen olkipaalin ja kiipesin liiterin vintille...
Aattelin et siirränpäs vähän tota pesää ja siinä kohtaa ällistyin totaalisesti...

Ku nyt on toi munien määrä ollu yhtä tai kahta päiväs, ni mie oon aatellu, et niil on nyt paussi menos...
Niillä mitää paussia oo ollu...
Ne on varmaa kotkottaneet ja vetäneet pitkää höyhentä, et kuka munii aina päiväs sen munan, ni mie oon tyytyväinen...
Ja sit salaa munitaa piiloo...

Mie vein kaikki 23 munaa...
Semmoin munarosvo olin...ja laitoin minun tekemän pesän sillee, ettei sinne sen taakse ihan äkkiä mennä tekemää kolttosia tollee salaa... 

Mut vaikka mie olin vähä närkästyny tommosest huijaamisest, ni päästin mie ne pihalle kuopsuttelemaa kumminki...
Kun ne semmosesta nii kovasti tykkää...

 Kolmelta iltapäivällä marraskuun viimesenä keskiviikkona...harmaata, hämärää...eikä lumest tietookaa

 



 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Marraskuun 21

 

Jos mitä, niin tota lunta on odotettu jo kauan...
Mie en lumesta ikinä oo sillee piitannu, mut viime kesä oli ainaista sadetta, syksyllä oli hetkittäin mukavaa ilmaa, mut sadetta ja sumua on riittäny ihan vaik Saharaa sitä lähettäis...

Aamul petyttii, ku katottii ulos, et ei sitä lunta tullukkaa, ja oli vähän mitääsanomaton olo...
Elukoita mikää ei haitannu, Venni touhus omiaa...Niisku, Nestori ja Pipsa puotteli ulos, Korppu rötkötteli laiskana Olli leikki omia leikkejään...
Päätettiin sit  heti aamusesta käyä kaupas...
Jaalaaha myö ajeltii ja kateltii et onks toi nyt vettä vai rännän tapasta mitä satelee...

Kotiipäin ajaes se muuttu sit kyl valkoseks, mitä tuolt taivaalt alas tipahteli...

Kotona siivoiltii liiterii... oikeesti etittii tunkkii, et saatas bella Bravaan talvirenkaat, mut löyettii vaan tunkin varsi...
Mut silti ei tullu paha mieli, kun kuitenki oli mukamas valosampaaki ku maa alko olla valkonen ihan...

Sulaahan toi pois ja sitte taas on harmaata, mut kyl maar, tulee joulunen ja ilonen olo kuitenki...

Kanoille tää nyt ties sitä, et ulkoilut on loppu ihan tos niitten katoksessaki ja mie vähän luulen, et toi kotkottelu oli jo tänää sen verran närkästynyttä, et menee tovi jos toinenki, enneks ne ymmärtää, et aina ei saa mitä haluu, ja täs tapaukses ei vaan pääse ulos... 


Vennin aamutoimia

 
 
 Ollin aamutoimia

                                

Minun päivän tunnelmia

                                          

Tapoja ja tottumuksia

 

Jokaisel on niit pienii omituisuuksii ja tapoi, mitä ei parane mennä rikkomaa...
Minul toi aamu pitäs mennä ku juna raiteitaa, mut niiku VR ei pysy aikatauluis, ni ei ne minulkaa ne aamut sillee mukavan soljuvasti mee...

Nyt on menny monta aamuu, et min tavat toimia on rikkoutunu, joko Vennin tai kissojen takii...
Tai sit noi kanat on onnistunu säätämää jotain...
Ja minuu kyl hermostuttaa semmonen sabotaasi...

Tänä aamuna ei ollu nelijalkaset karvalliset, eikä kaksjalkaset höyhenelliset, vaan toi kaksjalkanen kummasti karvottunu ukko...
Ja kyl vähä Venniki...

Pesonen eilen illal sano, et sil on pekkanen...
Että ei tarvi nousta niin aikasin...
Mie luulen et min pasmat sekos jo hiukkasen tos kohtaa...
No mut, miepä luin illalla kirjaa...Stephen Kingiä...ja se oli jollain tasol vikatikki...
Yöl näin jotain tosi kummaa ja sairaalloista unta, enkä saanu sit enää oikein nukuttuu...

Ku ois alkanu nukuttaa, ni sillon alko Venni möykkäämää...
Kello oli neljä...
Minulle tuli mielee, ku yhtenä viikonloppu-aamuna Venni alotti möykät, ni Pesonen jupis, et mee nyt alas...Mekka huutaa jo...
Mie en millää ois viittiny nousta, mutkun mie en enää untakaa saanu, ni nousin ylös ... 
Laitoin Vennin pissille ja kahvin valumaa...
Tavallaa mie menin niit min tuttui raiteit, paitsi et takaraivos mie tiesin et aamu on erilainen, koska Pesonen ei menekkää töihi niiku muina aamuina...
Ja se et mie en ollukkaa itekseni, vaivas minuu... 
Kovasti...

Se heräili jossain vaille seittemän ... 
Et sain mie aika pitkää kuitenki tallustella itekseni...
Se sit tepasteli tos ja kyseli kaikkee typerää, niiku et onks meil mehuu ollenkaa...
Mie sanoin sille et teen, teen mehua...
 Ja siinähä se jo oli emalikuppi ojos et kaada jo...
Minuu kiukutti, mut koitin olla kohtelias ja sanoin ystävällisesti, et tiiän kyl millanen töpöstelijä oot seittemänkymppisenä vanhainkodis kuppi tanas kerjäämäs hoitajilt mehua...

Sitte se kyseli auton vakuutuksist ja mie sanoin et joo joo...katon katon, mutten just nyt...
Sitte se lähti käynnistää autoo...
Ja tuli ilmottamaa et siit on varmaa nyysitty bensat...
En sanonu mitää, jotain ynähtelin vaa...

Sitte se lähti asioillee...
Mut min aamu se oli sekasin ku seinäkello...
Sain mie pakolliset tehtyy...elukoille ruuat ja tiskit pois ja sängyn pedattua...
Mut minulle tuli älytön kiire ja pakko oli sit rullutella autolla töihi...
Bensavalo vilahteli ilosesti, kun pienen pieni aurinko ainaki...

Töis työkaveri, Annika, vilkas minuu ja sano, et tänää taitaa olla parempi, ettet tee mitää erikoisen tarkkaavaista, etkä kauheesti ees neuvo ketää...
Sanoin et näkyykse muka päälle...
Ja se nauro ja sano et, joo ...
Ei se laskenu minuu ees kopiokoneelle...

Päivä meni aika hyvin, vaikken mie kaikkein terävin kynä penaalis ollukkaa ja viimenää tulin kotii...
Pesonen ei ollu kotona, jotes nappasin Vennin mukaa ja kävin morjestamas äitii...
Sain siltä jonku helpon reseptin pipareihin, jotka jopa mie saan kuulema onnistumaa...

Tultii kotii ja mie vetkuttelin niitä näitä ja sit menin suihkuu...
Ja mie mietin, et miks noi elukat vahtii niin kovasti tota suihkus oloo...
Kaikki muut paitsi Niisku...
Luuleeksne, et mie hukun tonne tai jotain...
Mut voiha olla et se on vaan niitten tapa, niiku minul on tapana noi aamutoimet...

Huomenna on lauantai, toivon et meiän pieni musta imaami pitää kuonon kiinni ja antaa nukkua vaik puol viitee... 
Se on niin tapojensa orja...toi Venni...

 

Koirannahkalakki

 

Meiän Venni aiheuttaa sekä iloa, surua että huutavaa ärtymystä...
Sil yksinkertasesti ei vaan oo älliä...ehkä joskus pieniä välähyksii, mut harvakseltaa...
Pienempänä, se yksinkertasesti ei millää meinannu tajuta, ettei sisälle pissata...
Asuttiin Kouvolas ja Pesonen tuli minuu ennen kotii. Venni ja Nana oli eteises, kun siin oli talon ainoo muovimatto...
Venni oli ollu tosi ilonen ku Pesonen tuli kotii ja tervehti ilosesti...
Pesosen kertomus ei ollu niin ilonen, mut se ois kyllä minuu kovasti naurattanu, mutten uskaltanu nauraa, ku vast nurkan takana...
Pesonen: Mie tulin kotii ja sit paskaa oli siin lattial ja ku ne pyöri siin iloissaa ni se kaikki levis ympäriisä...Sit mie kävin kyykkyy, et laitan Vennille pannan et voi mennä ulos, ni se kusi niin voimal lattialle, et se roisku min naamalle asti...Sillon mie ajattelin et nyt kuristan sen...

Eihä se sitä kuristanu, enkä miekää nauranu, ku joo, vast kulman takana...

Vennin varpaat tarttu rappurallii ja sen toinen  takajalka jäi nakkelii siihe..
Mentii elukkatohtorii ja toisellekki ja selvis et varpaat on poikki...
Siihe laitettii lasta ja sen se repi säännöllisesti irti, vaik me teipattii se jeesus-teipilki kiinni...
Kyllä vaan, laitettiin myös se kaulus, jonka se sai irti ja repi...

Varpaat parani, on se vähän räpylä, se jalka, mut hiivatin kovaa se silti halutessaa pääsee...

Venni on menny rapuis mukkelismakkelis, ruokakuppi suus se on juossu seinää päin, ilossaa se juoks meiän sillosta vanii päin, pelti senkus kumis vaan...
Pari vuotta sitte min piti mennä leikkauksee, mut se telo ittesä jossain nii hyvin, et min piti siirtää omaa aikaa...
Kyllä hävetti soittaa, et mulla on koira kipeenä, voitasko siirtää min aikaa...
Onnistuhan se ja onneks jononhoitaja oli koiraihmisii ja ymmärs kyl...

Vennin tapa ei ollu kaluta kenkii...
Venni söi sukkia...
Ja kalsareita...
Yhtenä päivänä Pesonen pyllisti  minulle ja kysy et nääkö pitäis jalkaa laittaa...
Taas minuu niin ois naurattanu, ku siel oli ruokalautasen kokonen reikä takapuolel...
Sil hetkel ne oli Pesos-paran ainoot pitkät kalsari ja oli talviki viel...

Meil oli aika, ku nukkumaamennes sen sijaa, et oltais toivotettu hyvää yötä, sanottii:
-Ootko piilottanu sukat ja kalsarit?
-Oon...ootsie?
-Joo, oon... 
Venni söi ja syö edellee...ja edellee myö piilotetaa vaatteet...

Nykysin myö iltasin keskustellaa mikä tai mitkä kissat on onnistunu piiloutumaa makkarii...

Venni tykkää järsiä pehmolelut, suolistaa vissii, niikus suuremmatki metsästäjät...
Meil on eräs raatoarmeija viety lopult suolettomana ja silmättömänä roskii... 
Legot on kans kivoja...
Ja kynät...

Ja tänä aamuna Venni vei kynän pöydältä...
Tussin, permanenttitussin...
Ja järsi sitä mun valkosella karvalankamatolla, jonka olin saanu kaverilta Hannalta...
Matto, jost mie tykkään hurjasti...

Ku mie tulin huoneesee, ni mie aattelin et nyt min järki nyrjähtää, jos se matto on tuhrittu...
Venni näki min ilmeen ja nappas nopsasti tussin tupen suuhun...
Luuli, etten tajuu...
Avasin sen leuat ja noukin tupen ja tutkin maton...Onneks ei mitää sittekää...Mut mie oikeesti aattelin et kissoista ne rukkaset ja Vennistä se nahkalakki...

Toki voi olla, et Venni on kuullu puhuttavan siit Juuso-karhust, jonka maalaukset on kaikki myyty, et seki parantaa meiän taloutta vähä taiteilemal...

En tiiä, onneks on työpäivä...Siel ei ainakaa viel oo kukaa syöny kynii, tai tehny tyhmii kepposii...



                                              

 

 

Mestari Olli

 

Me kesällä tehtiin remonttia,
ja Olli se hääri mestarina.
Se seinä meidät melkeinpä itkemään pisti,
oli siitä tullut jo melkoinen risti.

Me purettiin, kirottiin, 
sitten alistuttiin,
ja sisäpuolelta kokoon se kursittiin.
Ei neulaa, ei lankaa 
me käytetty tässä,
oli naulat ja vasara 
melkoinen ässä.

Me lyötiin seinät kiinni ihan,
jäi rujoiset jutut puolelle pihan.

Ensi kesänä avataan ulkopuoli,
sitten ehkäpä loppuu sekin huoli,
että romahtaa kokonaan tuokin seinä,
jää meille aikaa, 
lojua suussamme heinä.
Lorvitaan, 
katsellaan järven rantaa,
tai sullotaan varpaat rannan santaan.

Mut, kas,
mestari tuossa on tutkimassa, 
kuinka eristeet oikein on asettumassa.
On tarkka tuo Olli,
tuo noheva kolli.

Se miettii,
Ei ihme, 
jos kylmä on ollut säässä kuin säässä,
ei järkeä ollut oo eristäjän päässä.

Eristeet uusiksi,
tuumi se Olli.
Me käskystä tehtiin, 
ja se oli onni. 

Mut on sangen outoa ollut tässä,
kun lämmityksen kanssa ei olla oltukaan helisemässä.
Ei hiukset heilu,
ei paperit lennä.
 
On seuraava projekti eteisessä, 
sen lattia vaihtoon on etenemässä.

Minä luulen, 
ei sekään onnistuisi, 
ellei Olli se tulisi innostajaksi.

                                                     

 
 

Kerää koko sarja

 

Meiän kissamaailma on koostunu eräänlaisit orvoist... tai kulkureist...
Näitten invaasiot on pääsääntösesti syksysin...
Nestori ja Pipsa tuli jotakuinki lokakuun saiteisina ja pimeän koleina iltoina, Niisku samoin lähestulkoo vuos sitte...
Pipsa tuli emonsa ja sisaruspentujensa kans, äiti-kissa otti ritolat ja karkas...
Pipsa teki pennut, joist tosiaanki jäi Korppu ja Niiskun pennuista jäi Olvi-Olli-kolli...
Me ollaa ajateltu, et tää kissahotelli ois niiku täys...
Samoin synnäri on suljettu...

Keskimääräsesti mie luulen et tääl kyläl on näil yks kanta-isä...
Semmonen Niiskun näkönen, pitkäkarvanen kolli...
Kiukkunen ku mikä...
Selänpääs on nimittäin paljon meiän mustien kisujen näkösii karvapalleroita...
Kanta-isä on aika ajoin vilahellu puskis ja on se satunnaisesti yrittäny meiän pihallekki...
Sitä mie oon ihmetelly, ku oon siin uskos, et omat kissat pitää reviirin puhtaana vieraista otuksista...
Voihan toki olla, et ne kattoo, et tuol se metsähullu esi-isä taas kirmaa, eikä ne ota sitä uhkana tai minään...

No, tää esi-isä on ollu parina päivänä Pesosen auton alla, ja Venniki on sitä jahannu pihast pois...
Nii ja Nestori on kans ollu karvat pörhössä...
Yleesä se metsäkatti on lähteny minuuki karkuu, mut yhtenä päivänä se vaan katteli auton alta, ku juttelin sille...
Kuule Mörri, mie sanoin...Meiän hotelli on täynnä, etkä sie oikein varmaa ees sopeutus tänne...Meehän nyt ettimää toista kotia...
Aikamme myö juteltii ja sit se siit lähti laiskasti jolkottelee pellolle päin...

Äsken mie kävin saunal lisäämäs puita ja jotain vilahti tos pihal...
Se joku pysähty portille ja Mörri, esi-isien ykkönen jäi tuijottelee minuu päin...
Mörri-kissakos se siellä, mie huutelin, vaik tiesinki, et sehän se...
Myö taas juteltii pitkät tarinat ja sit se jatko matkaa...

Mie en oo Pesoselle sanonu tost Mörrist mitää, ku siltä vissii nyrjähtäis jo järki, ku se alkais miettimää, et vänkääks meille taas syksyn kunniaks uus karvapallo...
Enkä miekää nyt niin kauheen ilonen olis, ku nytki välil tuntuu ihan mielipuoliselle, ku kattoo minne kattoo, ni aina on musta kissanmöykky joko nukkumas tai tuijottamas...
Nestori ei nuku alhaal, eikä tuijota, eikä se oo musta, ainoostaa mustavalkonen...
Se majottuu yläkertaa meiän sänkyy, ettei vaan jäis oven ulkopuolelle, ku myö mennää nukkumaa...

Enkä mie oikeesti tiiä, vaik toi Mörri oiski jonku kissa, kuhan vaa veättää tos pihal...
Mut kyl mie aattelin et on tää eläminen täs talos eräänlaist keräilytaloutta, millo mitäki keräillää...
Mut et, kerää koko sarja kissoja, ni se on jo hulluutta, ihan silkkaa hulluutta...

Ku mie saisin sen Mörrin nyt tän asian ymmärtämää,
Et eiköhä meil näit keikkujii jo ihan tarpeeks asti oo jo ....

                                                  

 

 
 
 

Ihmettelyä

 

Mie oon aina ollu kova ihmettelemää ja miettimää ja pohtimaa...Joskus on tuntunu, ku päässä surrais miljoonat mehiläiset, ku ajatukset hyristää sikin ja sokin pitkin aivolohkoja...

Mie oon ihmetelly sitä, et kuinka toi Pesonen ei tajuu, jos vaik siivoon tai vaihan verhot, mut sit se huomaa pari pikku naarmua autossa...
Oot sitte sisää-ajanu ton autos, se totes yks päivä...
Mihi oot onnistunu tölvimää sen...
En sanonu mitää...mutisin vaa jotain, mist ei saanu selvää ees oma kuulo...

Mie oikein täs rupesinki miettimää, et mitä kaikkee mie oonkaa ihmetelly aikojen saatossa...
Jotain tuliki mielee...
Käytän muutamaa kuvaa, kun tänää sai töissä sekä polio- että influenssarokotteen, ja mie kyl kerkesin ihmetellä, et koskas noita jäseniä alkaa särkemää, kun terkkari sano, et niin käy ja ei sit käynykkää...paitsi et äskettäin alko juilimaa oikein todenteol... varsinkii sormii ja nivelii...

Mut joo...
Mie oon ihmetelly...                                                      


                                          Mihin kummaan hävis min neljän tuulen lakki...

                                             

                                  Ja koska se lakki lapsena katos, nii sainko traumat, ja 
                                              siksi aloin käyttämään älyttömiä pipoja....
 

                                                  

                                 Leikkiikö Venni salaa legoilla, kun me ollaan poissa....
                                       

                                          Kuinka kissanpennut voikaan olla sulosia....
                                      

                                      Kuinka toi Pipsa saatto päästä suljettuun häkkiin...

                                          Kuinka pitkä aika onkaan vielä ens kesään....
                                       

On tää eläminen yhtä ihmettelyy ja ihmeit täynnä, ei siihe oikein muutakaa voi todeta....