Pieni hetki hiljaisuutta...

 

Mie oon monesti aatellu, et ois kiva ees hetkeks päästä johoki mökille,  ihan rauhaa ja hiljasuutee...
Sillee, et pääsis täst arjest irti ja sais voimii taas porskuttaa eteepäin...

Pienest asti mie oon tykänny metsist ja vesist...ja etenki vesist...
Minulle riittää järvet ja joet, merest mie en ees tiiä, ku en oo koskaa sillee merenrannal aikaa oo kuluttanu...

Parhaimmat muistot lapsuudest onki ollu ne kerrat, ku mentii isän ja äiteen kans joelle kalaa...
Sillo uitettii viel tukkinippuja ja oliha sillo  irtouittoo kans...
Meil oli vanha puinen vene, mitä kevääl isän kans tilkittii ja laitettii pikee siihe päälle, et se kestäis paremmin vettä...
Se upotettii rantavetee, et se turpois ja sit kauhottii tyhjäks ku lähettii joelle...

Sil vuotaval paatil soudettii nipun vieree, taikka sit semmosille ohjauspuomeille, joil käveltii ja ongittii tai heitetttii virvelii...
Joen pohjal on varmaa erinäinenkii min virveli, mitkä ei pienis käsis pysynykkää...

Meil oli eväät mukana ja usein mie olin ihan kippuras siel veneen keulas viltin alla ja kattelin pilvii taivaal tai  vedes olevii lumpeit ja veden alla olevii vesiruohoi, mitkä taianomasesti pysy pohjas kiinni, vaikka virta koitti niit kiskoa alajuoksulle päin...
Vesi liplatti veneen pohjaa ja aurinko välkky veden pinnalla, niiku miljoona pientä peilisirua...

Kesät oli yksinkertasii ja lämpimii ... kala paistettii pannulla voissa ja se maistu makosalle, eikä ollu kiirettä...ei ollenkaa kiirettä...

Aikuisena on kiire kaikkee...pitää tehä toi ja toi ja suorittaa ja mennä ja tulla ja olla kiireinen, että ei katota laiskaks ja mitää tekemättömäks...
Suorituksil saahaa arvostus, mut sil kiireel ja suorittamisel, katoo sielust jotain, mitä jossain vaihees alkaa kovasti kaipaamaa...

Tää kesä on ollu aika kiireist aikaa, ihan mukavaa kyllä, mut semmost pysähtymist ei minul oikeestaa oo ollu ...
Ei sitä kotona saa, ku on kuitenki paljo mieles mitä pitäs tehä, eikä vaan lorvia...tai istua hiljaa vaan...

Eilen oli Sisun vaippakekkerit...
Sisu-poika on päässy vaipoista eroo ja Riikka lupas kakkua ja herkkuja ja pienet juhlat kans...
Pesonen oli korjaamas yhtä autoo, mil ne lähtee Ruotsii ens viikol ja Erkko tartti kyytii Riikalle, ni mie ajoin Inkerilän kautta ja otin Erkon , Siinan ja Iikan kyytii ja sit mentii juhlii...
Illemmal kuskasin ne takas kotii...

Siin samal kurvasin Timille, ku seki asuu siin Inkeriläs ja sen kans siin haasteltii ja se jutteli, et haluis kävästä niitten mökillä...
Että, miekii tykkäisin siit paikast ihan varmaa...
Mie sanoin, et voisin mie lähteekki seuraks, ku se Pesonenki on varmaa myöhäsee autonkorjuussa...
Soitin Marille, luotto-serkulle, et kävis kattomas Vennin ja elukat, ni myö voitas siel mökkösel pyörähtää...
Timille soitteli sen kaveri ja se kans lähti mukaa...

Mie siin pihal olles mietin, et millähä myö mennää...
Timi on sen verran kaheli, et se antaa min ajaa sen isoja autoja...
Se taitaa olla Erkon lisäks ainoo ihminen maan päällä, joka uskaltaa niin tehä...
Muutamii kertoi oon ajanu sen limoa kieli keskel suuta, mut nyt katoin et se ainaki on tallis...
Olihan sen Moskovan poika, mosse, pihas ja mietin, et sillä varmaa...
Tai sit min autol...
Mut ei...
Mennää Jorkkerilla, se sano ja nauro ku näki mite min ilme venähti suurinpiirtein polvii...
Sillä mie en oo ajanu ikinä, ja sanoinki, et ei siit mitää tuu...
Se vaan naureskeli ja tuumi et hyvin se menee...
Onneks se ymmärtää istuu siin selän takana ja antaa sitte ohjeita kyllä...

Lähettii ajamaa, ja siel ne takapenkil keskusteli, et ovat ku ministerit konsanaa...
Se auto on ollu joskus joku hieno edustusauto...
Matka meni ihan hyvin, vaik min kädet hikos ja hiekkatiellä, mis oli järkyttävii mäkii, mie melkein nousin varpailleni kurkkaamaa mitä sen konepellin edes oikein on...
Välil tuntu et syöksyy ihan tyhjän päälle...
Mie ku oon pieni ja lyhyt ja auton konepelti on iso ja pitkä, ni se tekee omat ongelmasa...

Se mökki oli kyllä kauniil paikal ja siel oli hiljasta ja rauhallista...
Nää ukot päätti mennä saunaa, mie sanoin et juu, kiitos mie en mee ja istuskelin laituril ja uitin kinttuja linnunmaidon lämpöses vedes...
Enkä mie kaivannu puhetta, enkä yhtää mitää, ku mie vaan istuin ja kattelin järvee, metsää ja lintui kivellä...
Mie kuuntelin hiljasuutta ja tunsin kuinka kaikki muu maailma pyyhkiyty pois ja metsän ja järven taianomanen voima rauhotti sieluu...

Pitkää myö istuskeltii rappusil ja jutusteltii kaikenlaisii asioit ja välil nää kävi uimas ja saunas...
Mie kävin rantavedes kahlailemas siihe asti, ku kuulin, et varo niitä iilimatoja ja naurut siihen päälle, ku suht nopsasti kiipesin vedestä pois ja takas portaille...
Mie inhoan iilimatoja, vaikken ikinä semmost oo nähnykkää...

Vahingos pääsin kuitenki kuittaamaa...
Siinä istuskelin ja ajattelematta mitää, kysyin et noh, oliks vesi kylmää?
Min kuittaus meni harakoille, koska sain vastakysymyksen:
Ai katoitko, että on ?
Koska min aivot oli lepotilas, ni en heti tajunnu ees...
No en kattonu, sanoin ku välähti, mitä vesi tekee joillekki ruumiinosille... 

Ei myö hurjan myöhäsee oltu, mut toikin riitti siihe, et ainaki minulle tuli tosi hyvä ja rauhallinen mieli...
Ihan ku ois ollu isommallaki reissul...
Ja kyl se minulle iso reissu kaiken arjen keskel oliki...

Voi olla, et toi oli min mökkireissu pitkää pitkää aikaa ja on siit pitkä aika, ku oon missää laiturin nokas istuskellu, uittanu jalkoi vedes ja ollu ajattelematta yhtikäs mitää...
Kyl ihminen semmost kaipaa...ja jos mie oikein rehellinen oon, ni emmie ois halunnu sielt ees pois lähtee...
Mut joskus riittää se pieni hetki hiljasuutta, joskus välähys onnesta siin laiturin nokal,  antaa rauhan sieluu kaiken kiireen ja suorittamisen keskellä...