Mikset ikinä tee kakkua...

 

Mie en oo kakuntekijä...
Mie en oo oikeesti mikää keittiön ihme, et min kohal se tie miehen sydämee, ei tosiaankaa oo ikinä menny vatsan kautta...

Meiän likat sano jo vuosii sitte, et älä sie leivo...
Tai: Mikset sie voi pyytää, et joku muu tekis kakun?
Tai: Kenen tekemä toi kakku oikein on?

Ei silti, et nekää ois mitää kokkeja, mut kai se täs tapaukses on perinnöllist...

Muutama vuos sitte mie sanoin Pesoselle, et teen kääretortun, ku meille oli tulos vieraita kahville...
Pesosel on syntymäpäivä tällee heinäkuus ja joskus meil on käyny kahvittelijoit...
Se kysy minult, et mikset sie leivo kakkua?

Mie ajattelin sillon, et ku et kerran usko kuitenkaa, et miks, ni miepäs leivon sinulle kakun...
Minul oli oikein kakkukirja hyllys, ja siin oli tarkat ohjeet ja mie seurasin niit ku hai laivaa...
Mie olin oikein tyytyväinen itteeni ku tyrkkäsin sen kakkuvuuan uunii ja aloin paistamaa...
Tarkkaa mie katoin kellosta, et se on ihan justiisa oikeen ajan ja onnistuis hienosti...

Ja sit mie sen otin uunista ulos ja annoin hetken jäähtyä vuuassa ja kumosin lautaselle...
Nostin vuuan....

Katoin tulosta... ja mie en tienny, oisinko mie itkeny vai nauranu...
Ku ei se ollu kakku ollenkaa...
Se oli frisbee...

Pesonen oli yläkerras ja ku se tuli keittiöö, se tuijotti pöytää ja sano: 
Mikä toi on?
Kakku, mie sanoin, se on kakku...

Sit mie aloin tekemää kääretorttuu...
Sen jälkee ei olla kakuist puhuttu...

Jokunen kuukaus sitte, mie ostin kirpparilt semmosen silikonivuuan...
Mie oon siin uskos, ettei niit tarvi rasvailla eikä niihi tartu mikää kiinni...
Se on ollu kaapis, ku en oo saanu inspistä kokeilla...

Kanat on tehny minulle jäynää koko kesän ja vaihtanu munintapaikkaa, jo mie oon kulkenu ku kummitus pihal ja ettiny niit munii...
Toissapäivänä mie löysin oikein apajan ja aattelin et kokeilen leipoa kakkua joku päivä...
Kevään aikana, mie olin kymppiluokkien kans kotitaloudes ja sain vinkin et kakkutaikinaa pitää vatkata siin lopus tosi varovaisesti...

Mie ku oon laiska, ni en oo millää viittiny käsin sit loppuu vatkutella, jotes olin tosi innoissani ku sain semmosen retrovatkaimen Hannalta...
Kun se vatkain ei oo nii tehokas ku nää nykyset, mitkä surraa hirveen koval äänel ja vispilät käy hurjaa vauhtii kans...

Tänää Pesonen lähti asioillee ja mie jäin kotii...
Ja mie mietin et nyt voisin kokeilla...
Ku nyt oli niit muniiki...
Ja vuoka...
Ja inspis...

Mie vatkailin ja kattelin, et sujuupas tää hienosti...
Tyrkkäsin taikinan siihe vuokaa ja vuuan uunii...

Ku oli aika, ni otin sen pois ja kaiken taiteen sääntöjen mukaa viimenää kippasin...
Ja emmie voinu ku tuijottaa taas...

Se kakku oli matala ja vino ja kiils kun rasvattu patonki...
Mie aattelin aikani tuijoteltuani, et noh, jos siihe ripottelee tomusokeria, ni kiilto hävii...

Sit mietin, et teen ihan sokerikakun....
Ihan perus sokerikakun...se ei ainakaa kiillä...

Se sokerikakku juuttu kiinni, viimenää irtos kyl mut sisäosalt se vähä repes, ku sielt se jumitti ...
Vähän se palo sekä ylhäält et alhaalt...
Ja kaikest palamisest huolimatta, seki kiils...

Pesonen saapu kotii...
Se katteli niit min kakkui ja ja totes, et toi toinen on ku autonrengas ja mikäs toi sininen on?
Vuoka, mie sanoin, nykysin on tommosii vuokii, ne on silikonivuokii...
Mistäs se on?
Kirpparilta, ei maksanu ku kaks euroo...

Joo, en ihmettele, se sano ja pyöritteli silmiää, ku biljardipalloja ikään...

Mie luulen et myö palataa kääretorttuaikaa ja kanoilla on tänää oikein kattaus iltapalalle...
Sitä, mitä mie ton vuuan kans teen, ni sitä mietin myöhemmin...