Kun elämä ei olekkaa Strömsöötä...

 

Mie en ihan tarkallee muista, millo telkkarist alko tulla se ruotsalainen ohjelma, Strömsöö, taikka jotakin sinne suuntaa...
Mie olin kovasti ihastunu siihe ja kuvittelin mielessäin, kuinka rakentelen ja kokkailen, niiku neki siinä...
Vei vuosii tajuta, et oikeesti elämä ei oo sitä Strömsöötä, ei ainakaa minul...

Mie oon nyt parin viikon ajan ajatellu paljoki, justiisa näit aatoksii ja ihan konkreettisesti ymmärtäny, et ei se vaan mee sillee hienosti putkee...

Viikko sit myö haettii ankanpojat ja pallopää-kana...
Ankanpojat on kasvanu aikalailla ja niil ei oo mitää ongelmaa... 

Kanat sitte...
Pallopää on edellee arka ja toiset tuppaa ajoittain kiusaamaa sitä...
Oon miettiny miten järjestän tän kiusaamisasian...
 
Lauantai-aamuna oli kuoriutunu kaks tipua...
Sunnuntaina viis lisää ja sit yks reppana-tipu ...
Se poikanen oli juuttunu pahasti kiinni kuoree ja oli kovin heikko...
Yritettii sitä elvytellä ja lämmittää, mut viime yön aikana se vaan uupu pois...
Eli, ellei tuu mitää ylläreitä, ni niit ois sitte seittemän kaikenkaikkiaa...

Ehkä mie saisin niist oman lauman tolle pallopäälle, tai jos se rupeis hengaamaa ankkojen kans...
Ne vaikuttaa lepposilta...
Mut myö ei oikeesti ees kuviteltu, et täs näin kävis, et noit tipui sit kuitenki tulis ja viel noinki monta...
Meiän tuuril ne on kaikki kukkopoikii...
Nyt pitää sit miettiä niitäki...

Lauantaina oli Hennan ja Henkan pienen pojan ristiäiset...
Mie olin kirpparilt ostanu violetin mekon, jota sit esittelin Pesoselle...
Se katto, muttei sanonu mitää...
Kysyin siltä, et onko tää ees nätti...
Sen diplomatia oli taas kukassaa: Pitää varmaa vaa totutella toho värii... ohan se aika räikee...

Sanoin sille, ettei noin voi sanoo, johon se ilmiselvästi ajatteli  taas sen oman kantasa : Tää on taas kysymyksii, johon ei oo oikeeta vastausta mitenkää...
Muttei se sanonu  enää mitää...

Ite se meinas lähtee turvakengis, koska ne on hyvät jalas...

Sisu tuli ristiäisist meille yöks, ku Riikka oli töis ja se nukku tuttuu tapaasa levitetyl sohval...
Myö raahattii petauspatja lattialle ja nukuttii sit kaikki alakerras ...

Sunnuntai-aamuna minuu ois nukuttanu...
Muttei Sisuu, eikä Ukki Pesosta...
Lopputuloksena viis yli kuus meil tippu kahvi keittimessä ja Tuomas-veturi jyskytti telkkarissa...
Siin myö sit köllöteltii lattial ja kateltii sit ohjelmaa...

Päiväs oli kaikenlaist puuhaa ja se meni aika sukkelasti...
Riikka tuli töist ja Sisu oli mielissään...
Kati tuli teelle ja paranneltii maailmaa ja höpöteltii joutavii...

Iltapäivemmäl Riikka ja Sisu lähti kotii ja Katiki lähti ajelemaa omaa kotii kohti...
Pesonen lähti käymää kaupas ja mie jäin lämmittämää saunaa...

Oli ihan mukava mieli...

Mut mie olin unohtanu Vennin...
Mie olin unohtanu, et sitähän pitää vahtia, kun sillä on juoksut...
Mie olin pois sen luota varmaa sen viis minuuttii...
Ja kun mie tulin takas, ni mie melkein tukehuin...

Siinä se oli sulhasmies puuhissaan ja kiinni jämähtäny...
Mie en tienny itkeekkö vai nauraa vai mitä tehä...
Yritin komentaa, mut eihän ne irronnu toisistaa...

Se oli kylältä koira karannu ja osaskin juur sil siunaaman hetkel tulla meille, ku en just siin ollu ite...

Eläinlääkäri rauhotteli aamusel puhelimes ja sano, ettei se oo ollenkaa varmaa, et ois nyt käyny hassusti, jos se poikakoira on parii otteesee isäks jollekki pyrkiny, mut ilman tulosta...
Et ootellaa nyt, ei viel anneta Vennille ruiskeita, ettei se ihan kokonaa sitte sekois, ku se on muutenki niin vaikee tapaus...

Tulee pitkä kolme-neljä viikkoo, kun nyt tätäki asiaa miettii...

Tänää ei oikein mikää oo onnistunu, enkä mie oo jaksanu ees ajatellakkaa...

Niit ajatuksii on tullu viimeaikoin liianki kans...

Mut mie oon löytäny uuen sarjan, mis ihmiset muuttaa mitä ihmeellisimpii paikkoihin...
Ja mie oon alkanu miettii, et minkähälaist se ois...
Asuis vaik vanhas majakas jossain saares...

Ku ei tää Srömsöökää nyt oikein taho onnistua...