Kaikenlaist....

 

Sunnuntain myö haettii ankanpojat... 
Mie en edelleekää oo Pesoselle sanonu, et, ku se niit sylittelee, ni ne leimautuu siihe ja kulkee sit pihal sen peräs...
Mie ootan niin, et pääsen näkemää sen karavaanikulkueen köpöttelevän tos meiän puutarhapusikos...

Ne ois voinu jo jättää uloski, mut myö ei raatsittu, vaa ollaa päiväl viety pihalle aitauksee ja yöks tommosee terraarion tapasee sisälle...
Se on pakko tunnustaa, et siivoton elukka toi ankka kyl on...
Erkko ja Outi käväs täs ja Outi sylitteli yhtä ankanpoikaa...
Se oli kovin täpinöissää ja sano Erkolle , et haluu kans ankkoja...
Täpinät loppu, ku ankka lurautti kakat paidalle...
Myö Erkon kans naurettii, ku Outi peruki toiveesa...
Mut sit ku ne on isoja ja ulkona kokonaa, ni eihä se sotku sisälle tuu...
Eikä kakka, paitsi kengänpohjis joskus vahingos...

Sielt mist myö ne haettii, oli sikkikana...
Se oli kovin arka ja toiset kanat sitä oli kiusannu kovasti...
Myö saatii se pallopää kaupantekijäiseks...

Minuu vähä hirvitti, et mitenkähä käy, mut aattelin et jos meillä ei onnistu, ni vien sen serkulle, kun silläki on pari kanaa...
Kaarle-kukkoa kiinnosti kovasti tää oudonnäkönen ilmestys, ja Korkki suorastaa kauhistu, ku pallopäinen neito kääns otsatukkansa siihen päin...

Muutamaa kanaa on ärsyttäny muukalainen ja ne on välillä koittanu nokkasta...
Mie oon monesti menny välii ja tilanne on rauhottunu kutenki...
Tää tulokas on nokkela...
Se keksi, et mie oon sen turva, ja ku meen pihalle se tulee oitis jalkoihin pyörimää...
Se tykkää, kun sen ottaa sylii ja se kiipee vinhaa vauhtii olkapäälle ja könöttäis siel varmaa koko päivän...
Mut mites mie pihal mitää teen, ku oon koukussa ku Quasimodo ainaki...
Minul on vaa kyttyrän kohal kana keikkumas...

Mie rupesin tos miettimää evoluutioo...
Sit ku sanotaa, et linnut, ja tietty kanat kans, ois polveutunu dinosauruksist...

Mie oon seuraillu noitten touhui ja monesti aatellu, et kuin kateellisia ja oman arvosa tuntevii ne oikein onkaa ja välillä tosi julmia toisiaa kohtaa ...
Ja kuinka nopeesti pitää toista nokkasta, vaik tilaa ois kummallekki...
Ja sit taas illan tullen, voi orrella olla kuitenki ihan sovussa...
 
Entäs ku tulee uus ja erilainen...
Ei hyvänen aika, sit ei voi hyväksyy...
Pitää olla sulat pörhössä ja kattoo sil silmäl, et mene sinä siitä ihan muualle...

Ku minust ihmisetki tekee tollai...
Ni, onkohan se ihminenki peräsin dinosauruksist...

Kaikenlaist sit miettii, ku aurinko porottaa...

Fiiatti, min Bella Brava, se teki tempun terävän...
Oltii viemäs Erkolle peräkärril tavaraa, ku viimesen mäen pääl, siit katkes jakopään hihna...
Onneks oltii mäen päällä ja saatii rulluteltuu pihalle astikka...

Mie lainasin Erkolt autoo, ja kyllä se sano, ku lähin, et tankkaa se...
Miehä katoin, et joo, bensaa on ja ajelin kotii...
Eilen aamul en muistanu koko bensa-asiaa ja lähin Marilta hakee jyviä...
Mie pääsin tohon naapurin kohalle, ni auto sammu...
Aattelin pala kurkus, et ei helkkari, nytkö tääkin meni rikki ja sit muistin sen bensajutun...
Loppuhan se oli...

Onneks koti oli ihan kulmilla ja hain ruohonleikkuribensat ja tyrkkäsin tankkii...
En viittiny juurkaa katella, menikö ohikulkijoit vai ei...
Onni siin onnettomuudes oli, et jutusteltii pitkät pätkät naapurin kans...
Se on mukava nainen, ei myö kyläillä, mut haastellaa, kun satutaa kohille...
 
Tänää aattelin lähtee kauppaa, mut jotenki on semmonen perstuntuma, et mitähän menee pielee...

Tää viikko on alkanu muutenki kehnosti, mut niikus meiän mamma aina sano: Ilo pintaa vaik syän märkänis, ni kyl tää täst lähtee parempaa...
Mie koitan unohtaa ikävät asiat, kotoon se onnistuuki...

Aamul tos pihal kattelin ku Nestori köllötteli auringos, Venni nuuskutteli omiaan ja kanat tonki ahkerina...
Aamukasteen raikastama heinä tuoksu ja aurinko silitti päätä...