Lomalla...

 

Syyskuust asti oon maanantaisin alottanu viikon työt...
Perjantaina oli kevätjuhla, alko kesäloma, tai työtönhä mie oikeesti oon 
Ja perjantaina tuli Riikka ja Sisu...

Viikolla Pesonen jo kyseli et tuleeks ne? Sanoin, etten oo varma, mut luulen niin...
Se jupis jotain, et eiksne enää tulekkaa...

Joskus ku isäki viel oli elos, ni se oli semmonen vähä koiranleuka ja tykkäs minuuki härnätä...
Kerran se laitto tekstiviestin: Tuol rantamökissä istuupi hän, tuo vanhus harmajapää...
Mie sain ihan järettömät tuskat, et nyt heti pitää mennä kylää...
Myöhemmin se oli min veljelle, Markulle, naureskellu, et laiton Tarjalle tommosen viestin...

Äiti joskus sano, et isä katteli ikkunast ja ootteli kylää...
Minulle on monta kertaa tullu mielee, isä, ku toi Pesonen välillä kattelee ulos ja kyselee äänee, et onkohan ketää tulos...
Se saattaa kysellä, et onks Erkost kuulunu, tai onks Annast kuulunu, mites Hennalla menee ja just toi, et tuleeks Riikka ja Sisu...
En kai mie mikää tietotoimisto oo, vaik paljon ollaaki yhteyksis...Mut ehän mie töis olles voi soitella ja höpötellä...

Jokatapaukses Riikka ja Sisu tuli sit perjantaina...

Mie näin et Pesonen oli mielissää...

Lauantaina oli Kouvolas, Raviradal harraste-autotapahtuma, Swappi ja meil oli tarkotus mennä sinne...

Sisu kyseli aamulla: Ukki Pesonen, tuletko sinäkin kattomaa jenkkiautoja raviradalle?
En mie voi, kun on muita töitä...
Sisun pää painu hetkeks, mut niiku pieni poika voi löytää kultaneulan heinäsuovasta, se sanoki:
Minun ukki Pesonen, minun ikioma ukki Pesonen, eikä kenenkää muun...

Tajus pieni, ettei toi Pesonen ilkeyksissää jättäny lähtemättä mukaa...

Sit myö lähettii...
Riikka oli tapasa mukaa nätti ku karkki, ja mie ku maalainen ainaki ja Sisu isän hattu päässä, ku lähettii menemää...
Haettii Annaki mukaa ja sit kateltii huimia jenkkiautoja...

Ilma oli kolee, mut eipähä auringonpistoo tullu kellekkää...

Eilen lököteltii vaa ja mietittii et mitäs huomenna, elikkä tänää...
Min pitää kävästä työkkäris ja mietittii, et jospas toi Sisu pitäis vapaapäivän ja tehtäis jotain ja oltais vaan ...

Ainoo kellonlyömä täl viikol on toi työkkäri, ja minul on vähäsen outo olo, ku tiiän et täs on koko kesä ees ja ehtis vaikka ja mitä tehä...eikä oo sillee kiirettä mihinkää ...

Ja minul on vähä hassu olo sikskii, ku yks min kanoist alotti hautomaa lauantaina...
Mie en oikein tiiä mite olla, ei minul oo koskaa ollu pienii tipui ja jännittääki pikkasen et mitähän täst tulee ja osaanks mie sit oikein tehä niitten kans...
Erkko kävi eilen illal, ja sanoin sille, et monesti ne on valitettavast kukkopoikii...
Sitä nauratti ja se alko suunnittelemaa, et sithä saa kukkopaistii...

Ja eilen huomasin, et tos pihan yli kulkeval sähkölangal istuskeli pääskynen...
Niit on välil tullu pesimää tähä meille ja jostain mie luin, et uskomuksen mukaa ne tuo onnee...
Erkon mielest ne ei sitä tuo, ku pelkkää kakkaa, mitä ne läiskii pitkin autoja, mut mie olin ilonen...

Tänä aamuna mie olin Vennin kans pihal...kello oli ennen kuutta ja oli aamukastetta ja tos viereisel pellol huus ruisrääkkä ja jossain kaukana piti kurjet metakkaa...
Naakat kolisteli keltasen mökin piipus ja joku lintu naksutteli ja toinen liverteli...
Kanat nukku kai pommii, koska ne vasta alko loikkimaa ulos orrelta tos vaihees...
Mie kattelin omenapuust roikkuvaa amppelii ja kuuntelin tot lintujen metakkaa... ja mie aattelin, et on tää oikeestaa aika onnea...
Aurinkoki on taas palannu takasin.....

 

Kuus vuotta sitte....tähä päivää...

 

Sit joskus aattelee hetken välähyksenä taaksepäin elämääsä, mut välil tulee niit oloja, et on eläny tän hetken ennenki ja sit se taas alkaa nostaa kaikkee päähä, mitä on tapahtunu...

Kuus vuotta sitte oli tämmönen samanlainen ilma, sateinen ja harmaa...
Ja sillo mie valmistuin tost Opistolt koulunkäynninohjaajaks...
Miehä pyrin sinne sillo ihan huvikseni ja ällistys oli aikamoinen ku minut oliki hyväksytty siihe koulutuksee...
Luulin et se on ihan kevee läpihuutojuttu, mut sit tehtävien määrää ja päivien pituutta kotitehtävät mukaalaskien, en ollu ottanu huomioo...
Mut mie sain kaikki tehtyy kuitenki, ja se oli hienoo aikaa siinki suhtees, et minul oli tosi kivoja opiskelukavereita siellä...
Rankkaa se oli...mut hienol tapaa rankkaa...

Sit piti ettii töitä...
Mie olin aatellu, et jos jatkais vaik jonnekki kouluu, ku en ollu oikein aktiivisesti hakenu töitä kuitenkaa...
Sit mietin et kai se pitää ees jonnekki soittaa, ja soitin sinne koululle mis olin ollu molemmat harjottelut, yleispuolen sekä erityispuolen...

Muistan aina, ku soitin ja rehtori vastas ja mie sanoin, et olin teil harjottelus, et varmaa muista?
Muistan kyllä, se sano..
Kysyin sitte, et oiskohan syksyn kuviot millaset töitä ajatellen ja se sanoki, et ...joo meil on sinulle paikka, älä mee minnekkää muualle...

Mie olin varmaa tunnin sen puhelun jälkee suu auki ällistyksestä...

Pari vuotta olin erityispuolella, autistilasten kanssa, mut sit alko toi selkä pettämää... 
Sairaslomallehan sitä sitte joutu ja lopult selkis kaikenlaist vikaa...
Ei niitä korjata, koska "uutta selkää ja niskaa sinulle ei voi rakentaa" ...

Viime syksynä sain kynteni kiinni tohon Opistolle, mikä on melkosen naapurissa ja olin syyskuusta tähä päivää asti siel töis...
Mie tein kaikkee mahollist aina pelien teosta leireillä olemisee... 
Ja mie tykkäsin...
Mie tykkäsin kovasti työkavereista ja siitä joustavasta vapaudesta tehä omal taval töitä ja suunnittelust ja jopa työajoist...
Ja opiskelijoista...Niitäki on useempi erilainen ryhmä...

Kuus vuotta sitte, mie asuin yksin...
Tai oli minul Mustikka-kissa ja Nippe-koira seurana...ja mie olin mukana elämäni ensimmäises kesäteatterijutuski...
Kuus vuotta sitte, oli paljon ihmisii, joist osa on poistunu joko yläkertaa tai sit jatkanu elämääsä omil teillää ...
Mut osa on jääny toho omille poluillee, jotka menee tos min polun vierel...joskus lähempänä ja joskus kauempana ja joskus ne polut risteää ja taas tavataa ja jatketaa juttua, mihi sillo jäätii...
Osa on tullu ihan uusii ihmisii, joist ei viel tiiä mite niitten polut menee...

Kuus vuotta sitte kesä oli kuitenki aurinkoinen ja se oli yks min elämän parhaista kesistä...
Kohokohtina meiän esitykset Kuusaan Kettumäel ja laiskat aurinkoiset päivät, ku kaverin kans auringos takapihal kevennettii maailmaa ja taivas kaartu korkeella ja sinisenä ja juoma oli kylmää ja raikasta...
Eikä kiirettä mihinkää...

Kuus vuotta sitte mie en tienny Pesosen olemassaolostkaa mitää...
Kuus vuotta sitte isä oli olemas ja seki saatto tulla ja istuskella puun  varjos, poltella tupakkia ja turista kaikenlaist maan ja taivaan välil...
Mie välil kattelen pihal ja nään sieluni silmil isän istuskelemas siinä...

 Nyt on paljon toisin...
Isä on yläkerras, samoin Jukka...
Elukat on vaihtunu, Pesonen on tullu min elämää ja uusia lapsia on syntyny...
Uusia elukoita on tullu, joko sillee et on iha ite hommattu, tai niiku osa kissoista, jotka vaan päätti muuttaa meille asumaa...
Mutku se on elämää...
Ei kai voi tuntea syvää onnea, ellei oo tuntenu syvää surua ja luopumisen tuskaa...en tiiä...

Kevätjuhlan aika...
Se tunteisii menevä aika, jollon pukee paremmat vaatteet, on täpinöissää alkavast kesäst, haikea menetetyst talvest, jota on kuitenki kironnu sen miljoona kertaa...
Se aika ku tietää, ettei joitain ihmisii nää enää koskaa, tai ehkä vilaukselta ja silti tietää et syksyllä mahollisesti tulee uusia, jotka saa keväällä samat tuntemukset pintaa...

Suvivirsi, se joka saa haikeat kyyneleet silmiin ihan joka kerta...ja silti se vapauden tunne kun juhla on ohi...
Tänää mie oon sama ku kuus vuotta sitte...ja en kuitenkaa oo...
Ihminen pakosti kasvaa, tai se laitetaa kasvamaa ja ottamaa opiksee omista tunaroinneistaa...
Minkä taaksee jättää, sen eestää löytää, sanotaa ja niiha se pitkälle menee...
Pitäis miettii kaks kertaa mitä sanoo ja tekee...ja ennenkaikee mitä toivoo...
Siitäki viisaasti sanotaa, et varo mitä toivot, koska voit vaikka saada sen...
Aina ei vaan saa sillee, niiku on ajatellu, vaan eräänlaisen variaation siitä toiveesta ...
Siks sitäki pitää miettiä kaks kertaa...

Mut tänää mie en lähe juhlimaa valmistumista, mie tuun kotii ja oottelen et Pesonen tulee töistä ja mie oottelen, joskos vaikka Riikka ja Sisu tulis yökylää...

Huomenna on uus päivä...vapaan kesän ensimmäinen semmonen....

 

Kolme timanttia

 

Joo. Mie aamusella suunnittelin tän päivän loistavasti...
Ajattelin et lähen yheltä töistä, meen kauppaa ja sit haen Hannalta raparperiä ja toiselta tutulta kans...ja sit ajan kotii...teen kivoja pihajuttuja tai pesen auton...

No, ensin juutuin koulun pihalla suustani kiinni työkaverin kans ja pääsin sujahtamaa liikkeelle vast puol kaks...

Koska oli niin saakelin kuuma, ajattelin et haen ekana niitä raparperejä ja tankkaan ja sitte meen kauppaa ja tuun kotii...

Olin siis aikataulusta puol tuntii myöhäs ja vaihoin suunnitelmaa jo, ennenku pääsin opiston mäen ylös toho Selänpääntielle...

Mut hyvällä mielellä köröttelin kohti Voikkaata ja sitte muutaman mutkan kautta pääsin raparperiapajille...
Kesken sadonkorjuun soi puhelin...

Mietin et kukas tähän aikaa soittaa, ku kaikien pitäs luulla et oon töis...
Se oli meiän Anna...

Mitäs sie soitat, mie kysyin puhelimee...
Noo...sit mie vaan...et ...onks toi mitsubishi tehny teil semmost, et se vaan sammuu eikä lähe käyntii?
Emmie tiiä, mie sanoin....ku emmie sil oo ajanu...missäs sie oot?
Myö ollaa Erkon kans Formula-Centterin pihal...

Mie tunsin ku min katse alko harhailee kaukasuutee ja mie kuulin itteni sanovan:
Mie oon hakemas raparperii Voikkaalt, mut mie tuun sinne ihan heti...

Eihä se auttanu, ku sulloa pussillinen satoa autoo ja sanoa heipat ja ajella Kuusaalle...

Mie mietin, et mitähän täst taas tulee...
Ja mie mietin myös, et min suunnitelmat menee, ku vesi hanhen seläst pois...      

Näin jo liikennevaloist, et siel se mitsu seisoo...peräkärri peräs...
Minulle vähän alko jo valjeta mite päivä tulee  jatkumaa...
Kas Bravassahan on kans koukku...

Siellä ne istu sisarukset, ku orvot kerjäläiset kuumas auringos, ku mie kurvasin paikalle...
Tuumailtiin sit siinä, et mites tässä toimitaa ja sovittii sit, et peräkärri siirretää Fiatin perää ja sillä ne site vie sen rojukuorman pois...
Ite kokoilin kassia, et jos mie kirpparille sil aikaa...
Erkko huomas min toimet ja kysy et mitä sie teet...
Sanoin, et aattelin mennä toho kirpparille sil aikaa...
Eiku lähet mukaa, se sano...

Ja se vänkäs repsikan paikalle ja Anna ähels ajamaa...mie istuin ku pienet lapset takapenkil...
Sit vietii ne rojut pois...Otettii bensaa ja alettii ajella takaspäin...
Jossain välis mie soitin Pesoselle, et mie en nyt kerinny kauppaa enkä kerinny hakee niit toisii raparpereikää ja enkä kyllä tiiä mihi aikaa oon kotonakaa...

Kuusaal mitsun etee oli parkkeerannu meiän Jonne...
Minuu nauratti itekseni ku katoin, et siin se skoda, vanha kunnon muuli taas nököttää...ruma ku mikä, mut silti se vaan toimii ja ruksuttaa...

Sit ne rupes kattomaa, et mikäs ois vikana ja saaksen auton käyntii...
Kaapeleilla onnistu mut hokattii, et akunkengät on huonot...
Mie ja Anna lähettii ostamaa niit ja lopult saatii varaosaliikkeest...
Sit myyjäpoikaa jotenki nauratti, mut pääasia et saatii ne kengät...

Rassaamisen tuloksena se kottero viimein korahti käyntii, ja miekii pääsin sanomaa, et taian lähtee kotiipäin...

Min suunnitelmat, ne suureelliset suunnitelmat onnistu ainoostaa sen yhen raparperipussin verran ja tankkauksen...
Kauhee vessahätä, nälkä ja paniikki, et onkohan venni viel kaiken kukkuraks vääntäny kakkarat lattialle, et Pesonen pääsee jäkättämää...
             
Puol kuus olin kotona...onneks ei pissaa eikä kakkaa...kissa karkas ulos ja kai se pitää koittaa viel täs sisälle houkutella, ennenks voi painu peiton alle suunnittelemaa huomista...
Sain sen puhuttuu vapaaks ku on ylityötunteja kertyny...

Se kolme timattia?  Joskus aikonaa joku sano et se autonmerkki Mitsubishi tarkottaa kolmee timanttia...jos se Cheekki laulaa, et timantit on ikuisia, ni tarkottaako se ettei tosta autonrohjakkeesta koskaa pääse eroo....

Mie toivon, et ois niiku noin viikko ees nyt tasasen tappavaa, eikä minulkaa ois mitää kerrottavaa... 
Mut se taitaa olla mahoton tehtävä, niiku se Tomppa Cruisen elokuva...