Rumat ne ryysyillä koreilee

Mie en ikinä oo ollu oikein semmonen pukeutuja...
Jos on joku tilaisuus mihi on pitäny laittautuu, ni ne on kyl olla aina ihan karmeita ne esivalmistelut... 
Niikus se vaatteitten ettiminen... ei oo sopivia, tiukkaaki tekee...olo on ku lenkkimakkaralla liian pienessä luonnonsuolessa...

Meikkaamisen saloihin en ikinä oo sujahtanu luontevasti...
Kerran ostin jopa irtoripsetki ja yritin niitä liimailla kiinni...
Oikeesee silmää sain kuin sainki muutaman ripsen liimattua, mut vasen ei onnistunu, ei sitte millää...
Mullahan oli lasitki päässä, kun ilman niitä en oikein hamottanu, et mihin niitä tuikkailin...
Joo, oikees silmäs ne sojotti kohtuullisen hyvin eteepäin, vaan vasemmassa kaikista yrityksistä huolimatta, ne sojotti vaan vasemmalle kohti korvaa...
Lasitki oli kokoajan tiellä, mut jos ne otti pois ni ihan hapuiluuhan se ois ollu...
Sitte se liimaki ehti jo kuivua...
Jotenki sain raksittua oikeestaki ne irtoräpsyt pois ja sitte se pieni sievä ripsilaatikko tönöttiki telkkarin päällä, kunnes sain ne sysättyy jollekki likoista...

Hiusten kans on aina vaikeeta...
Niin luonnosuoraa kuontaloo ku mulla, voi ettiä jokusen aikaa et löytää...
Joskus nuorempana otin permiksiä ja leikkautin urheasti kivoihin malleihin...
Sitte itkee tuhrusin, ku permis meni ihan kauheeks ja leikkaus päin männikköö...
Oon yrittäny rullilla, kuumilla rullilla, niillä Carmeneilla, suoristinraudalla, föönillä ja vaik millä ja lopputulos on suht aina tuskanen hiki, ärräpäät ja joko reilusti itku tai ainakin nyyhke...
Viimesin koitos kihartimella johti siihen että se roikku ilosen takun keskellä ja kiskoin sitä irti epätoivon vimmalla...

Keskimääräsesti tökkään ne ponnarille tai nutturalle...
Nuttura on hyvä, koska sen saa kiinni vaikka risulla...
Oon tiukannu naulallaki ja eilen Annan kans käytii huonekalukaupas ja en ihan oikeesti muistanu ku jälkikätee, et olin nakannu kynän törröttämää tonne kuontaloo...
Noh, eletty mikä eletty, ei sille enää minkää maha...

Mut vaatteet, ne ei tosiaan oo mun aatteet...
Koti on sentää siit hyvä paikka, et voi pukeutua, eli siis kiskoa jotakin vaan päälle, ajattelematta kuka sen näkee...
Pesonen ei jaksa ottaa kantaa enää...Ei sen jälkee ku sain kaverilta semmosen potkupuvun näkösen viirullisen asusteen...
Ainoo mitä se sano, et, toi päällä et mee sit ees ulos...
Mut kerran tossa keväällä Venni karkas, enkä mie ehtiny vaihtaa vaatteita ja niin sitte loikin pitkin naapurin peltoa ku isohko mittarimato...En vaa madellu maata pitkin, vaa ihan pystyssä koikkelehin...
Enkä viittiny vilkuilla, oliks joku kattelemas jossakin päin...

Sit saatii Pesosen isältä 80-luvun laskettelupuku...
Vaaleenvihree...
Vaaleenpunasin ja keltasin raidon...
Pesonen kieltäyty laittamast sit päälle, mut mie rakastan sitä...
Siin ei ikinä palele ja vaikka se kahisee kun tuuli kaislikossa, ni se on sitte mukava päällä...
On se vähän iso ja Pesonen irvisteli, et ohan hyvä et jos sattuu eksymää, ni ainaki löytää säällä ku säällä...on se niin kirkkaanvihree...
Mie löysin sen eilen ku penkasin kaappia, ja tänää olinki jo lämpimästi puettuna ulkona...
Oletin ettei kukaa tuu...
Paitsi, et Erkko ja Riikka tuli ja nauro katketaksee...
Sitte oli Pietu ja Jessiki autos takapenkil....ja neki nauro...
Mut ei minuu haittaa...
Se haittais, jos palelis, kylmäst ku mie en tykkää...

Tarjosin Riikalle verhoja, mut se ei oikein lämmenny, ku min sisustaminen on ku pukeutuminen...rönsyilevää tai rehevää tai jotain sinnepäin... ja joskus toi jälkikatras on maininnu myös hippikaudenki...
Minust niil on vaa jotenki yksinkertanen toi maku...
Kylhä elämäs värii pitää olla...

Mut ei minul oo kauheesti aikaa ja kiinnostust vaatteisii...ku sit on nii paljo kaikkee muutaki ajateltavaa ja pohdittavaa ja tehtävää...
Ja sitäpaitsi.... 
Sanontaki sanoo: Rumat ne ryysyillä koreilee...