Hirvikärpäsien sielunelämä?

Äitin kans on pitäny käyä metäs jo mont päivää...Tänää saatii aikaseks lähtee puolukkaa...
Otin Vennin mukaa...Aattelin et siit on kivaa ku on paljo hajuja ja kaikkee metsämäistä juttuu...
Otin mukaa myös punkki-stoppia ja hirvikärpäs-stoppia...
Ja sit tunsinki et oon oiekin hyvin varustautunu retkelle...

Äitee oli jo oottamas ku Vennin kans ryskättii sen pihalle...Eikun äite autoo ja menoks...
-Mentäskö toho kankaalle, ku se on helppokulkusta, mie ehottelin...
-Eikös myö mennäkkää sinne, minne sie sanoit, et on paljon marjoja?
-No katotaa eka tost kankaalt, mie sanoin, enkä viittiny sanoo ettei mul ollu hajuukaa siit paikast, minkä Pesonen mulle kartast näytti... 

Eihä siel ollu puolukoita, mut sen neljä minuuttii minkä tutkailin maastoo, ni alko jo hirvikärpäset hyökkäämää...
Äitii nauratti kovasti autossa, ku se näki min sätkimisen niitten siivekkäitten alamaailman olioitten takia...

-No mennää sinne toisee paikkaa, mie sanoin ku olin viimenää päässy joteki hyökkääjist eroo ja autoo sisälle...
-Tiiätsie mis se on?
-Joo, suurinpiirtein.....

Täs kohtaa äiti ei tajunnu, niikus jälkikasvu ja Pesonen ois tajunnu, ettei mul todellakaa ollu mitää suunnitelmaa tai hajuu minne mennä...Ainoostaa ilmansuunta ja sana Savisto...

Ajeltii sitte hiekkatietä ja mie koitin katella semmost tietä, mihi ei jäädä kiinni, mis ehkä sais kotteron käännettyy ja mis vois talsia mukavasti sille vähä isommalle hiekkatielle, jos jäädää jumii tai auto särkyy...
Mutten tollasta äänee sanonu, ehän mie ihan hullu oo...

Käännyttii ja ajettii ja kerranki kävi tuuri...Siel oli niit puolukoit...Ei nyt mattona, mut kuiteki aika helponnäkösesti poimittavina...Eikä tarttenu rämpiä ihan kauheesti...

No auto tienvieree ja sitte niitä karkotteita suitsuttamaa ja sutimaa...Autos oli aikas löyhkä ja sanoin et, näinköhä pökerrytää ennenku päästää ulos...
-Hahahahhahahaaa...sit joku löytää kaks kuollutta marjastajaa autost...

Taas mie ymmärsin, mist oon periny kummallisen huumorintajun...

Sit myö poimittii ja poimittii...Mie en oo poimija-ihminen, mut yritin näyttää sellaselt...
Mut poimies oli hyvä miettiä...
Niiku et miks puolukoita on kiva poimia, vaikken ees tykkää niist ja mustikoitten poimiminen on tuskasaa ja ne sentäs on hyviä...
Ja miks se hirvikärpäskarkote ei toiminu, vaan kokoajan jossain mönki joku öttiäinen...
Ja miks evoluutio ei oo kasvattanu hirvikärpäselle aivoja, et se erottas ihmisen hirvestä...
Ja jos oisin kalju, ni oisko ne sitte jättäny rauhaa...
Ja miks Venni näytti aina vaan tylsistyneemmältä, vaik mie ajattelin sen parasta ja halusin antaa kokemuksia...

Ja miks Pesosen työpipo, mikä näyttää ihan  munkkien hatulta, ei estäny hirvimönkiäisii tunkeutumast min tukkaa...
Ja miks äiti nauro vaan eikä osottanu suurta myötätuntoo ku kirosin niitä öttiäisiä ja kiskoin niitä hiuksista pois....

Lopult myö lähettii ja vein äitin kotii...
Auton etupyörä rusahti...kai sieltä jotain irtos...

Kotona menin suihkuu...
Suihkussa muistin äitin sanat: Ne muutes osaa uida noi hirvikärpäset, tiputin yhen vessanpönttöö ja siel se uiskenteli...

Mie luulen et nään ens yönä painajaisii kuolleista marjastajista, uivista hirvikärpäsista ja risoista autoista....
Jos nyt pystyn ees nukkumaa...kokoajan tuntuu et joku kömpii pitkin kehoo...