Ei lämmin luita riko, mut kylmä kyllä kolottaa...

 

Viime sunnuntai-aamuun mie tulin alas ja mie menin sanattomaks taas kerran...
Sil aikaa ku mie nukuin, ni meiän alakerras oli taas vessapaperit ja kukkaset alkanu kai tehä jotain vallotusta...
Onneks meiän pelastukseks, Nelli, Olli ja Hiisi oli käyny oitis puolustusasemii ja torjunu tän verisen hyökkäyksen...
Kattelin sotatannerta vessas ja min kirjastohuonees ja sit mie aloin siivota...
Siin siivotessni aattelin, et olin jostai lukenu, kuinka on hyvä liikkua ennen aamupalaa...
Se se vasta polttaa kaloreita pois...
Ajattelin, et kyllä kuluu taas ja jos ei kulu liikkumisen puolest, ni ainaki sulaa kiukun kuumotuksesta...

Sunnuntai-iltana Venni alko vapisemaa...
Mie laitoin sille peittoa, mut se vaan tutis...
Tajusin, et nyt se on kipee...
Ainoo vaan, ettei hajuukaa, mist sitä koski...

Syksyt ja talvet on aina vaikeita sille...
Ku se oli ihan vast puolvuotias, ni sen käpälä jäi semmosee rappurallii ja kaikki sen takavarpaat siin jalas meni poikki...
Sille laitettii siihe lasta, minkä se repi irti ja lopult se pureskeli sen säpäleiks...

Se jalka jäi semmoseks vängäks ja ollaa aina, ku tulee kylmät, ni rajotettu sen ulkona oloa, ettei sitä alkais koskemaa, ku noi kylmät tekee sille kolotusta...

Jokunen vuos sitte, min piti mennä leikkattavaks tost mahasta ja sillo Venni oli jumis taas...
Min oli pakko soittaa sairaalaa ja sanoa, et siirretää min aikaa, ku koira on kipeenä...
Onneks oli koiraihminen se jononhoitaja ja se laittoki ajan kuukauden päähä...
Sillo käytii kaks, ellei kolme kertaa lääkäris ja kokeiltii eri lääkkeit...

Mie sit jotenki olin tos viisaampi ja pidin Vennin särkylääkettä aina kaapis, mut tietenki nyt se oli menny vanhaks...

Yö meni vähä nii ja näin, ku itelki oli kurja olo ton Vennin takii...
Maanantai-aamuna mie laitoin viestii Erkolle, Annalle, Riikalle ja Hennalle, et voiskos joku lähtee min kans elukkatohtorille... 
Otettais toi Hiisiki mukaa, ni se sais rokotuksen...
Erkko sit lähtiki...Hennaki ois kans lähteny, mut turha sinne hirmu määräl ois ollu mennä...

Lääkäri anto Hiidelle rokotteen ja tutki Vennin...
Selkä sillä on yhest kohtaa kipee, sano se tohtori...
Venniki sai rokotteen ja sitte kipupiikin ja mie sain reseptin Vennille sitä selkää varten...

Onneks olin tehny syksyn mittaa tunteja sisälle, ni olin sit koko päivän potilaan kans kotona...
Tiistaina minul oli itel lääkäriaika ja ku se oli nii kehnoo aikaa, ni meiän rehtori sano, et turha tulla töihi...
Jotes olin sen tiistainki pois...
Ihan hyvä, ku ei toi Venni-ressu kunnos ollu vielkää...

Keskiviikkoon alettii palata normielämää ja se meniki aika hyvin...
Ei ollu Venni kunnos, mut parempaa päin himppasen kuitenki...

Sit tuli torstai...se mikä Steinbeckin mukaa on toivoa täynnä...

Pesonen oli tos Kuusaal töis, ni saatii nukuttuu tuntii pitempää ja sit ku se oli lähteny, ni mie puuhastelin täs ja aattelin et puol yheksän pitäs minunki olla Kuusaal, ku meil oli siel seminaari töitten puolest...
Tiistain, ku kävin lääkäris, ni se laitto minulle lähetteen röntgenii tost min ranteest, mikä on oikutellu omaa elämääsä nelisen vuotta...
Sen ajan piti olla torstaina kahelta iltapäiväl...
Jotenki mie aloin kattoa sit lähetettä...
Kaks aikaa Kuusaan sairaalaa ja eka 7.45...

Mie tuijotin ja tuijotin ja sit mie nielasin pitkää ...
7.45?
Eihä siin muuten, mutku  sil hetkel kello oli 7.30...

Melkein itkuu väänsin, ku hamstrasin vaatteit päälle, hiuksii en ehtiny harjata...nappasin vaa harjan mukaa ja ryntäsin autolle...
Melkein varpaat ristis esitin toiveita taivaalle...
Anna auton käynnistyä... älä anna min ajaa ojaa... älä anna teitten olla jäässä...ja anna min ehtiä ajoissa...

Toi viimenen ois vaatinu todellisen ihmeen, mut muut toiveet täytty aika hyvin...
Kaheksalt olin ilmottautumas ja ystävälliset naiset rauhotteli minuu ja käski istumaa ja oottamaa hetken...
Mie pääsin kuvauksii ja ehin viel sinne meiän seminaariiki kahville ihan hyvin...

Illal tuli Erkko ja Outi ipanoitten kans käymää ja minust oli tosi hellyttävää kattoo, ku Erkon pienimmäinen, Iikka, lohdutteli Vennia silittelemällä hellästi...

Venni-potilaalla kävi aikasemmin viikolla Annaki kylässä...
Mut pitäähä potevaa piristääkki...

Jotenki tää viikko on ollu taas kohtuullisen sekava...
Olin aatellu, et perjantaina kaikki rauhottuu ja töis meniki ihan mukavasti...
Töitten jälkee tulin kotii ja köllähin sohvalle koirien kans kattelee elokuvaa telkkarist...
Oletin et Pesonen rantautuu kotii jossain illal...

Se oli väärä oletus...
Se soitti ja kysy, et oonko jo kotona, sanoin et olen, ja et koskas se pääsee töist...
No just pääsin, se sano...

Se tuli kotii ja taivasteli ku mie makoilin ja tölläsin telkkarii...
Sitte se ilmotti, et oli ostanu semmosen käsikäyttösen lihamyllyn ja se pitäis pestä sil aikaa, ku se hakee sian puolikkaan...
Ku se oli ostanu semmosenki...
Siin vaihees mie tiesin, et min löysä päivä oliki lusittu sen tunnin aikana, minkä ehin olla itekseni kotona...

Raahauduin keittiöö kuuraamaa lihamyllyy ja eikä siin kauan menny, ku Pesonen palas kotii takas ja sano, et tuu auttamaa...
Kysyin et mitä nyt... ja se selitti, et pitää auttaa nostaa se sika auton takapaksista...

Niin myö sit raahattii se sianpuolikas ja mie toivoin ettei kukaa tuttu menny siit meiän pihan ohi just sil hetkel, ku sehä oli ihan sellasenaa...
Kolme tuntii Pesonen sit sikaa pilkko, ja min piti pussittaa ja osa jauhettii sil veivattaval myllyl jauhelihaks...
Paitsi, et mie olin toki niin nokkela, et tein sen oman osuuteni sähkökäyttösel lihamyllyl sil aikaa, ku Pesonen veivas sit manuaalist versiotaa toisel pöydäl...

Taivaan kiitos se homma saatii loppuu ja mie aattelin mennä koirien kans pihalle...
Venni tuntu pitkäst aikaa aika vetreelle ja mietin et tehääpä hiljaksee sitteki pieni lenkki...

Ulkona oli ihan kauhee keli...tuuli ja sato ja oli pimeetäki tottakai...
Mut minun sydämes oli lämmin olo, ku mie huomasin et Venni pysty sen pikkasen lenkin kävelee, ilman et sitä sattu...
Ja mie aattelin, niiku mie aina aattelen, et kyl tää täst viel paremmaks muuttuu...