Aamun omituiset aatokset

 

Mie heräsin neljän jälkee kovaa päänsärkyy. Semmosee, et ku se hiipii yöl kalloo, ni se nostaa mahanpohjast oikein semmosen etovan köntin kurkkuuki...
Minulha o nois niskois vikoja ja se välil tekee tepposia just tollee, tai sit kädet puutuu monee kertaa yöl...
Sit pitää pyöriskellä ja venytellä ja lopult nousta ja tulla alakertaa ottaa särkylääke tai siirtyy sohvalle muuten vaa, ku ei enää viiti mennä kolistelee ylös, et toinen sais nukuttuu ees vähä pidempää...

Tänä aamuun mie otin lääkkeen ja raahauduin sohvalle peiton alle...
Ihan niiku muinaki aamuina...
Ja ihan niiku muinaki aamuina, Venni kömpi jalkoihin nukkumaa, Hiisi kainaloo ja Nellikolli toiselle puolelle peiton alle...
Kirsikkana tän laakeen peittomöhkäleen päälle kiipes Olli-kolli ja siin myö sit könötettii...
Isot kissat haluu tän min alassiirtymävaiheen aikana ulos ja niit ei sit ollu tos häsläämäs...

Ehän mie saanu nukuttuu, ku se särky ei meinannu hellittää millää, mut siel särkevän pään sisäl, min ajatukset heräs kiertämää huonekaluu nimelt sohva...
Tosin mie rakastan aamuja, jollo voi vetkutella sängys peiton alla kohtuulisen raukeena ja höpistä toisen kans joutavia ja mitä omituisempia, ni sitä parempia...
Mut tänää pyöri jutut vaa ihan omas päässä...

Min haave on ollu monta vuotta saaha iso, upottava sohva...semmonen minne melkein uppoaa ku isoo sylii...
Sen min haavesohvan väri on punanen...
Ei vaaleenpunanen, eikä mikää lohenpunanen, ku oikeen punanen, niiku tomaatti...
Se vois olla levitettäväki...
Ku monesti siihe on pakkautunu just noi elukat, ja jos joskus katellaa telkkaria pesosen kans, ni välil seki änkee toho reunalle lojumaa...

Joskus minul oli kaks harmaata sohvaa, sillo ku olin Vennin kans kahestaa vähä aikaa...
Niis oli mukava lojua...
Ne ei ky ollu pehmeet, mut niiku kerran Hennan kans kateltii yks viikonloppu leffoja ja mässäiltii ku seittemäs kuolemansynnis ainaki, välil käytii vessas ja torkuttii, ni ne ajo asiansa oikein hyvin...

Sitte ne hävitettii, ku tuotii Pesosen vintiltä semmonen ehkä 70-luvun sohvaryhmä...
Kaks tuolii ja se sohva...
Sohvan pysty levittämää ja se oli oiken mukava minust...
Sitte meiän Pipsa pissi sen nii pahasti, et se piti hävittää ja myö ostettii nettikirpparilta 40 eurol toi sohva mikä meil nyt on...
Se on ihan siisti ja siit hyvä et sen pystyy taas levittämää...
Mut se on sitte kova...

Ku mie mietin sohva-asiaa, ni mie rupesin ajattelemaa, et millanen sohva, ni semmonen ihminen...
Min päätä jomotti edellee, muttei niin pahasti enää ja ehkä siks min ajatukset alko laajeta...
Meiän Annal on divaanisohva, se on semmonen selkee ratkasu. Levitettävä sekin on...
Oon nukkunu siin ja se on aika hyvä kyllä...
Se on semmonen käytännöllinen sohva, niiku meiän Annaki...

No Henna ja Henkka hommas uuen sohvan, vanhan-uuen vissii, eli käytetyn...
Se on iso ja mukava...semmonen mis voi lojua rennosti...
Ja kotonen kans...
Henna onki koti-ihminen pitkälle...

Riikalla on sohvasänky...
Se on tosi nätti, eikä perinteinen sohva sillälailla ku ajatellaa...
Mut Riikal on opinnot vast kohta loppu ja sit jossain vaihees voi siirtyy elämäs eteepäin, ni on jännä kattoo millasee sohvaa se päätyy...
Riikalla on rankat ajat takana ja hiljallee se alkaa päästä elämää kiinni takas ja löytää ittesä siin samal, niiku varmaa sen sohvanki...

Erkolla on iso sohva...
Mut Erkolla on iso perhe...
Se sohva kaartaa kun laguunin korallit ja se on pehmee ja upottava ...
Siinä oon nukkunu kans...
Eikä se hullumpi ollu...
Usein ku niille menee, ni joku siel sohval on pesiytyneenä...
Se on kotisohva koko perheelle, ja perheihminen se Erkkoki on...

Sit mie mietin ystävien, tuttujen ja kaverin sohvia...
Osal oon ollu yötäki ja osal vaa istuskellu...
Mut ku mie aattelin, ni kyl ne niittenki valinnat kuvastaa just niitä ihmisinä... 
Ja minust minul on hyvii ihmisii ystävinä...

Ku mie olin aatellu kohtuullisen laajas mittakaavas näit sohvii, ni mie mietin et tykkään muutenki kaikest vanhast...
Ei se haittaa jos on naarmuja tai kolhuja taikka kulmapuolia esineitä...
Niis on elämisen maku ja monesti, ku niit hiplaa tai kattelee, ni kuvittelee ja ajattelee, et millanen tai millasia on ne edelliset ihmiset ollu joille ne tavarat on ollu tärkeitä...

Jollain tapaa tulee olo, et elämä jatkuu aika mones asias, vaik ihmisii lähtee toisii maailmoihin, ni jotain aina jää tännekki jaettavaks...
Ne voi olla esineita, huonekaluja taikka muistoja...
Ei minust turhaa oo se sanonta, et ihminen kuolee vast sitte, ku kukaa ei enää muista...