Pitäs saada järviruokoa...

 

Meil teki opiskelijat töis himmeliä...
Siit tuli tosi hieno...
Siit mie sain idean, et ku minul on vuosii kulkenu pussillinen askerteluolkii paikast toisee, ni teen sitte niistä himmelin itekki...

Ikinä en oo semmosta tehny ja minul ei muutenkaa toi kolmiulotteinen hahmottaminen oo parhaasta päästä...
Mut semmosta ajattelin tehä...

No, mie koitin sit kotona väsätä ja liotin olkia ja leikkasin oikeisii mittoihi...
Ongelma tuli siin, et ne oli niin iankaikkisen vanhoja ja mie niin tunari, et nehä halkeili yhtenää...ja ku sain sen yksinkertasimmista yksinkertasimman tehtyy, ni hokasin et johan ne ehjänä laitetut, oli alkanu halkeemaa ja hajoomaa...

Sain jonkulaisen harjotuskappaleen valmiiks, tuskaillen Nellikollin ja Hiiden kans, ku ne yritti viiä langat ja oljet, mut sain sen onnettoman rääpäleen tehtyy ja roikkumaa...

Se oli ihan alkutekijöissää ja repsotti ilosesti, ku Henna näki sen ekaa kertaa ja purskahti nauraa höröttämää...
Sanoin sille, et turha nauraa, noi on vast alkukappaleit...mut se vaan nauro, ettei meinannu tuolil pysyä...

Mie tajusin oman virheeni, ku seuraaval kädentaitojen tunnil kokeilin tehä järviruo`osta sitä himmelin osaa...
A vot...sepä oliki ihan eri juttua se...

Miehä sain ajatuksen, et pitää saaha sit järviruokoo, mut millälailla, mie pohdin sit hartaasti...
Ojassa joo, sitä voi olla, mut mie mulasen sit siel kuitenki ja se ois noloo...
Järvessä joo, mut milläs sen sieltä saa, ku ihmiset on varmaa vetäny veneesä jo rannalle tähä aikaa...

Mie sit asiaa pohdiskelin ja sit mie kysyin Erkolta, et , ootsie jo vetäny veneen rannalle...
En, se sano, miks sie tota kysyt?
Nokun, min pitäis saada järviruokoo...
Se huokas min mielest puhelimen toises pääs, mut sano et noh, mennää hakemaa sitä sitte...

Eilen myö ei ehitty, mut tänää oli se päivä ku mentii...

Aamusel mie kysyin Pesoselt, et lähteekse mukaa, mut sil oli muuta...
Mie sille sanoin, et nii, oikeesti se on hyvä et toinen meist ei lähe, jos sattuu hukkumaa, ni toinen jää sit pitämää taloo pystys...
Sen huumori oli kai talviunil, ku se mulkas vaan ja sano, et tommoset puheet voit unohtaa, tai et mee mihinkää...
En viittiny sanoo, et niihä kaikki julkkiksetki tekee...menee eri lentokoneisii, ni sit ei molemmat kupsaha, jos kone tippuu...

Mie lähin ajelemaa kohti Inkerilää ja Erkol juotii teet, koskei voinu tietää millon myö meiän suurelt reissult palataa...
Sanoin, et minul on kolme tikkuaskii mukaan, jos sattuu et joudutaa merihätää...
Outi nauro...
Se tuumi, et märil tikuilko sytytät nuotion,  jos keikahat veneest alas...

Aikasemmin aamusel olin kirjotellu Timin kans ja jotain mainitsin, et on kuitenki vaivan väärtti toi reissu, jos saa ne ruokolaiset...
Se vastas vaan, et joo, varsinki tolla tuulella...

Minust kuitenkaa ei kauheesti tuullu ku myö lähettii rannast irtautumaa...
Sanoin Erkolle, et soudetaas tonne ylöspäin, ku siel on paljo ruokoja...

Se veivas vaan keskelle järvee ja sano et istu paikoillas, ettei vene kaadu...
Yritin monta kertaa sanoo, et mieki voisin soutaa, muttei se antanu...
Minust se jupis vaan jotain et tos puvus ei paljo rantaa uida, ku vene kaatuu...

Keskel järvee tuuli kyllä...
Aika kauheesti ja mie olin tyytyväinen, et olin ottanu Pesosen isäukon ikivanhan 80-luvun laskettelupuvun päälle...
Yhtää ei tullu tuuli läpi...
Löysin siit hupunki, minkä viritin päähä pipon päälle...

Erkko katto minuu ja nauro...
Ihan päin naamaa se nauro...

En sanonu mitää...

Ku myö siin mentii sen järven yli, ni myö huomattii vene rannas...
Se oli upoksis ja myö aateltii et hinataa se rannalle, kuha ollaa saatu niit ruokoi enste...

Ruo´ot oli tietty jään takana, ja myö jouduttii rikkomaa jäätä ja vääntämää ja kääntämää et saatii veneelle ees jonkulaist railoo...
Sit ku myö saatii saalis kohtuulliseks, ni myö lähettii takaspäin ja sen veneen pelastuoperaatioo...

Nyt siel vast tuntuki kylmälle, ku vastatuulee soudettii...
Taikka Erkko souti, ku mie en edelleekää saanu soutaa...
Mie vaan istuin, ku topattu michelinmies rekan nokas...
Paitsi, etten ollu ees veneen kokas, ku peräl vaa...

Laineet oli jotku vaahtopäisii ja kyl minust ne järvelle oli muutenki isoja...

Myö soudettii sen uponneen paatin vieree ja mietittii et mite saahaa se rannalle, ku se oli aikas täynnä vettä...
Laitettii oma vene rannalle, irrotettii siit köysi ja sit kiskottii sit vettynyttä purtta lähemmäs rantaa...
Aina välil koitettii kaataa siit vettä pois ...käännettii sit kylellee, et vesi valuis järvee...

Aikamme ku niivitettii, ni saatiiha myö se rannalle ja mahallee...
Siin hulinas mie onnistuin mulimaa toisen jalan sinne järvee, nii et se on kesämekko nyt sit ikäänku heitetty menemää..
Samaa järvee mie talviturkin kesäl heitin, et koht se on min vaatteit pullollaa, jos tät menoo jatkan...

Sen verran kuuma siin tuli, ettei minuu enää palellu käsii, eikä kumma kyl sit kastunutta  kinttukkaa...

Ja ku kummalkaa ei ollu kylmä, ni myö viel mentii ylemmäs järvelle ja sielt myö saatiiki oikein kunnon saalis, oikein pitkii korsii...
Aurinkoki paisto hetken aikaa, ja myö mietittii, et olipas hyvä et lähettii tekemää tää meiän retki...

Erkol ja Outil mie sain kuivat sukat, hörppäsin kupin teetä ja sit mie lähin ajelee kotii kohti...
Nyt pitäis hakee min ruokoniput sisälle ja alkaa putsaamaa niit, et pääsen tekemää sitä himmeliä...

Jos mie saan tehtyy niist ihan oikeita ja semmosen jouluna kiikutan, ni sitte pitää kyl muistaa, et mie en kipittäny vaa jollekki torille ja vaan ostanu lahjaa,  vaan kohmeisin sormin Erkon avustuksel hain ruokoja ja hikipäässä sen himmelin näpräsin...
Nii, että jos semmosen saa, ni kyllä se on kaikella rakkaudella näperretty ja annettu...

Ai niin... 
Onhan tänää ensimmäinen adventti ja koska ollaan jo illassa, niin laskennallisesti enää kolme sunnuntaita jouluun ...

 

 
 

Ei lämmin luita riko, mut kylmä kyllä kolottaa...

 

Viime sunnuntai-aamuun mie tulin alas ja mie menin sanattomaks taas kerran...
Sil aikaa ku mie nukuin, ni meiän alakerras oli taas vessapaperit ja kukkaset alkanu kai tehä jotain vallotusta...
Onneks meiän pelastukseks, Nelli, Olli ja Hiisi oli käyny oitis puolustusasemii ja torjunu tän verisen hyökkäyksen...
Kattelin sotatannerta vessas ja min kirjastohuonees ja sit mie aloin siivota...
Siin siivotessni aattelin, et olin jostai lukenu, kuinka on hyvä liikkua ennen aamupalaa...
Se se vasta polttaa kaloreita pois...
Ajattelin, et kyllä kuluu taas ja jos ei kulu liikkumisen puolest, ni ainaki sulaa kiukun kuumotuksesta...

Sunnuntai-iltana Venni alko vapisemaa...
Mie laitoin sille peittoa, mut se vaan tutis...
Tajusin, et nyt se on kipee...
Ainoo vaan, ettei hajuukaa, mist sitä koski...

Syksyt ja talvet on aina vaikeita sille...
Ku se oli ihan vast puolvuotias, ni sen käpälä jäi semmosee rappurallii ja kaikki sen takavarpaat siin jalas meni poikki...
Sille laitettii siihe lasta, minkä se repi irti ja lopult se pureskeli sen säpäleiks...

Se jalka jäi semmoseks vängäks ja ollaa aina, ku tulee kylmät, ni rajotettu sen ulkona oloa, ettei sitä alkais koskemaa, ku noi kylmät tekee sille kolotusta...

Jokunen vuos sitte, min piti mennä leikkattavaks tost mahasta ja sillo Venni oli jumis taas...
Min oli pakko soittaa sairaalaa ja sanoa, et siirretää min aikaa, ku koira on kipeenä...
Onneks oli koiraihminen se jononhoitaja ja se laittoki ajan kuukauden päähä...
Sillo käytii kaks, ellei kolme kertaa lääkäris ja kokeiltii eri lääkkeit...

Mie sit jotenki olin tos viisaampi ja pidin Vennin särkylääkettä aina kaapis, mut tietenki nyt se oli menny vanhaks...

Yö meni vähä nii ja näin, ku itelki oli kurja olo ton Vennin takii...
Maanantai-aamuna mie laitoin viestii Erkolle, Annalle, Riikalle ja Hennalle, et voiskos joku lähtee min kans elukkatohtorille... 
Otettais toi Hiisiki mukaa, ni se sais rokotuksen...
Erkko sit lähtiki...Hennaki ois kans lähteny, mut turha sinne hirmu määräl ois ollu mennä...

Lääkäri anto Hiidelle rokotteen ja tutki Vennin...
Selkä sillä on yhest kohtaa kipee, sano se tohtori...
Venniki sai rokotteen ja sitte kipupiikin ja mie sain reseptin Vennille sitä selkää varten...

Onneks olin tehny syksyn mittaa tunteja sisälle, ni olin sit koko päivän potilaan kans kotona...
Tiistaina minul oli itel lääkäriaika ja ku se oli nii kehnoo aikaa, ni meiän rehtori sano, et turha tulla töihi...
Jotes olin sen tiistainki pois...
Ihan hyvä, ku ei toi Venni-ressu kunnos ollu vielkää...

Keskiviikkoon alettii palata normielämää ja se meniki aika hyvin...
Ei ollu Venni kunnos, mut parempaa päin himppasen kuitenki...

Sit tuli torstai...se mikä Steinbeckin mukaa on toivoa täynnä...

Pesonen oli tos Kuusaal töis, ni saatii nukuttuu tuntii pitempää ja sit ku se oli lähteny, ni mie puuhastelin täs ja aattelin et puol yheksän pitäs minunki olla Kuusaal, ku meil oli siel seminaari töitten puolest...
Tiistain, ku kävin lääkäris, ni se laitto minulle lähetteen röntgenii tost min ranteest, mikä on oikutellu omaa elämääsä nelisen vuotta...
Sen ajan piti olla torstaina kahelta iltapäiväl...
Jotenki mie aloin kattoa sit lähetettä...
Kaks aikaa Kuusaan sairaalaa ja eka 7.45...

Mie tuijotin ja tuijotin ja sit mie nielasin pitkää ...
7.45?
Eihä siin muuten, mutku  sil hetkel kello oli 7.30...

Melkein itkuu väänsin, ku hamstrasin vaatteit päälle, hiuksii en ehtiny harjata...nappasin vaa harjan mukaa ja ryntäsin autolle...
Melkein varpaat ristis esitin toiveita taivaalle...
Anna auton käynnistyä... älä anna min ajaa ojaa... älä anna teitten olla jäässä...ja anna min ehtiä ajoissa...

Toi viimenen ois vaatinu todellisen ihmeen, mut muut toiveet täytty aika hyvin...
Kaheksalt olin ilmottautumas ja ystävälliset naiset rauhotteli minuu ja käski istumaa ja oottamaa hetken...
Mie pääsin kuvauksii ja ehin viel sinne meiän seminaariiki kahville ihan hyvin...

Illal tuli Erkko ja Outi ipanoitten kans käymää ja minust oli tosi hellyttävää kattoo, ku Erkon pienimmäinen, Iikka, lohdutteli Vennia silittelemällä hellästi...

Venni-potilaalla kävi aikasemmin viikolla Annaki kylässä...
Mut pitäähä potevaa piristääkki...

Jotenki tää viikko on ollu taas kohtuullisen sekava...
Olin aatellu, et perjantaina kaikki rauhottuu ja töis meniki ihan mukavasti...
Töitten jälkee tulin kotii ja köllähin sohvalle koirien kans kattelee elokuvaa telkkarist...
Oletin et Pesonen rantautuu kotii jossain illal...

Se oli väärä oletus...
Se soitti ja kysy, et oonko jo kotona, sanoin et olen, ja et koskas se pääsee töist...
No just pääsin, se sano...

Se tuli kotii ja taivasteli ku mie makoilin ja tölläsin telkkarii...
Sitte se ilmotti, et oli ostanu semmosen käsikäyttösen lihamyllyn ja se pitäis pestä sil aikaa, ku se hakee sian puolikkaan...
Ku se oli ostanu semmosenki...
Siin vaihees mie tiesin, et min löysä päivä oliki lusittu sen tunnin aikana, minkä ehin olla itekseni kotona...

Raahauduin keittiöö kuuraamaa lihamyllyy ja eikä siin kauan menny, ku Pesonen palas kotii takas ja sano, et tuu auttamaa...
Kysyin et mitä nyt... ja se selitti, et pitää auttaa nostaa se sika auton takapaksista...

Niin myö sit raahattii se sianpuolikas ja mie toivoin ettei kukaa tuttu menny siit meiän pihan ohi just sil hetkel, ku sehä oli ihan sellasenaa...
Kolme tuntii Pesonen sit sikaa pilkko, ja min piti pussittaa ja osa jauhettii sil veivattaval myllyl jauhelihaks...
Paitsi, et mie olin toki niin nokkela, et tein sen oman osuuteni sähkökäyttösel lihamyllyl sil aikaa, ku Pesonen veivas sit manuaalist versiotaa toisel pöydäl...

Taivaan kiitos se homma saatii loppuu ja mie aattelin mennä koirien kans pihalle...
Venni tuntu pitkäst aikaa aika vetreelle ja mietin et tehääpä hiljaksee sitteki pieni lenkki...

Ulkona oli ihan kauhee keli...tuuli ja sato ja oli pimeetäki tottakai...
Mut minun sydämes oli lämmin olo, ku mie huomasin et Venni pysty sen pikkasen lenkin kävelee, ilman et sitä sattu...
Ja mie aattelin, niiku mie aina aattelen, et kyl tää täst viel paremmaks muuttuu...

 

Aamun omituiset aatokset

 

Mie heräsin neljän jälkee kovaa päänsärkyy. Semmosee, et ku se hiipii yöl kalloo, ni se nostaa mahanpohjast oikein semmosen etovan köntin kurkkuuki...
Minulha o nois niskois vikoja ja se välil tekee tepposia just tollee, tai sit kädet puutuu monee kertaa yöl...
Sit pitää pyöriskellä ja venytellä ja lopult nousta ja tulla alakertaa ottaa särkylääke tai siirtyy sohvalle muuten vaa, ku ei enää viiti mennä kolistelee ylös, et toinen sais nukuttuu ees vähä pidempää...

Tänä aamuun mie otin lääkkeen ja raahauduin sohvalle peiton alle...
Ihan niiku muinaki aamuina...
Ja ihan niiku muinaki aamuina, Venni kömpi jalkoihin nukkumaa, Hiisi kainaloo ja Nellikolli toiselle puolelle peiton alle...
Kirsikkana tän laakeen peittomöhkäleen päälle kiipes Olli-kolli ja siin myö sit könötettii...
Isot kissat haluu tän min alassiirtymävaiheen aikana ulos ja niit ei sit ollu tos häsläämäs...

Ehän mie saanu nukuttuu, ku se särky ei meinannu hellittää millää, mut siel särkevän pään sisäl, min ajatukset heräs kiertämää huonekaluu nimelt sohva...
Tosin mie rakastan aamuja, jollo voi vetkutella sängys peiton alla kohtuulisen raukeena ja höpistä toisen kans joutavia ja mitä omituisempia, ni sitä parempia...
Mut tänää pyöri jutut vaa ihan omas päässä...

Min haave on ollu monta vuotta saaha iso, upottava sohva...semmonen minne melkein uppoaa ku isoo sylii...
Sen min haavesohvan väri on punanen...
Ei vaaleenpunanen, eikä mikää lohenpunanen, ku oikeen punanen, niiku tomaatti...
Se vois olla levitettäväki...
Ku monesti siihe on pakkautunu just noi elukat, ja jos joskus katellaa telkkaria pesosen kans, ni välil seki änkee toho reunalle lojumaa...

Joskus minul oli kaks harmaata sohvaa, sillo ku olin Vennin kans kahestaa vähä aikaa...
Niis oli mukava lojua...
Ne ei ky ollu pehmeet, mut niiku kerran Hennan kans kateltii yks viikonloppu leffoja ja mässäiltii ku seittemäs kuolemansynnis ainaki, välil käytii vessas ja torkuttii, ni ne ajo asiansa oikein hyvin...

Sitte ne hävitettii, ku tuotii Pesosen vintiltä semmonen ehkä 70-luvun sohvaryhmä...
Kaks tuolii ja se sohva...
Sohvan pysty levittämää ja se oli oiken mukava minust...
Sitte meiän Pipsa pissi sen nii pahasti, et se piti hävittää ja myö ostettii nettikirpparilta 40 eurol toi sohva mikä meil nyt on...
Se on ihan siisti ja siit hyvä et sen pystyy taas levittämää...
Mut se on sitte kova...

Ku mie mietin sohva-asiaa, ni mie rupesin ajattelemaa, et millanen sohva, ni semmonen ihminen...
Min päätä jomotti edellee, muttei niin pahasti enää ja ehkä siks min ajatukset alko laajeta...
Meiän Annal on divaanisohva, se on semmonen selkee ratkasu. Levitettävä sekin on...
Oon nukkunu siin ja se on aika hyvä kyllä...
Se on semmonen käytännöllinen sohva, niiku meiän Annaki...

No Henna ja Henkka hommas uuen sohvan, vanhan-uuen vissii, eli käytetyn...
Se on iso ja mukava...semmonen mis voi lojua rennosti...
Ja kotonen kans...
Henna onki koti-ihminen pitkälle...

Riikalla on sohvasänky...
Se on tosi nätti, eikä perinteinen sohva sillälailla ku ajatellaa...
Mut Riikal on opinnot vast kohta loppu ja sit jossain vaihees voi siirtyy elämäs eteepäin, ni on jännä kattoo millasee sohvaa se päätyy...
Riikalla on rankat ajat takana ja hiljallee se alkaa päästä elämää kiinni takas ja löytää ittesä siin samal, niiku varmaa sen sohvanki...

Erkolla on iso sohva...
Mut Erkolla on iso perhe...
Se sohva kaartaa kun laguunin korallit ja se on pehmee ja upottava ...
Siinä oon nukkunu kans...
Eikä se hullumpi ollu...
Usein ku niille menee, ni joku siel sohval on pesiytyneenä...
Se on kotisohva koko perheelle, ja perheihminen se Erkkoki on...

Sit mie mietin ystävien, tuttujen ja kaverin sohvia...
Osal oon ollu yötäki ja osal vaa istuskellu...
Mut ku mie aattelin, ni kyl ne niittenki valinnat kuvastaa just niitä ihmisinä... 
Ja minust minul on hyvii ihmisii ystävinä...

Ku mie olin aatellu kohtuullisen laajas mittakaavas näit sohvii, ni mie mietin et tykkään muutenki kaikest vanhast...
Ei se haittaa jos on naarmuja tai kolhuja taikka kulmapuolia esineitä...
Niis on elämisen maku ja monesti, ku niit hiplaa tai kattelee, ni kuvittelee ja ajattelee, et millanen tai millasia on ne edelliset ihmiset ollu joille ne tavarat on ollu tärkeitä...

Jollain tapaa tulee olo, et elämä jatkuu aika mones asias, vaik ihmisii lähtee toisii maailmoihin, ni jotain aina jää tännekki jaettavaks...
Ne voi olla esineita, huonekaluja taikka muistoja...
Ei minust turhaa oo se sanonta, et ihminen kuolee vast sitte, ku kukaa ei enää muista... 
 

 

 

Tuleeko huomenna talvi...

 

On taas menny huisisti aikaa ihan tost vaa sormien välistä...
Ollaa oltu töis ja sit mie tulin ihan kipeekski ja makoilin vaa melkeestä viikon sohvan pohjalla...
Koiranpennut sai uudet kodit ja vaik myö oltii päätetty aluks, et yhtää pentuu ei jätetä, ni kyl myö sit kuitenki se eka ja suurin pallero jätettii Vennille lohduks ja meille iloks...

Mie ootin sit luovutusaikaa kahelt kantilt, toisaalta pelotti, et tuleeko ikävä ja toisaalta ootti vaan et saa oman elämän takasin jollain tapaa...

Oliha se ens vähä haikeeta, mut kyl on pakko tunnustaa, et se helppous mikä sit tuli, ni tuntuu oikein hyvältä...
Meiän pullero pallero oli jonku aikaa ilman nimee, ku myö ei vaan päästy yksmielisyytee asias ja lopult siit tuli Hiisi...

Ilmat on ollu kuivia, paitsi viime viikol tais alkaa sadekaus...
Lauantaina tuli vettä ku aisaa, mut sunnuntaina oli vähä vaa tihkua ja himppasen rännäntapasta...

Kuiteki sunnuntain oli sen verran kuivaa, et laskin ankat ja kanat ulos...
Koska oon aidannu ton takapihan min puolelt, ni ajattelin päästää koirat sinne kans...
Siel on kuitenki tilaa kaikille noille elikoille...

Muuten meni hyvin, paitsi, en ollu tarkistanu aitaa vähää aikaa, ku siivekkäät oli ollu sisätilois, ni en sitte tajunnu, et ne oli kaatanu vaihteeks siitä aidasta heikoimman kohan...
Ja koirat karkuu samantien...

Mie rämmin pitkin naapurin peltoo ja huusin Venniä ja Hiittä ja välillä vienosti kiroilin ku mistää ei kuulunu mitää eikä näkyny kans...
Lopult Hiisi tuli takas, alko kai peltoaukeema pelottamaa, mut Vennist ei jälkeekää...
Melkein itkua väänsin jo...
Hiisi-rontin vein sisälle ja ulostullessa nappasin autonavaimet ja päräytin auton käyntii...
Kukapas lurputteli iloissaa pihalle, kun luuli pääsevänsä kyytii, jossei meiän Venni...

Minuu kiukutti...
Sammutin auton ja vein Vennin sisälle...
Sen jälkee vedin uutta aitaa kohmeisin sormin ja jurputin kanoille ja ankoille, jotka kulki min peräs ja katto kummeksuen min touhuja...
Sain aidan kuitenki paikoillee...

Pesonen kai haistaa ikävyydet, koskei ollu kotosalla ollenkaa...

Mie olin kolme päivää aikasemmin alkanu ettii kaukosäädint dvd-koneesee...
Teki mieli kattoa joku leffa...
Sitä kaukkaria ei löytyny, ei sitte millää...
Ainoo mitä löysin, oli ne Fiiat Bravan avaimet, jotka hävis minult vajaa vuos sitte...
Sillo ku vahingos meni se ikkunaki rikki...

Sain kuitenki viime hetken älynväläyksen kattoa yhen vanhan radion taakse, ja sielhä se kaukkari oliki piilos...
Kun nyt kerran olin sen löytäny, ni päätin kattoa sitä leffaa...

Ainoo vaan, et just sillo pesonen osas ilmaantua paikalle ja lähettiiki kyläreissulle...

Mie en oo viel tähä päivää mennes saanu katottuu yhtää mitää, vaik minul on se dvd oottamas tos telkkarin ees...

Maanantaiaamu valkeni hitaasti ja tyypillisee tapaa tein kaikkee muuta, ku valmistauduin töihin...
Kiirehä se tuli...
Ja sit vast tuliki, ku en löytäny kotiavaimii mistää...
Loppujen lopuks oli pakko jättää ovi auki ja surauttaa töihi autol, ku muute oisin myöhästyny...
Nii en voi tehä, ku jäkätän töis jatkuvasti opiskelijoille, kuinka pitää olla ajois...
Paha pappi itestää saarnaa...
Ehkä jonaki päivänä opetan niillekki tän loistavan sanonnan...

Töis sitte patsastelin siel meiän opehuonees ja työsin kädet collegepuseron taskuihin...ja kappas vaan...avaimet oli siellä...
Oon vakaasti sitä mieltä et meil kummittelee ja joku haamu käy piilottelemas tavaroita ja sit nauraa ku mie etin ja etin paniikis kaikkee...

Pesoselle en viittiny mainita täst pikku episodist ollenkaa...

Tänää mie mietin, et teen pihahommii, ku on luvattu et huomenna sataa lunta ...ja paljon...
Voi sataakki...
Aamusel oli vähä pakkasta, enkä viittiny ruveta raappaamaa auton ikkunoit, ni päätin kävellä töihin...
Kehuskelin, kuinka kuntoilen, enkä viittiny sanoo kellekkää,  et ku rämmin pellon poikki hikipäässä, ni ajattelin et henki täs lähtee, enneks kunto nousee... 

Meil on tuntien välis taukoja, välitunteja...
Mut ehän mie ulos mee ku pikku pätkiä, jos siirryn eri rakennuksee...
Iltapäiväst olin valvomas kokeita ja mietin et kuinka kylmää on lähtee käppäilee kotii...

Pelastava enkeli oli Anna, joka laitto, et tulee käymää ja hakee minut töist...
Niin se tekiki...
Annan kans käytii koirien kans tos yhel pellol liikuskelemas ja sit tultii kahville...
Koska Erkkoki soitti ja ilmotti tulevasa hörppäämää kaffet, ni ehän mie ulos ehtiny...
Voi harmin paikka, mie ajattelin ja hymyilin itekseni...

Mut huomenna pitäis tulla lunta...vai tuleeko sitä, ni se jää nähtäväks...
Ei se oikeesti kauheesti haittais, sit vois hyväl omaltunnol jättää pihahommat lumien alle varttumaa kevättä ja ihan vaa silmänpalvojana voivotella, kuinka nyt jäi kaikki tekemättä, kun se lumi peitti kaiken allee...
Se kuulostas ahkeralle eikä kukaa keksis, et höpöjuttuja taas laskettelen...