Persoonia noi elikot...
Väkisinki tulee seurattuu niitten toimii ja ja eräänlaisii ajatuksii...
Venni on rauhottunu tosi paljon, toi laite mikä tekee rauhotetta ilmaa, on kyl ollu jees...
Vennin ongelma on se eroahdistus...
Vaik myö ollaa melkeestä seisottu päällämme, ni sillä on välillä tosi vaikeeta... ja sit on vaikeeta meilläki, ku on paikat sotkus ja pitää siivota jätöksii ja pestä mattoja...
Mut Venni on kiltti, tosi kiltti...
Ikinä ei oo tarvinu pelätä, et se tekis vaik pienille kissanpennuille pahaa tai kanoille taikka noille ankanpoikasille, jotka on jo oikeestaa isompii ku Venni...
Lapsist Venni tykkää, ainoo vaan et pitää vahtia, kun se on niin innokas, ettei millää meinaa muistaa, ettei saa pomppia ja hyppiä...kun lapsetki on kovin haavottuvaisii...
Venni rakastaa myös kytätä leluja, joil ipanat leikkii, koska se tykkää leikkiä niil itekki...
Vennin leikit on vaan vähän kaiken rikkovia, ni ei oo kiva keräillä nallen silmiä ja pumpulisuolistoo pitkin lattioit...
Venni on myös täsmällinen ja rajotteinen sillai aikojen suhteen, et on tarkat rutiinit, mitä ja millonki tehään... ja mis järjestykses...
Järjestys pitää olla sama...muuten tulee stressi...ja stressistä seuraa kakkaa ja pissaa...
Reppanahan se vähä on...mut kiltti semmonen...
Kissat taas...
Pipsa on erakko, Pipsa ei tykkää ihmisistä, se sietää minuu ja Pesosta ja se on siinä...
Me ollaan palvelijoita, jotka antaa ruuan ja kodin ja Hänen Armonsa tulee kun haluaa ja kehrää joskus suosiollisesti...
Silti se ei oo ilkee, eikä äkänen, ku muille kissoille, paitsi Nestorille, jota se rakastaa...
Nestorin kainaloo se käpertyy nukkumaa ja nuolee Nestorin turkkia...
Sillon Pipsa on onnellinen...
Korppu on Pipsan pentu ja Korppu rakastaa Pesosta...
Mut Pesonen aiheutti Korpulle kriisin, ku meille tuli toi Nelli-kolli-pentu...
Korppu loukkaantu koko pienen kissansydämen voimal Pesosee, ku näki Nelli-kollin Pesosen sylis...
Mut eihä ihminenkää, jos se rakastaa, ni tykkää nähä sitä omaasa kenenkää toisen kans., ei noi elikot oo erilaisii...ja toisaalta eräänlainen elukka ihminenki loppupeleis on...
Mut jospas toi Pesonen sais sen leppymää...
Kovasti se on yrittäny ja on se Korppu-neiti ehkä hieman pehmennykki...
Korppu on kiltti kissa ja minust on kurja kattoa ku se on mustasukkanen, ku kyllähän se Pesonen sitä rakastaa...
Nestori...
Nestori on minulle kovasti rakas...
Nestori tuli, niikus Pipsaki ite tänne asumaa...
Toisin ku Pipsa, joka oli ihan pikkanen pentu, ni Nestori oli varmaa reilun vuoden, ehkä puoltoist, ku se loikkas eteisee ja halus asua täällä...
Arkahan se oli, mut mie otin sen puolväkisin sylii ja annoin matolääkkeen ja putsasin korvat, ja Nestori ties etten mie pahaa tee ja se painautu sillä laihalla kissankeholla minun rintaa vasten, ja sen jälkee Nestori on tykänny olla lähellä ja se painaa ittesä minuu vasten ku otan sen sylii...
Nestori on äärettömän kiltti ja huolehtivainen toisii kissoi kohtaa...
Pitää kainalos ja hellittelee...
Minun sydän heittää joka kerta kuperkeikan, ku Nestorin iso pehmee käpälä koukistuu min kädelle ja vetää silittämää sitä...
Sit meille muutti Niisku, yhtenä sateisena syysiltana...
Myö yritettii ettiä sen kotia, muttei kukaa sanonu et minun se on...
Mie koitin kantaa sen ulos et menis kotiisa, mut se käperty kerälle toho pihalle ja lopult se jäi meille asumaa...
Niisku on ainoo pitkäkarvanen ja äärettömän kiltti ja hyvä kissa...
Niisku haluaa syliin ja paljon paljon hellyyttä...
Olli-kolli on Niiskun pentu ja kooltaan se on jo Nestorin kokonen...
Olli on utelias ja Olli tykkää minust niiku Korppu Pesosest...
Monta kertaa ku kattelen sohval telkkarii, ni Venni tulee peiton tai viltin alle jalkoihin tuhisemaa ja Olli rinnan päälle, joko peiton alle tai sit siihe päälle...
Olli rakastaa Sisua...
Kovasti se seuraa muitaki lapsii, mut Sisu on sen suosikki...
Monesti ne istuu tossa vierekkäin...
Sisu leikkii ja Olli kattelee...yleesä paikalle hönkää myös Venni, joka yrittää nyysiä jonku kivan lelun...
Olli on ainoo,joka ei yritä ulos...siit on kai mukavaa tääl mis on kaikki palvelut tassun ojennuksen pääs...
Nelli-kolli...
Meiän pieni urhee Nelli-kolli, jota myö luultii tytöks ja joka osottautuki pojaks...
Se matkusti Voikkaalt Verlaa auton moottoritilas ja pelastaja oli kans kyl oikeesti urhee, kun se pelkää kissoja ja silti otti tuon pienen seikkailijan taltee...
Myö sit se haettii tänne ja yritettii ettiä kenen se on, muttei sen kotia löytyny...
Mut tääl se on ku kotonaa, ni kai se on tää sit sen koti...
Se on rohkee ja sitkee ja itepäinen pieni kissa...
Se tiputtelee tavarat, kiipeilee säleverhoja pitkin, rakastaa Ollia ja Venniä ja ehkä myös vähä meit ihmisiikii...
Nelli haluaa maistaa kaikkee ja haistaa ja kokea...
Se on aivan hurmaava pieni kissaherra...
Kanat vois olla persoonattomii kotkoja, muttei ne oo...
Korkki-kukko on johtaja ja pullistelee Kaarlelle, joka on kakkoskukko...
Korkki johtaa laumaa, jollon Kaarlelle jää aikaa katella mitä ihmiset tekee ja hengailla siin liepeillä koko ajan...
Kaks mustaa maatiais kanaa, ne jotka hauto, on nyt varsínaisii rouvii...
Niillä on neljä poikasta kasvatettavana, ja pörheinä ne tuntee arvonsa täs asias...
Ja niitten poikasiin ei kosketa...ehei...todellakaa ei kosketa...
Kerran Pesonen usutti minuu ottamaa tipun sylii...
Sanoin, etten uskalla, kanat tulee päälle...
Se kuikki ovelta ja sanoo, ei tuu...ota nyt vaan ja sit tuot minullekki...
Ku sain tipun kiinni, ni toinen rouvista ampas kynnet suorana min reitee...
Sattuhan se, sanoin hampaitten välist Pesoselle, et ei vai tuu päälle...
Se vaan hekotteli siin ovel...
Suutin ja sanoin, et mee kuule ihan ite kattelee, mie en ainakaa enää noihi koske...
Kuulin ku se köpötti min peräs kanalast pois...
Puurin kanat, teharit, on ehkä nois vanhoist kesyimpii...
Pullero, vaaleempi on arempi, mut Laalaa on rohkea ja joskus se tykkää olla ihan syliski...
Sit on Amerikan Mari, musta maatiainen, joka on hienohöyheninen kana...ja se ei min käsityksen mukaa suostu munimaa...
Se on kait niin hieno neiti olevinaa...
Kulkee vähä sillai mukana, mut kuiteski vähä erillää...
Ei se silti arka oo, omal tavallaa vaan vähän erilainen..
Pallero ja ankat...
Pesonenha halus ankat...
Ne oli ihan pieniä ku tuli mut nyt ne on jo isoja ja oon huomannu, et ne on alkanu komentelemaa...
Pesonen usein kulkee niitten peräs ja yrittää ottaa sylii...
Ne vaappuu kolmisin eellä ja paapattaa närkästyneesti, ku Pesonen lompsii peräs...
Varmaan kiroilee ja haukkuu Pesosta...
Mie en voi ku nauraa, ku seuraan sit touhuu...
Minuu ne on alkanu komentelemaa...
Ku tuun toho etupihalle, ni ne oikeesti huutaa vaativasti ankankielel, et tuuppa palvelemaa...myö ollaa tääl ja tarvitaa nyt sitä ja tätä...
Ne tönöttää just tos kulmal sillee, et näkee jos oon tos etupihal...
Ja joskus vaan seuraki kelpaa...
Pallero, meiän jalkapallopäinen pieni silkkikana...
Se juoksee oikeesti luokse ja sillä on hirmusesti kanankielel asiaa ja sitä pitää ottaa välillä sylii ja kyykistyä alas juttelemaa sen kans ja kuuntelemaa sen juttuja...
Pallero hengaa ankkojen kans, kun ne ei tee sille pahaa ja monesti se komentelee ja ohjaa niitä syömää taikka uimaa toho pikku altaasee...
Pallero tykkää istua olkapäällä ja katella sielt siivin maailmaa...
Eilen mie purskahin nauramaa ihan täysil, ku vein koko revohkalle ruokaa...
Kanoille laitoin eri paikkaa ja sit vein Pallerolle ja Ankoille eri paikkaa...
Hetken pääst lättäjalkanen kolmikko vaappu min luokse ja asiaa oli nii, et meinas korvat särkyy...
Palleroinenki höpötti siin niitten kans jotakin erittäin närkästyneesti...
Mietin et mitäs nyt, mut sit huomasin et Kaarle-kukko oliki menny niitten kupille...
Tulivat kertomaa ja kantelemaa, mitä oli käyny...
Mie aloin nauraa ja sanoin, et voivoi, laitetaa teille oma astia sitte...
Niin tein ja hyvin alko nokat loksumaa ja rauha palas takapihalle...
Persoonia ne on ja min on ihan pakko tunnustaa, et kyl mie niist niin tykkään vaik välil mietinki kissannahkarukkasii, koirannahkalakkii, ankka- ja kana paistii...
Mut mistäs mie tiiän mitä ne minust miettii välil...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti