Haikeaa syyskesän taitetta...

 

Se kesä, mitä ootin ku kuuta nousevaa, alkaa kääntyä hiljallee, vääjäämättömästi syksyy päin...
Mie ootin aurinkoisii hellepäivii, mut suurimmaks osaks on tainnu olla epävakaata ja sadetta...
Mie olin suunnitellu, et keräilen tänä vuonna kaikenlaist, mist voi kuivattaa teetä ja sit tietty ne marjat taltee, mitä ehtii ja löytää...

Kevät oli niin rankka, etten saanu oikein mitää aikaseks, sillo ku ois pitäny ja vast heinäkuus ku vaapukat alko kypsyä, aloin miekii havahtuu et pitäs vissii jotain tehäkki...

Ku asuu tällee, niiku myö, ni heinäkuun alkupuolel alkaa vaapukat kypsyy, ja niit pitää kerätä melkeestä jokapäivä, ku ne kypsyy sillai eritahtisesti...
Sit alkaaki viinimarjat olla tarkkailun alla ja niitten kans menee aikaa, ku koittaa poimia ja peittää verkoilla ja sitte satees ei viiti mennä pusikkoo hillumaa...

On metsän marjat, mustikat ja puolukat...
Mie ite en puolukast nii perusta, mustikoist kyl tykkään...

Omenat tipahtelee puusta ja jossei ehi tarpeeks heti keräämää, ni mätänemää ne alkaa...
Sienist mie en tunnista varman päälle ku sen keltasen, kanttarellin, ni sen osion jätän viisaammille suoraa...

Oon mie saanu jotain kuivatettuuki, ja viel ehtii erinäisii keräillä...

Eilen paisto aurinko koko päivän ja illal mie sanoin tolle Pesoselle, et läheppä näyttämää, mis on niit mustikoit paljon, meen vaik aamul keräämää...

Myö sit lähettii ja pistettii auto tienposkee, metsätien päähä ja sit rämmittii metikös...
Ja oliha siel mustikoit...paljon...
Mie en ollu eilen sil tuulel, et oisin poiminu niit, mut otin mustikanvarpuja vähä, ku kuivatan niit teeks ja sit myö lähettii kattomaa, mis on apilapelto...
Ku mie olin sanonu, et tarttisin apilaa kans...

Ilta-auringos myö kerättii apilaa ja sit ajeltii metsäteitä ja peltoteitä ja kateltii ku kesä alkaa vaihtuu syksyks...
Matkan varrel välil pysähyttii ja mie sain keräiltyy vähä muutaki mukavaa...
 Mie olin kovasti tyytyväinen ja ku tultii kotii, ni jatkettii mehun keittoo omenoist...

Mietin, et aamusella meen metsää ja kerään mustikkaa, ja jos ilma ois sillai kiva, ni menisin kerää puolukoit kans, vaikken niist tykkääkkää...
Niist vois keitellä mehua vaik noitten omenoitten kans sekasin...

Yöl mie heräsin ja kuuntelin, et jaahas, ulkona sit sataa...
Mietin ettei metsäkeikast tuu mitää, mut muistin, et ohan minul min keltain sadetakki...se on niin iso et taatusti en kastu...

Nii se vaa on, et kesä alkaa vedellä viimesii henkäyksii...
Viel ehtii kesä vetää muutamaa kertaa tosi syvää henkeä, keuhkot täytee, mut pikkuhiljaa kesän hengitys muuttuu pintapuolisemmaks ja vähenee...
Sanotaa et huhtikuu on kuukausist julmin, ehkä se on, mut kyl elokuu on tietyl tapaa kans salavala kesän syövä kuukaus ...
Yöt on pimeitä, päivät jo kuulaita ja lasisen hauraita, vaik aurinko paistaiski, vedet alkaa viilentyä ja ilmaan tulee syksyn tuoksuja hiipien, vihreet pellot alkaa paikka paikoin, joko lakoontumaa, tai osittain ruskistumaa...
Viljat on jo keltasia ja auringos läikehtii pellot kultasina kun tuulee...

Elokuu petaa syyskuulle paikkaa...
Luonto menee, niinkun se menee joka vuos eteepäin, se ei ajattele, se vaan menee sil rutiinil, mil sen kuuluuki mennä...
Kasvit lakastuu, linnut kokoontuu ja lähtee vaappuvasti lentäen etelää, vedet kylmenee, pimeä valtaa pikkuhiljaa valosan tilan...
Elukat rauhottuu ja alkaa sopeutua tulevaa syksyy, talvee ja lepoo...

Se mikä ei rauhotu, on ihminen...
Vaik kyl senki pitäis  ees vähä pysähtyä, nuuskia muuttuvaa säätä, kuunnella viimesiä lintujen kirkasuja, uittaa varpaita aina vaan kirkkaammas vedes, käydä saunan jälkee illalla tuijottelemas korkeeta, pimeetä taivasta, mis tähet on ku pienet timantit tuikkimas, ihmetellä suurta täyttä kuuta ja kuunnella sitä hiljasuutta minkä pimenevät yöt tarjoaa...
Polttaa nuotioo korkeen taivaan alla...
Sytyttää kynttilät eikä sähkövaloa, kääriytyä viltin sisälle ja olla ihan hiljaa vaan...

Ehkä sillee jaksais paremmin sen tulevan pimeyden ja talven ankeuden...