Puoltusinaa...
Kesäkuun puolil välil oli kaikenlaist...
Kuoriutu tipuja parina päivänä, Hennan ja Henkan pienen pojan ristiäiset...
Ne sattu kaikki samalle viikonlopulle...
Viikkoo ennen juhannust...
Sille viikonlopulle sattu viel yks yllätys ja siitä tuli seuraamukset tossa viime viikon lopul maailmaa...
Olin pihal Vennin kans sunnuntaina ja käväsin kattomas tipuja sillai nopsasti ja ku tulin toho etupihalle, ni siin oli oikein komee pystykorva jumis meiän Vennin kans...
Mie olin pois semmosen viis minuuttii, vaivaset viis minuuttii...
Venni on 5-vuotias, ja 5 vuotta mie oon vahtinu sen juoksuja, ettei kävis mitää ja ku mie olin hetken pois, ni jostain se tippu se keltanen karvakorva toho pihalle ja nalkitti Vennin...
Sen omistaja tuli paikalle ja sano, et sil koiral on pari kertaa koitettu pentuja, eikä oo onnistunu, nii et tuskin nytkää...
Soitin mie elukkatohtorille seuraavana päivänä ja sovittii et kuukaus ootetaa, sit ultrataa ja mietitää mitä tehää...
Mie kävin ettimäs tietoi netist ja ku katoin et sil keskeytyspiikil saattas olla tosi kurjii sivuvaikutuksii, ni myö päätettii et katotaa kuis käy...
Sit mie luin, ettei ne ultrauksetkaa aina pidä paikkansa, ni ajateltii taas, et katotaa...
Venni voi hienosti koko kesän, sitte se alko pullistua...
Ei nyt ihan kauheesti, mut kuitenki, et tajuttii mites tässä käy...
Viime viikon keskiviikkona se oli levoton ja sen lämpö laski, et tiesin et alkaa olla hetket lähel...
Annan, Riikan ja Hennan kans oltii pohdittu ja suunniteltu jo kauan, et mite toimitaa ja kuka tulee auttamaa tähä ku h-hetki saapuu...
Kaikki oli suunniteltava ja katottava ohjeit etukätee, ku meil ei oo koiranpentui ennen tullu...
Riikka oli koonnu "kätilölaukun" ja Anna ostanu parit puuvillahanskat ja ettiny keittiö-
vaa an....
Petipaikka laitettii isommaks ja kerättii pyyhkeitä ja lakanoita...
Erkon mukaa ois myös pitäny olla yks keittämäs kuumaa vettä...
Kai se oli kattonu elokuvist oppeja, koska vaik niil on neljä lasta, ni tuskin ne synnytyssalis keittelee oikeesti enää vettä kattilas ...
Keskiviikkona Riikal ois ollu vapaapäivä ja seki ois ehtiny paikalle, muttei keskiviikkona tapahtunu sen kummempaa, ku et Venni pikkusen vikisteli ja oli levoton...
Valkeni torstai-aamu ja jotenki mie vaan tiesin, et nyt mennää...
Jossain vaihees aamuu soitin Annalle ja Riikalle et nyt ois varmaa aika...
Riikka meni töihin iltaa, ni se ei päässy tulemaa, mut Anna haki kätilökassin Riikalta ja ajeli tänne minun kans...
Torstai meni siihen et Venni läähätti ja vapis...
Koko päivän...
Myö oltii sen kans ja rauhoteltii ja siliteltii ja koitettii tehä sen oloo ees vähä mukavammaks...
Illal oltii kaikki aika poikki, Pesonenki tuli töist ja oli väsyny sekin...
Kymmenen jälkee mie raahasin patjan Vennin petin vieree, Pesonen kämpi yläkertaa ja Anna sohvalle...
Ajateltii, et pakko vähä levätä itekki...
Yhentoist mais mie kuitenki heräsin ja hokasin et nyt...nyt se alkaa oikein tosissaa...
Herätin Annan, Pesost en ku se meni kuitenki töihi aamul, ni sai ees se nukkua...
Kahentoist mais Vennin peräpääst ojentu pieni käpälä haromaa tätä maailmaa...
Sit sielt alko tulla pentu ulos...
Se oli iso ja sitä piti vähä avittaa ja perjantaina, kolme yli kakstoist yöl, pieni suuri ruskee pentu pullahti maailmaa...
Kolme varttii myöhemmin toinen ja sit kolmas ...ja neljäs....
Vaille kolme aamuyöstä, lähes suden aikaan siis, tuli maailmaan viies...
Sit ei tapahtunu enää mitää ja myö ootettii nejää asti ja sit oli pakko käyä itekki vähä nukkumaa...
Ajateltii et et viis pentuu on ihan jees...
Viielt soi kello, ja mie keitin Pesoselle aamukahvit, niiku mie aina teen...
Ohan se vähä nössöö touhuu, mut nii mie teen joka aamu...
Mie herään vartin ennen Pesost ja laitan kahvit ja myö juuaa kahvit yhes aamul enneks se lähtee töihi...
Ei myö ees aina jutella,kuhan juuaa ne kahvit ja sit se lähtee...
Sillee myö ollaa aina tehty, minust on kurjan tuntusta, et mie vaan nukkusin, ku toinen joutuu lähtee ajelee tosi aikasin...
Ja on siin seki, et sit mie hoian Vennin ja kissat siin samal, ni ei tartte töihinlähtijän venkslata niitten kans...
Pesonen katto pennut ja läks töihi ajelemaa...
Mie olin niin puhki, et kellahin patjalle takas...
Vaille seittemän mie heräsin johoki äänee ja ku katoin, ni viel oli jonon viimenen, peräshiihtäjä pullahtanu maailmaa...
Mie laahustin sohvan vieree ja kähisin Annalle, et viel tuli yks pentu...
Silmät seisoen se nous ylös ja sit myö tutkittii ja punnittii pentu ja keitettii uuet kahvit...
Mut myö oltii nii poikki, et nukahettii enneks kahvit ees tippu loppuu...
Pennut on tosi terhakoita, ja liikkuu pitkin pesää silmät kiinni ku sokeet myyrät...
Kaks ruskeeta, neljä erimustaa...
Kolme tyttöä ja kolme poikaa...
Ne inisee ja lutkuttaa maitoa, eikä Venni malta olla yhtää pois ylimäärästä, kun se on nyt emo...
Ainoon poikkeuksen se teki, ku Henna tuli Eetun kans ja Riikka Sisun kans...
Kaippa venni tuli osallistumaa siihe äippäkerhon kokouksee kans...
Semmonen saldo se tuli sitte siltä isäkoiralta, mitä ennenvanhaa ois ehkä tuhkamunaks mainittu, muttei sit ollukkaa...
...puoltusinaa....
Haikeaa syyskesän taitetta...
Se kesä, mitä ootin ku kuuta nousevaa, alkaa kääntyä hiljallee, vääjäämättömästi syksyy päin...
Mie ootin aurinkoisii hellepäivii, mut suurimmaks osaks on tainnu olla epävakaata ja sadetta...
Mie olin suunnitellu, et keräilen tänä vuonna kaikenlaist, mist voi kuivattaa teetä ja sit tietty ne marjat taltee, mitä ehtii ja löytää...
Kevät oli niin rankka, etten saanu oikein mitää aikaseks, sillo ku ois pitäny ja vast heinäkuus ku vaapukat alko kypsyä, aloin miekii havahtuu et pitäs vissii jotain tehäkki...
Ku asuu tällee, niiku myö, ni heinäkuun alkupuolel alkaa vaapukat kypsyy, ja niit pitää kerätä melkeestä jokapäivä, ku ne kypsyy sillai eritahtisesti...
Sit alkaaki viinimarjat olla tarkkailun alla ja niitten kans menee aikaa, ku koittaa poimia ja peittää verkoilla ja sitte satees ei viiti mennä pusikkoo hillumaa...
On metsän marjat, mustikat ja puolukat...
Mie ite en puolukast nii perusta, mustikoist kyl tykkään...
Omenat tipahtelee puusta ja jossei ehi tarpeeks heti keräämää, ni mätänemää ne alkaa...
Sienist mie en tunnista varman päälle ku sen keltasen, kanttarellin, ni sen osion jätän viisaammille suoraa...
Oon mie saanu jotain kuivatettuuki, ja viel ehtii erinäisii keräillä...
Eilen paisto aurinko koko päivän ja illal mie sanoin tolle Pesoselle, et läheppä näyttämää, mis on niit mustikoit paljon, meen vaik aamul keräämää...
Myö sit lähettii ja pistettii auto tienposkee, metsätien päähä ja sit rämmittii metikös...
Ja oliha siel mustikoit...paljon...
Mie en ollu eilen sil tuulel, et oisin poiminu niit, mut otin mustikanvarpuja vähä, ku kuivatan niit teeks ja sit myö lähettii kattomaa, mis on apilapelto...
Ku mie olin sanonu, et tarttisin apilaa kans...
Ilta-auringos myö kerättii apilaa ja sit ajeltii metsäteitä ja peltoteitä ja kateltii ku kesä alkaa vaihtuu syksyks...
Matkan varrel välil pysähyttii ja mie sain keräiltyy vähä muutaki mukavaa...
Mie olin kovasti tyytyväinen ja ku tultii kotii, ni jatkettii mehun keittoo omenoist...
Mietin, et aamusella meen metsää ja kerään mustikkaa, ja jos ilma ois sillai kiva, ni menisin kerää puolukoit kans, vaikken niist tykkääkkää...
Niist vois keitellä mehua vaik noitten omenoitten kans sekasin...
Yöl mie heräsin ja kuuntelin, et jaahas, ulkona sit sataa...
Mietin ettei metsäkeikast tuu mitää, mut muistin, et ohan minul min keltain sadetakki...se on niin iso et taatusti en kastu...
Nii se vaa on, et kesä alkaa vedellä viimesii henkäyksii...
Viel ehtii kesä vetää muutamaa kertaa tosi syvää henkeä, keuhkot täytee, mut pikkuhiljaa kesän hengitys muuttuu pintapuolisemmaks ja vähenee...
Sanotaa et huhtikuu on kuukausist julmin, ehkä se on, mut kyl elokuu on tietyl tapaa kans salavala kesän syövä kuukaus ...
Yöt on pimeitä, päivät jo kuulaita ja lasisen hauraita, vaik aurinko paistaiski, vedet alkaa viilentyä ja ilmaan tulee syksyn tuoksuja hiipien, vihreet pellot alkaa paikka paikoin, joko lakoontumaa, tai osittain ruskistumaa...
Viljat on jo keltasia ja auringos läikehtii pellot kultasina kun tuulee...
Elokuu petaa syyskuulle paikkaa...
Luonto menee, niinkun se menee joka vuos eteepäin, se ei ajattele, se vaan menee sil rutiinil, mil sen kuuluuki mennä...
Kasvit lakastuu, linnut kokoontuu ja lähtee vaappuvasti lentäen etelää, vedet kylmenee, pimeä valtaa pikkuhiljaa valosan tilan...
Elukat rauhottuu ja alkaa sopeutua tulevaa syksyy, talvee ja lepoo...
Se mikä ei rauhotu, on ihminen...
Vaik kyl senki pitäis ees vähä pysähtyä, nuuskia muuttuvaa säätä, kuunnella viimesiä lintujen kirkasuja, uittaa varpaita aina vaan kirkkaammas vedes, käydä saunan jälkee illalla tuijottelemas korkeeta, pimeetä taivasta, mis tähet on ku pienet timantit tuikkimas, ihmetellä suurta täyttä kuuta ja kuunnella sitä hiljasuutta minkä pimenevät yöt tarjoaa...
Polttaa nuotioo korkeen taivaan alla...
Sytyttää kynttilät eikä sähkövaloa, kääriytyä viltin sisälle ja olla ihan hiljaa vaan...
Ehkä sillee jaksais paremmin sen tulevan pimeyden ja talven ankeuden...
Markkinoita ja kyldyyriä...
Viikko on koht taas vierähtäny ja elokuu on puoles...
Viime lauantain oli kaikenlaisii tapahtumii vähä siel sun tääl ja myö sit käytii heti lauantaiaamust Jaalas markkinoil...
Aamusest näytti vähä sateiselt, mut myöhä herätää nii kukonpierun aikaa, et siihe aikaa oli se sää mitä hyväsä, ni se ei määrittele päivän säätä ollenkaa...
Mut markkinoille myö oltii jo edelliseen iltaan päätetty lähtee ja nii myö tehtii...
Mie vähä olin aatellu, et mentäis tol pesosen autol, mut siit on jostain syystä hauska olla min kyydis...
Se marmattaa min ajotyylist ku akat ainaki, mut silti siit on mukava istuskella siin ja katella maisemii...
Mie en aina ihan ymmärrä sen mielen liikkeit ollenkaa...
Jaalas oli mukavasti porukkaa liikkeel ja se paikka, Liikasenmäki, oli onnen omiaa tommoselle markkinatouhulle, ettei parempaa oo...
Tuli vähä semmonen vanhanaikanen olo, semmonen tosi vanhanaikanen...
Varsinki ku käytii syömäs rosvopaistii ja viereises kojus oli korumyyjäl oikee vanha posetiivi ja se alko veivaamaa sit...
Markkinoil oli äitee veljen vaimon ja veljenpoikien kans...
Nii, et kyl myö tuttuiki nähtii...
Pesonen kävi ostamas tutultaa jotain lihantynkää ja jostain kojust se osti oikein housut itellee...
Myö ku mennää jonnekki, ni myö kierrellää vähä itekseeki, eikä sillee koko ajan kylki kyles...
Mie pääsin sillai itekseni kans ostamaa housut...
Ostin oikein kivat norsuhousut ja näytin äitille niitä ylpeenä...
Se katto, ja huokas: Voi taivaan pyssyt...
En viittiny ottaa nokkaani, ku minust ne oli oikein hauskat kuitenki...
Yhelt vaatekojult ostin kivan puseron...
Kotoon kokeilin niit yht aikaa ja mie olin ostoksiini kovasti tyytyväinen ja sanoinki Pesoselle: Kato, eiks oo kivat...
Se tuijotti, ku lehmä uutta kuuta ja sano viimenää: Voisitsie mitenkää pitää niit eri aikaa?
Mie aattelin, ettei se kyl ymmärrä mitää, mut ku katoin tarkemmin ni kylhän ne yhes oli aikalailla ku yöpuku...
Sit myö mentii Verlaa keskiaikatapahtumaa, tai mitkä markkinat ne olikaa...
Joka vuos myö ollaa taiettu käyä siel ja täl kertaa siel oli tosi pajon kaikkee kivaa...
Parkkipaikal myö nähtii tuttu pariskunta ja mentii sit niitten kans sinne juhlapaikalle...
Mie kiertelin Maijan kans ja Pesonen Jimin...
Minust järjestely oli oikein mainio...
Oli kiva kierrellä kojuja ja katella kaikenlaisii käsityöihmeitä ja nahkoja ja mitä kaikkee siel olikaa...
Hauskin minust oli narrin esitys....
Semmost en ollu koskaa nähny ja se oli niin keskiaikaa sopiva ja hauska, et se on naurattanu myöhemminki, ku on aatellu...
Illemmal mie heitin Pesosen Kouvolaa, ku se meni iltaa istumaa ja sit mie mietin, et mitähän täs kotoon oikein keksin...
Mut ei min tarvinu keksiä mitää, ku Anna soitti...
Se oli sen kaverin mökillä Verlas ja sen Mitsu ei lähteny käyntii, et voisinkohan hakea?
Eihä siin, hyppäsin meiän rescue-autoo, Vojagerii jota veljein ilosesti voinakkeriks kutsuu ja päräytin mökille...
Osasin sinne hienosti, koska samaisest paikast meille tuli toi Nelli-kolli...
Myö sit Annan kans höpistii täs kotoon kaikenmaailman asioit ja pienempiiki asioit ja lopult mentii nukkumaa...
Sunnuntain mie vein Annan Kouvolaa ja samal reissul toin Pesosen kotii...
Äiti aina sanoo, et vie mennessäs ja tuo tullessas...
Tavaroitaha se tarkottaa, mut sopi kyl tähäki tilanteesee mokoma sanonta...
Arki on menny suijailles siel sun tääl ja Pesos-paralla se on menny töis...
Mut eilist iltaa mie olin oottanu kauan...
Tai oikeestaa en ihan eilist, mut sitä, et pääsen kattomaa yhen teatteri-esityksen...
Yks tuttu, Juha, on taitava kirjottaja ja se oli ohjannukki ton näytelmän, Tapahtui eräänä yönä...
Mie tykkään sen teksteistä ja noist esityksist, ku ne on erikoisii ja erikosis paikois ja erikoisee aikaa...
Eilen oli kenraaliharjotus ja koska meil tulee olemaa vähä ongelmii ajankäytön suhteen tulevina viikkoina, ni toi kenraaliesitys sattu ku nenä päähä, et päästii kattomaa toi mitä olin oottanu ku kuuta nousevaa...
Esitys alko kymmenelt illal ja myö haettii Anna mukaa ja sit oli Tomiki passis parkkipaikal ku mentii esityksee...
Kylmä oli, miten voi elokuun ilta ja yö ollakki niin kylmä .. samalla niin pimee ja lasisen kuulas...
Oli kylmä, mut silti esitys tempas mukaasa, nii et se kohmee olo unohtu mukavasti...
Hassu yhteesattuma oli, et esitys kerto autokorjaamost ja se esityksen paikka oli semmosen tallipaikan ees, ränsistyneen ja sekasenki, mis Pesonen ja Tomi on joskus ollu vuokral ja korjaillu siel omii autojaa...
Myö vietii myöhemmin Anna kotii ja se sano, et ne menee viel Jonnen kans kattomaa Persedeitä, niit pyrstötähtii...
Mie sanoin Pesoselle, ku ajettii kotii, et ties vaik myökii nähtäis...
Yhes kohtaa mie katoin taivaalle siin ajaessain ja sanoin et, kato tuol on varmaa nyt semmonen tai sit toi on satelliitti...
Pesonen oli hetken hiljaa ja sano sit vähä sääliväl äänel: Se on kuule lentokone...
Kotii ku päästii ni paleli ku horkas, mut mieli oli hyvä...
Huomeen on lauantai ja Pesosel on menoo ja mie oon taas miettiny et mitähän sit keksis...
Aika paljo ois taas kaikenlaist, mut voi se olla niinki, et pidän ihan semmosen kotipäivän vaa, enkä singaha yhtää mihinkää...
Mut saas nähä, toi íhmisen mieli on niin muuttuvainen, ettei sit edelliseen päivään tiiä mist ittesä seuraavaan päivään löytää...
Persoonia noi elikot...
Mie oon suurinpiirtein suurimman osan ajast noitten elikoitten kans kotona...
Väkisinki tulee seurattuu niitten toimii ja ja eräänlaisii ajatuksii...
Venni on rauhottunu tosi paljon, toi laite mikä tekee rauhotetta ilmaa, on kyl ollu jees...
Vennin ongelma on se eroahdistus...
Vaik myö ollaa melkeestä seisottu päällämme, ni sillä on välillä tosi vaikeeta... ja sit on vaikeeta meilläki, ku on paikat sotkus ja pitää siivota jätöksii ja pestä mattoja...
Mut Venni on kiltti, tosi kiltti...
Ikinä ei oo tarvinu pelätä, et se tekis vaik pienille kissanpennuille pahaa tai kanoille taikka noille ankanpoikasille, jotka on jo oikeestaa isompii ku Venni...
Lapsist Venni tykkää, ainoo vaan et pitää vahtia, kun se on niin innokas, ettei millää meinaa muistaa, ettei saa pomppia ja hyppiä...kun lapsetki on kovin haavottuvaisii...
Venni rakastaa myös kytätä leluja, joil ipanat leikkii, koska se tykkää leikkiä niil itekki...
Vennin leikit on vaan vähän kaiken rikkovia, ni ei oo kiva keräillä nallen silmiä ja pumpulisuolistoo pitkin lattioit...
Venni on myös täsmällinen ja rajotteinen sillai aikojen suhteen, et on tarkat rutiinit, mitä ja millonki tehään... ja mis järjestykses...
Järjestys pitää olla sama...muuten tulee stressi...ja stressistä seuraa kakkaa ja pissaa...
Reppanahan se vähä on...mut kiltti semmonen...
Kissat taas...
Pipsa on erakko, Pipsa ei tykkää ihmisistä, se sietää minuu ja Pesosta ja se on siinä...
Me ollaan palvelijoita, jotka antaa ruuan ja kodin ja Hänen Armonsa tulee kun haluaa ja kehrää joskus suosiollisesti...
Silti se ei oo ilkee, eikä äkänen, ku muille kissoille, paitsi Nestorille, jota se rakastaa...
Nestorin kainaloo se käpertyy nukkumaa ja nuolee Nestorin turkkia...
Sillon Pipsa on onnellinen...
Korppu on Pipsan pentu ja Korppu rakastaa Pesosta...
Mut Pesonen aiheutti Korpulle kriisin, ku meille tuli toi Nelli-kolli-pentu...
Korppu loukkaantu koko pienen kissansydämen voimal Pesosee, ku näki Nelli-kollin Pesosen sylis...
Mut eihä ihminenkää, jos se rakastaa, ni tykkää nähä sitä omaasa kenenkää toisen kans., ei noi elikot oo erilaisii...ja toisaalta eräänlainen elukka ihminenki loppupeleis on...
Mut jospas toi Pesonen sais sen leppymää...
Kovasti se on yrittäny ja on se Korppu-neiti ehkä hieman pehmennykki...
Korppu on kiltti kissa ja minust on kurja kattoa ku se on mustasukkanen, ku kyllähän se Pesonen sitä rakastaa...
Nestori...
Nestori on minulle kovasti rakas...
Nestori tuli, niikus Pipsaki ite tänne asumaa...
Toisin ku Pipsa, joka oli ihan pikkanen pentu, ni Nestori oli varmaa reilun vuoden, ehkä puoltoist, ku se loikkas eteisee ja halus asua täällä...
Arkahan se oli, mut mie otin sen puolväkisin sylii ja annoin matolääkkeen ja putsasin korvat, ja Nestori ties etten mie pahaa tee ja se painautu sillä laihalla kissankeholla minun rintaa vasten, ja sen jälkee Nestori on tykänny olla lähellä ja se painaa ittesä minuu vasten ku otan sen sylii...
Nestori on äärettömän kiltti ja huolehtivainen toisii kissoi kohtaa...
Pitää kainalos ja hellittelee...
Minun sydän heittää joka kerta kuperkeikan, ku Nestorin iso pehmee käpälä koukistuu min kädelle ja vetää silittämää sitä...
Sit meille muutti Niisku, yhtenä sateisena syysiltana...
Myö yritettii ettiä sen kotia, muttei kukaa sanonu et minun se on...
Mie koitin kantaa sen ulos et menis kotiisa, mut se käperty kerälle toho pihalle ja lopult se jäi meille asumaa...
Niisku on ainoo pitkäkarvanen ja äärettömän kiltti ja hyvä kissa...
Niisku haluaa syliin ja paljon paljon hellyyttä...
Olli-kolli on Niiskun pentu ja kooltaan se on jo Nestorin kokonen...
Olli on utelias ja Olli tykkää minust niiku Korppu Pesosest...
Monta kertaa ku kattelen sohval telkkarii, ni Venni tulee peiton tai viltin alle jalkoihin tuhisemaa ja Olli rinnan päälle, joko peiton alle tai sit siihe päälle...
Olli rakastaa Sisua...
Kovasti se seuraa muitaki lapsii, mut Sisu on sen suosikki...
Monesti ne istuu tossa vierekkäin...
Sisu leikkii ja Olli kattelee...yleesä paikalle hönkää myös Venni, joka yrittää nyysiä jonku kivan lelun...
Olli on ainoo,joka ei yritä ulos...siit on kai mukavaa tääl mis on kaikki palvelut tassun ojennuksen pääs...
Nelli-kolli...
Meiän pieni urhee Nelli-kolli, jota myö luultii tytöks ja joka osottautuki pojaks...
Se matkusti Voikkaalt Verlaa auton moottoritilas ja pelastaja oli kans kyl oikeesti urhee, kun se pelkää kissoja ja silti otti tuon pienen seikkailijan taltee...
Myö sit se haettii tänne ja yritettii ettiä kenen se on, muttei sen kotia löytyny...
Mut tääl se on ku kotonaa, ni kai se on tää sit sen koti...
Se on rohkee ja sitkee ja itepäinen pieni kissa...
Se tiputtelee tavarat, kiipeilee säleverhoja pitkin, rakastaa Ollia ja Venniä ja ehkä myös vähä meit ihmisiikii...
Nelli haluaa maistaa kaikkee ja haistaa ja kokea...
Se on aivan hurmaava pieni kissaherra...
Kanat vois olla persoonattomii kotkoja, muttei ne oo...
Korkki-kukko on johtaja ja pullistelee Kaarlelle, joka on kakkoskukko...
Korkki johtaa laumaa, jollon Kaarlelle jää aikaa katella mitä ihmiset tekee ja hengailla siin liepeillä koko ajan...
Kaks mustaa maatiais kanaa, ne jotka hauto, on nyt varsínaisii rouvii...
Niillä on neljä poikasta kasvatettavana, ja pörheinä ne tuntee arvonsa täs asias...
Ja niitten poikasiin ei kosketa...ehei...todellakaa ei kosketa...
Kerran Pesonen usutti minuu ottamaa tipun sylii...
Sanoin, etten uskalla, kanat tulee päälle...
Se kuikki ovelta ja sanoo, ei tuu...ota nyt vaan ja sit tuot minullekki...
Ku sain tipun kiinni, ni toinen rouvista ampas kynnet suorana min reitee...
Sattuhan se, sanoin hampaitten välist Pesoselle, et ei vai tuu päälle...
Se vaan hekotteli siin ovel...
Suutin ja sanoin, et mee kuule ihan ite kattelee, mie en ainakaa enää noihi koske...
Kuulin ku se köpötti min peräs kanalast pois...
Puurin kanat, teharit, on ehkä nois vanhoist kesyimpii...
Pullero, vaaleempi on arempi, mut Laalaa on rohkea ja joskus se tykkää olla ihan syliski...
Sit on Amerikan Mari, musta maatiainen, joka on hienohöyheninen kana...ja se ei min käsityksen mukaa suostu munimaa...
Se on kait niin hieno neiti olevinaa...
Kulkee vähä sillai mukana, mut kuiteski vähä erillää...
Ei se silti arka oo, omal tavallaa vaan vähän erilainen..
Pallero ja ankat...
Pesonenha halus ankat...
Ne oli ihan pieniä ku tuli mut nyt ne on jo isoja ja oon huomannu, et ne on alkanu komentelemaa...
Pesonen usein kulkee niitten peräs ja yrittää ottaa sylii...
Ne vaappuu kolmisin eellä ja paapattaa närkästyneesti, ku Pesonen lompsii peräs...
Varmaan kiroilee ja haukkuu Pesosta...
Mie en voi ku nauraa, ku seuraan sit touhuu...
Minuu ne on alkanu komentelemaa...
Ku tuun toho etupihalle, ni ne oikeesti huutaa vaativasti ankankielel, et tuuppa palvelemaa...myö ollaa tääl ja tarvitaa nyt sitä ja tätä...
Ne tönöttää just tos kulmal sillee, et näkee jos oon tos etupihal...
Ja joskus vaan seuraki kelpaa...
Pallero, meiän jalkapallopäinen pieni silkkikana...
Se juoksee oikeesti luokse ja sillä on hirmusesti kanankielel asiaa ja sitä pitää ottaa välillä sylii ja kyykistyä alas juttelemaa sen kans ja kuuntelemaa sen juttuja...
Pallero hengaa ankkojen kans, kun ne ei tee sille pahaa ja monesti se komentelee ja ohjaa niitä syömää taikka uimaa toho pikku altaasee...
Pallero tykkää istua olkapäällä ja katella sielt siivin maailmaa...
Eilen mie purskahin nauramaa ihan täysil, ku vein koko revohkalle ruokaa...
Kanoille laitoin eri paikkaa ja sit vein Pallerolle ja Ankoille eri paikkaa...
Hetken pääst lättäjalkanen kolmikko vaappu min luokse ja asiaa oli nii, et meinas korvat särkyy...
Palleroinenki höpötti siin niitten kans jotakin erittäin närkästyneesti...
Mietin et mitäs nyt, mut sit huomasin et Kaarle-kukko oliki menny niitten kupille...
Tulivat kertomaa ja kantelemaa, mitä oli käyny...
Mie aloin nauraa ja sanoin, et voivoi, laitetaa teille oma astia sitte...
Niin tein ja hyvin alko nokat loksumaa ja rauha palas takapihalle...
Persoonia ne on ja min on ihan pakko tunnustaa, et kyl mie niist niin tykkään vaik välil mietinki kissannahkarukkasii, koirannahkalakkii, ankka- ja kana paistii...
Mut mistäs mie tiiän mitä ne minust miettii välil...
Viis ilmansuuntaa...
Pesonen lähti maanantaina töihin...
Minul oli suunnitelmii vaik mite paljo, et nyt ku se ei oo häsläämäs ja minul on omaa aikaa niin vaik mitä...
Tosiasias mie en oo saanu aikaseks yhtää mitää...
Mut oon mie ahkerasti kyläilly...
Minuu vaan rajottaa toi Venni aika paljon, ku sitä ei voi pitää kauan yksinää...
Min vierailut on ollu suurinpiirtein täsmäiskuja aamupäivälla tai päivälla ja sit kotii passaamaa elukoita...
Luulen, et koht yks sun toinen kaveri ei ees vastaa minulle, ku soitan, et ootko kotona ...
Toi meiän Venni on nii rauhaton ja levoton, ku mie oon poissa, et taivuin ostamaa semmosen rauhottimen, minkä pitäs tehota myyjän mukaa kaikkii nisäkkäisii, kissoist hevosii asti...
Katoin sitä hintaa ja kysyin, et vaikuttaakohan se ihmisii kans, ku nisäkkäitähä myökii ollaa...
Lähinnä ajattelin ton Pesos-nisäkkään reaktiota, jos se onkii sen laitteen hinnan jostain...
Vois olla hyvä, jos aine vaikuttais tyrmäävästi siihenki...
Mie ku olin siel eläinkaupas, ni Erkko soitti, et ne on Annan kans tulos käymää...
Sanoin, et ohan teil avain, menkää sisälle ja laittakaa kahvit ni mie tuun kyl suoraa kaupan kautta kotii...
Olin mielissäni, et ne tuli, koska olin ostanu aiemmin lampun ja Erkko laitto jyrkkiä viestejä, etten saa ite sitä asentaa kattoo...
Ajattelin, et no samalha se sen survasee sit toimimaa...
Voikkaalt otin vähä jotain kahveen kans ja ajelin kotii...
Sato vettä ja tieki oli kovasti märkä, huomasin kuinka urii kertyy vettä ja muistin pitää olla terävänä, ettei lähe huitelemaa vesiliirros...
Siks ei voinu ihan kunnollist vauhtii kotii ajella, mut kärsivällisesti ne istu keittiös ku viimen tulin kotii...
Erkko piti kaamean saarnan, et se laittaa minut holhouksee, jos asentelen yhtää mitää ja Annaki vaan nauro ja sano aina välii: nii i....
Kun sillä Annalla ei ollu muuta tekemist ku säestää Erkkoa, ni nallitin sille sen rauhotuslaitteen asennuksen...
Eihä sitä tarvinu ku laittaa säiliö paikoillee ja laite pistorasiaa, mut meni sillä jonku aikaa sen kans pähkäilles...
Kattolamppua en saanu, kun siinä oli nii huonot johot, et ne pitää vaihtaa enste...
Ja muutenki se on kuulema jostain keskiajan gootti tyyliä...ootsie ruvennu semmoseks???
Sanoin et minust se nyt vaan oli nätti...
Annan mielestä se on monikäyttönenki...
Kas, senhän voi joulukuussa iskeä päähänsä ja olla Luciana...
Se survas sen kallosa ympärille ja laulo Lucia-laulua...
Se oli pahempaa ku min lamppumaku, koska Anna ei osaa laulaa...
Ei meil oikeesti oikein kukaa, ja silti hoilotetaa epävireisii säveleit ku ollaa oikein hyväl tuulel...
Yritin tarjota toista lamppua, mut sekää ei kelvannu, ku siin on kans kuulema johtojen vaihto ees...
Noh, päivänä jonaana menen ostamaa sitä johtoa jostakin...
Oletan etten ite saa askarrella niitä paikoilleen...
Sit ne lähti Erkolle asentelee siihe iänikusee Mitsuu käynnistysnappulaa, kun siinä se virtalukko on ihan sökö...
Hetken se toimi jopa ruuvimeisselil käynnistykses, mut nyt mentii sit nappisysteemii...
Meiän perheeltä ei keinot taia loppua koskaa...
Mie jäin haistelee sit rauhotinta...
Olli-kolli, rakastu siihe hajuu...
Se käy imppaamassa sitä silmät viiruna ja makoilee ton laitteen lähel useinki...
Venni on ehkä rauhottunu jonku verran, mut meiän Nelli-kissa, joka osottautuki pojaks, ei oo kyl yhtää sen ihmeellisempi ku ennenkää...
Pesonen kysy, paljos toi makso, mutten sanonu sille mitää ...
En ollu varma, et vaik toi tehois hevosee, ni se et tehooko se Pesosee, ei oo ollenkaa taattua...
Hyvältä se kyllä haisee...
Yks ainesosa on valeriaana...
Mut joo, oon oikeestaa joka päivä täl viikol, oon onnistunu pynnäämää jonnekki kahville tai muuten vaa kylää...
Mut usein oon toimitellu jotain tärkeitä asioitaki samal, niiku hakenu yhen pahvilaatikon...
Et, emmie ihan kyläluuta kuiteskaa oo ollu...
Mut jossain vaihees min päähän tuli ajatus...
Oravalas, mis min mamma ja pappa asu, oli sijotettu sodan jälkee karjalaisii...
Karjalastha mamma ja pappaki oli tullu...
Nää piti paljon yhtetyttä keskenää, ja siel asu yhes risteykses semmonen vanha mamma...
Mie muistan, ku se käveli siin tien suoral kädet selän takaan, kämmenet ristis ja mietti et mihi se menis kahville...
Sanottii, et on viis ilmansuuntaa...
Neljä normaalii ja Tenhun mamma, kun se siin tien risteykses pyöri ja mietti et mihi menis kahveelle...
Mie mietin tät min mennyttä viikkoo ja nää kaikki putkahti päähän ja mie mietin et oonks mie uuesti syntyny Tenhun mamma, ku en millää malttanu olla ees yhtä päivää kotona ...
Paitsi vissii tänää on pakko, pitää käyttää pölynimijää ja siistiä kait kanalaa ja ankkojen juttuja...
Mut, jos Pesonen on kehitelly itelle jotain menoo, ni jäähä viel ilta aikaa tunkasta ittesä jonnekki ilmansuuntaa...
