Niiku sika vatukos taikka elo pellos

 

Pesonen oli viime viikol maanantaist perjantaihin Kouvolas iha yötäki, ku niil oli tosiaa töis Inksas hommat ja täält ajaes tulee sen viitisenkymment kilometrii lisämatkaa ja ku ei tiiä kui pitkiks päivät venyy, ni ollaa sovittu et se on sit Kouvolas ihan yötki.
Viikonlopun se oli kotoon, mut sil oli omii juttui ni ei myö oikeestaa nähty ku sit iltasel hätäsesti enneks käytii nukkumaa.
Täl viikol jatkuu sama juttu ja eilisest asti se on nyt ollu täält kotoont pois.

Ei se keskimääräsesti minuu rajottele muutenkaa, mut sillo ku se ei oo paikal, ni mie voin olla ku elo pellos, tai niiku sika vatukos.

Minul on usein ideoit.
Minust ne on loistavii , mut välil, jos tän kurjan perheen pää on paikal, ni on aina olemas sillo vaara, et se tyrmää min ideat, muka elinkelvottomiin.

Minul on aikoi, ku ei huvita mikää, iha niiku kaikil ihmisil on, mut välil min mielikuvitus ja ideat puhkee rehottamaa, ku rikkaruohot kukkapenkis.
Ja kevät on semmost suurten ideoitten aikaa kerrassaa.

Jotain pari vuotta sit, en oo varma ihan tost ajankohdast, ostettii Lidlist tapetti.
Kuviotapetti.  
Se oli viimonen rulla siel ja makso muistaakseni 12.90.
Myöhä otettii se, vaikkei ollu hajuukaa, mihi sen ois voinu laittaa.
Se rulla on kulkenu nurkast toisee ja yhteen päivään, ku Pesonen lähti jonnekkii, ni mie keksin.
Ai että mie keksinki.
Mie liimaan sen toho yläkerran rappukäytävää.

Olin olettanu, et Pesonen on ainaki koko päivän pois ja ehän mie sille ollu sanonu mitää koko asiast, ku se lähti.

Se tapetti oli kaheksas osas ja mie olin hikipäässä saanu ensimmäiset kaks läträttyy seinää, ku ovi kävi.
Mie mietin hetken, et mitähän hittoo ja nyt kyl en tiiä mite keskustelu etenee.
Ihan sopusasti kysyin, et, ai etsie ollukkaa pitempää pois?
Se katto minuu ja sano jotenki kärsivällisesti ja hitaasti, et, miehän sanoin et käyn vaa tos kyläl kaveril.

Ehän mie ollu kuunnellu yhtää, mutten sanonu mitää.
Sit se kurkkas rappukäytävää.
Nomut siithä tulee ihan hyvä, se sanoki min yllätykseks.
Mietin, et näinköhä oot samaa mieltä, ku oon saanu kaikki liistrattuu paikoillee.

Mie olin laskenu väärin ja eihän se riittänykkää sillee, ku olin ajatellu, mut keskenhä toi käytävä viel on, et pitää vaan saaha taas joku kuningasidea, miten sen jatkaa loppuu.
Annan mielest se on kiva, kun on väriä, Riikkaa nauratti kovasti ja Sisusta se on hieno.
Pesonen ei oo sanonu asiast enää mitää, ja minul itel on vähä ristiriitaset mietteet aina ku katon tot seinää.

Viime viikol mie hommasin Sisulle sängyn. 
Se oli keskiviikkoon ja sillo mie olin ollu elukoitten kans kaks päivää ja ne alko käymää min hermoille, ni tulin tuloksee, et nyt ois hyvä aika käyä muutenki jossain, samal ku hakee sen sängyn.
Henna oli kotonaa ja sano et tuu kahville.
Sinne mie suuntasin ekana. 
Oli minul jotain, mitä piti muutenki sille viiä, mutten kuollakseni muista, et mitä.
Juotii kahvit ja sit mie lähin hakee sit sänkyy.
Eetu ois halunnu kovasti mukaa.
Sylkkyy, sylkkyy se höpötti ja, mennää, mennää, lähetää.
Suretti, ku ei voinu sit ottaa mukaa, mut ei ollu istuinta, eikä siit sängyn haust ois oikein 
tullu mitää, jos Eetu olis ollu huseeraamas.

Olin soitttanu Riikalle ja se tuli min avuks, ku se sänky oli kerrostalos, kolmannes kerrokses ja eikä hissii ollenkaa.
Myö saatii sänky matkaa, haettii Sisu tarhast ja kävästii nopsaa kirpparil.
Mie tulin kotii ja raahasin sängyn ulkorapuille ja mietin et kannan sen sisälle seuraavaan päivään, ku oon käyny äitin kans asioil.

Sänky tuli lopult yläkertaa meiän makkarii, mis myö nykysin nukutaa ainoostaa, 
ku Sisu on meil.

Vähä ennen ku saatii toi oikee lastensänky, ni Sisul oli varasänky ja myö yhes laitettii sille yöpöytä ja lamppu.
Ne molemmat oli ollu minul, mut aattelin, et on kiva et sil on omat ja et mie voin laittaa sit itelle jotku muut.
Myö kun siirrettii niit, ni jotenki minult oli ihan epähuomios jääny jemmaa ristisanalehtiä, kyniä, muistitikku, karkkiaski ja lakritsinpalanen keskelle pölypalleroa.
Sisu kysy askista, et kenen toi on.
Tyhjähä se oli ja sanoin et katos, ku mummi on joskus syöny salaa karkkia, ku ukki nukkuu, mut tää on meiän salaisuus, eiks nii?
Joo, se sano.
Illalla se sitte kirkkaasti kuuluvalla äänellä selitti Pesoselle, kuinka mummi on syöny salaa ukki, sinun karkkeja.
Kuulin ku Pesonen vastas vaan: niinhän se tekee.

Äitii käytin seuraavaan päivään lääkäris ja mis se nyt sit haluskaa käyä.
Sanoin, et sano vaan mihi haluut, kyl mie vien.
Meni iltapäivän puolelle enneks mie pääsin tulee kotii ja mie ajelin iha kaikes rauhas, ku yhes risteykses oli armeijan kuorma-auto ja sen vieres viittilöi nuor mies.

Pysäytin ja avasin ikkunan, ni se sano. et tie on poikki Hasulan vanhan kaupan kohalt.
Ei hätää, mie sille vastasin, mie asun ennen kauppaa ja oon kotii menos.
Juu, se sano, jatka vaan sitte.

Opiston risteykses vittilöi toinen nuor mies ja taas mie pysäytin.
Tie on poikki, siel on rekka poikittain se sano.
Joo, mie tiiän, mut min pitäs vaa päästä kotii.
No, laita auto toho risteyksee ja kysy pääseeks pihaa.
Kas, ku siit näki, et poliisiauto tönötti meiän portin eessä.

Mie ajoin auton meit ennen olevaa risteyksee ja kipittelin kattomaa, et mites se poliisiauto on, et mahunks mie pihaa.
Siin kävelles mie nieleskelin ajatus, kuinka noloo onkaa, jossen pääse tot pikku mäkee ylös, ku mul on nii huonot renkaat.

Pääsin portille ja koputin poliisiauton ikkunaa.
Voisittestyö ajaa pikkasen eteepäin,ni mie pääsisin kotii, ku asun täs.
Juu, ilman muuta ne sano oikein ilosesti ja mie sain ku sainki auton kotipihalle.
Sillo oli ihan mahottoman liukas keli.

Kävin kattomas mite se rekka oikein oli tehny jälkee ja meiän ikkunan alla, se oli oikein haukannu pientaretta. 
Mietin, et onneks ei meiän talo kupsahtanu moisest kumoo.

Mitää uuttaha noi jutut ei oo, ku joka halvatun vuos täs on joku, joko ojas tai tos tien toisel puolel olevas kaitees, tai ton hankalan mutkan; kupparin helvetin, mäen rintees.
En tiiä kumpi vetää voiton, jäteuto, mikä luisu keskelle napurin lumist peltoo, vai tukkirekka minkä nostamiin pientareelt kesti viis tuntii.
Ai mist tiiän? No, ohan minul ikkunat, mist katella.

Mie ostin kirpputorilt viime viikol semmosen hoitavan hiusnaamion.
Se makso 2 euroo ja siin luki jotain yön taikaa tai jotain, ja mie ajattelin, et se on mustahkoa mönjää, mikä antaa vaan kiiltoa.
Ei se ollu mustaa.
Se oli sinistä.
Mut mie tahmasin pään sil kuitenki ja kuvittelin, et se ei näy, vaan hoitaa vaan.
Annoin olla puol tuntii, niiku ohjees sanottii ja sit menin huuhtelee sen suihkuu pois.
Sitä sinistä valu veden mukana lattialle ja mie hinkkasin itteeni saippual, ku se tuntu tarttuvan ihoo ku terva.
Ku mie olin aikani siel suihkus lotrannu, ni kuivasin itteni ja katoin lopputulost.
Ei se tosiaan hiuksis näkyny, ja hiukset tuntu pehmeilt, mut min kaula oli sinertävä, ei kuitenkaa pahasti.
Semmonen smurffimainen häivähys vaan.
Pari päivää myöhemmin huomasin et min jalkapohjat on siniset, samoin varpaankynnet, niiku ne ois kärsiny kuolion.
Mut min korvat.
Niihi se väri tarttu oikein urakal ja sunnuntain, ku mentii saunaa, kysyin pesoselt:
Onks min korvat viel siniset.
Joo, se sano, muttei viittiny kysyä yhtää mitää tarkentavaa, et minkä hemmetin takii ne on siniset.
Kokoajan, ku koskee hiuksii, tarttuu se sininen väri sormii.
Onneks ei ollu keltast värii, sillo noi sormet ois varmaa ku nikotiinil värjätyt.
Ja onneks en sanu tät ideaa saunas. Pesonen ei ois arvostanu sinisii lauteit yhtää.

Sunnuntain oli Henkal kyläsarjan peli täs Selänpääs.
Henkka pelaa Tuohikotin joukkuees ja ne pelas Selänpäätä vastaa.
Sanoin Hennalle, et sehä voi kannustaa kumpaaki joukkuetta, ku se on ikääku naitu Tuohikotin suuntaa, mut on täält Selänpääst ikääku kotosin.
Riikka, Ville ja Sisu tuli kans kattomaa peliä, jonka Selänpää, eli kotijoukkue voitti.
Sit myö tultii tähä meille kahville ja illansuussa, ku ipanat alko jo väsymää, molemmat perheet lähti kotiisa.
Pesonen tuli kotii ja myö laitettii sauna lämpiämää, ja sithä se oliki se sunnuntai siin sit.

 

Eilen mie kävin hakemas Marilt jyvii kanoille ja ankoille.
Jollain tapaa myö ollaa ku jonkulaisii talventörröttäjii Marin kans.
Myö tönötetää pihal ku kaks koiranputkee, mitkä on jääny kesäst pystyy ja manataa talvee.
Ku ei myö tykätä kylmäst, harmaast eikä oikein lumestkaa.
Kesä on meist paljo mukavampi, sillo voi istukella ja katella vaikka sisiliskojen sielunelämää, niiku myö kerran tehtii.

Mie tiesin et tänää on äitin kans reissu Jaalaa, ni kävin Valkealas tankkaamas ku lähin Marilt ja kävin samal kirpputoril pikasesti.

Sielt mie ostin verhot.
Eikä ne ollu mitkä tahansa verhot, ku semmoset jaffapulloverhot, joit oon halunnu vuoskausii, mutku ne on kalliit, ni en oo raattinu ostaa.
Kirpputoriverhoiks ne minulle oli kalliit, mut mie ostin ne kaks kappaa, vaik podinki huonoo omaatuntoo koko kotimatkan.

Kotona ripustin ne ikkunaa ja unohin ihan kokonaa tohkeissani varoa niskoja.
Siinä kenotin pää taaksepäin ja olin vaa nii ilonen niist verhoist.
Karu totuus iski yöllä.
Puolen yön jälkee pää oli vähä kipee, mutten lähtenu ottaa särkylääkettä.
Kolmen aikaa jomotti jo aikalailla, enkä noussu peiton alta.
Puol kuutee sitkuttelin, jollon se oli jo ku konevitsan kirkonkellot, se pään jysykytys ja sit nousin ja keitin kahvit ja otin särkylääkettä.

Helpotti lopult joltisen verran, mut pää oli kyl vähä pöhnänen, ku lähin hakee äitii.
Toimitettii asiat ja kävin sille kaupas.
Ite se ei halunnu lähtee, vaa anto listan minulle.

Lista oli lyhyt, mut onnistuin siin vähä epäonnistumaa.
Ku join kahvia äitillä ja tutkin lehtiä, ni se sano:
Ai, sie ostitki tämmösii? Tarkotin juustoraastetta enkä näitä.
Miten nii, mie sanoin. Siinhä luki et pizzaraastetta ja tossaha lukee et pizza.
Se huokas ja totes, noh, saahan sitä juustoraastetta ostaa joku muu päivä.
Mie olin ostanu kinkkupizzasuikaleita.

Minul ei oo minkäälaist lahjaa neulomisee, virkkaamisee eikä mihinkää semmosii käsitöihin.
Ei ikinä oo ollukkaa.
Muistan, ku joskus käsitöissä piti neuloa jotain, ja se lanka vaan hiostu min käsis enkä mie saanu yhtää mitää aikaseks.
Myöhemmin menin poikien käsitöihin, ja siel mie tykkäsin olla.

Isän vaari teki ruumisarkkuja ja viulunki se teki. 
Se oli puuseppä.
Pesonen joskus ihmettelee, et mihi seki taito on min kohal kadonnu, et en mie mitenkää loistava taia olla, ku itteni telomises lopunperin.
Enkä mie tarvi siihe ees mitää remonttivälineit. Ihan tommonen talikkoki riittää kummasti tekee reiän pohkeesee ja sitä kautta taas lääkärii ja tulehuksen hoitoo. 
Sillee vähä pääs talikko joulukuus minuu pistämää. 
Edellee en ymmärrä mistä se toho kinttuu ponkas ja kuinka se ei neljäst piikistää 
osunu ku yhel.

Mut äiti neuloo.
Se kaivo neulomuksen ja kysy, et haluunko semmoset sukat, ku se on tekemäs.
Sanoin, et haluun, ku melkein kaikis on reikä, mitä minul on, et pitäs vissii parsia, mutku en oikein oo hyvä siin hommas.
Se taas huokaili, et jos on varret, ni tuo ne, ni se tekee niihi sit uuet sukat.
Mmmmm, mie mutisin ja tutkin nyt jo keittokirjaa.
Ja unohin mist puhuttii ja tokasin et joo, noist tulee kyl kivat lapaset.

Se tuijotti minuu kiikkustuolistaa ja tuumi: Justhan oli puhe sukista.
Aijaa, mie totesin ilosesti, kyl neki käy.

Äiti oli hetken hiljaa, nous ylös ja kaivo minulle jotain.
Käykö nää sinulle? Mut et anna koirien syyä niit.
Oi kuin hienot, käy käy, mie sanoin, mutten jatkanu, et pitääki parsia ne lapaset mitkä Hiisi jo kerkes vähän purkaa.

Sillo oisin jääny ilman näitä kädenlämmittimii.