Semmosta

 

Viime viikko oli aika repaleinen.
Tiistain kävin äitin kans Jaalas ja keskiviikkoon tuli Kati teelle.
Se on kumma juttu, et vaik tulee kuin semmonen ystävä, jost tietää, ettei se tosiaan kato nurkkia, eikä laske mitä on tarjolla, ni sitä kuitenki tekee kaikein nii hyvin ku vaa pystyy.

Mie olin luvannu tehä kääretortun ja väkersin sen aamusella ja muutaman croisantin juustol täytettynä suolaseks siihe lisäks.
Ja katoin pöydän tosi ajois, ettei vaan tuu kiire.
Ja imuroin ja lämmitin ja vaikka ja mitä.

Meit nauratti, ku puhuttii justiisa tost hulluudest, et kumpikaa ei kato mitää tommosii juttui, ku menee kyläilee.
Kati ei ees muistanu koko kääretorttukeskusteluu.
Se meiän aika menee siihe höpötyksee ja teen hörppimisee.

Torstain Pesosel oli vapaa, ku sil oli Kouvolas tärkee juttu keskel päivää.
Yritin sanoo sille, et menisin samal kyydil isolle kirpparille kattelemaa, mut se kurvas suoraa Valkealan kirppikselle.
Kierreltii siel jonku aikaa ja sit suunnattii Kouvolaa.
Kello oli jo sen verran paljon, ettei se ennättäny viiä minuu mihikää, ni soitin Riikalle, et onkse kotoon ja voinko mennä sinne kahville.
Olihan ne koko perhe kotosal ja mie vänkäsin sinne.

Aikani oottelin ja sit Pesonen soittiki, et tulee hakemaa.
Minul on toi vojakkeri menny huonoo kuntoo ja pitkän mietinnän jälkee päätettii, ettei ruveta sit enää korjailee.
Funtsittii, et hommataa joku halpa auto, ja jossain vaihees mietitää, mite taas automaailmas edetää.
Jotes käytii yhest pienest autoliikkeest ostamas vanha Skoda.

Vojakkerin jälkee sil ajaminen on sekä ahistavaa ja helpottavaa samal.
Ahistavaa, ku on tottunu väljii sisätiloihi, mut helpottavaa, ku ei mee bensaa norona.
Skoda ei tosiaankaa oo niityn kaunein kukkanen, mut kyl sil nyt kulkee paikast A paikkaa B.

Torstai meni siin ja illal alettii kattelee telkkarii.
Pesonen alko olee jo kohtuullises hortees unen rajamailla, ku sen puhelin soi.
Se oli tilannu yhen painavan kaapin ja kuljetusliikkeen mies soitti, et oottaa portil, mitäs tehää.
Eiku päälle ja pihalle autoi siirtämää, et sen kaapin sai kärrättyy toho pihalle.
Mie veikkaan, et kuskin käsitys yksinkertasist maalaisist jotenki vahvistu, ku Pesonen oli unenpöpperös tavallistaki pöhkömpi ja mie en ennättäny ku vetää hupparin min kotipuvun päälle.
Sen minkä sain Marjalta. 
Fleeceä, lämmin ja pantteripilkkunen. 
Ja punaset croksit.
Onneks oli pimeetä, ni en usko et se valos meit ikinä tunnistaa.

Koska minul on nyt auto, mikä pysyy tiellä, ku siin on oikein nastarenkaat, ni kysyin perjantai-aamuna Hennalta, lähteekse käymää min kans Tokmannil ja Lidlis Kuusaal.
Joo, se sano ja mie tein aamuhommat kotoon ja lähin hakee Hennaa.

Niitten pihal oottelin aikani ja sit Henna tuliki ja oli pahoillaa ku se oli hukannu pankkikortin.
Tai niin se luuli.
Välillä se soitti Henkalle, et katotko sieltä ja sieltä muttei sit löytyny.
Mie koitin lohuttaa, et kyllä se löytyy ja tos ois toi pastasihti, mitä sie toivoit minult.
Ku on niil omaki, mut jostain ihmeenkumman syystä se tykästy min pastasihtii.
Se on vissii se raskaus, mikä sen aivotoiminnan ja mielihalut sekottaa.

Reissun aikaan pankkikorttiki löyty Hennan omast rahapussist ja meiän kurvailut meni juur niiku oltii aateltu. 
Paitsi et ku ajettii Kuusaan Lidlin pihaa, ni tajuttii, ettei myö päästä sinne, ku se kauppa oli remontis.
Turvauduttii varasuunnitelmaa B ja mentii toisee kauppaa sitte vaan.

Illal Pesonen raahas kaverisa Jonin kans kaapin yläkertaa. Mie pysyin suosiol pois tieltä kokonaa.

Lauantain, eli eilen, Pesonen lähti omille retkillee ja mie aattelin et käyn kyl Kouvolas Lidlis, ku se edellinen reissu meni silt osin mynkää.
Siel oli muutama semmonen juttu, mitä mie halusin ja laittelin taas Hennalle, et meen käymää, ja koppaanko sen Voikkaalta kyytii.
Juu, se laitto ja taas otettii uusinta perjantaist.
Paitsi et Hennal oli pankkikortti talles ja Kouvolan Lidli oli auki.
Samal otettii Riikalle yks ostos ja vietii niille ja jämähettii kahville, vaik oltii mietitty, et nyt ei kyl jäähä, ku on mukamas paljon hommia ja kiire.

Sitte ku lähettii, ni ajettii viel Voikkaan kauppaa, ku lidlistä ei saatukkaa ihan kaikkee.

Edelliseen päivää Henkka oli keittäny riisii.
Kattilallisen, 3 litraa ja Hennan kans mietittii, et mitä siit määräst vois tehä.
Päädyttii kaalilaatikkoo ja jauhelihapiirakkaa.
Ja osa aineksist piti hakee siit Voikkaalt.

Hennahan oottaa vauvaa ja sil on sen takii ollu ihan mahottomii migreenikohtauksii.
Siks mie koitan kysellä, millo se kykenee lähtee min kans, ettei sille tulis sit kohtaus ajaes ja sit kävis onnettomuutta.

Täl reissul ei tullu migreenii, ei ees pientä päänsärkyy.
Ja melkein selvittii pois, muttei ihan kuitenkaa.
Viimeses kaupas Hennaparkaa alko oksettamaa, ja se pysty pidättämää autoo asti.
Hetken istuttuaa se sano naama melkein rairuohon vihreenä, et pysäytä ja  nii mie koitin nopeesti ajaa lumikinoksen vieree.
Aika rutiinil se avas oven, kurkotteli oksennukset ulos ja vetäyty takas sisälle ja huokas: 
Ei hätää.

Jotenki mie toivoisin et olis jo toukokuu ja tää pieni olis jo maailmas kiekumas.
Helpottais tol Hennalki olo.

Koskei eilen ollu ku pari astetta pakkasta, ni päästin kanat ja ankat ulos .
Kaarle ja muutama muu kukko on ottanu nokkapokkaa, ja päätin et Kalle jää sisälle omaa osastoosa.

Pesonen soitteli jossain vaihees, et laita kahvi, ku Sisu ja Ville tulee käymää.
Iltapäivä meni mukavasti ja lopult kaksikon oli lähettävä, ku Sisu alko olla kohtuullisen väsyny.
Mie menin kattoo kanoi ja huomasin, et joku auto peruuttaa pihaa.
Se oli Erkko, Jessi ja Iikka.

Eihä myö mitää, ku laitettii uuet kahveet ja aikasa, ku ne oli ollu, ni ne lähti kotiisa.

Mie menin takas kanalaa.
Huomasin et Kaarle oli vängänny kans ulos ja jääny itepäisesti katoksee nukkumaa.
Koppasin sen kainaloo ja kiiruhin kanalaa takas.
Enkä muistanu kanalan katon peltikulmaa.
En, enneku löin pään siihe.

Tyrkkäsin Kaarlen omalle puolellee ja kokeilin kädellä päätä.
Sormet oli kirkkaan punaset ja tajusin, et nyt on pakko hälyttää Pesonen kattomaa senki uhal, et se saattaa jäkättää lääkäriimenost.

Se tonki min hiuksii, niiku apinaemo pentujesa turkkia ettiessää loisia.
Ei tää oo iso vekki, se sano lopult, mut voi olla et ois hyvä käyä näyttämäs kuitenki lääkäris.

Sit soi min puhelin.
Toisel kädel painoin tuppuu päässä ja toisel vastasin.
Se oli Erkko.
Oli jollekki tullu pissahätä matkal ja se oli ajanu metsätielle ja jääny jumii.

Mitäs myö.
Pesonen siirs  toista autoo ja mie koitin tunkee tuppuu vuotavaa kohtaa ja pipoo siihe päälle, etittii hinausköys ja lähettii avuks.

Noushan se auto sielt lumest ja Pesonenki mietti kotii ajaes, et ihan tavallisen näkönen tie, mut sinne uppos 30 senttii ja Erkon auto oli pohjaa myöten kiinni.
Mie en jaksanu kauheesti keskustella. 
Minuu jotenki kuvotti, Luulen et säikähin vähä verta ja siks tuli huono olo.

Kotoon menin suihkuu ja ku minul ei ollu ku kolinaa, ni lotrasin sitä päänahkaa ja valutin vettä nii kauan et kirvely loppu.
Mietin vakavasti desinfioimisnesteen hommaamist.

Pesosel on ollu kylki kipee jokusen päivän ja tänä aamuun, ku herättii kello viis, ni mie kysyin:
Mites sin kylki? Koskeeks sit?
Koskee, se sano.
Ja sit se kysy minult:
Mites sin pää? Koskeeks sit?
Ei muuten, ku siit on arka, mis on reikä, mie vastasin.

Sit mie mietin, et tähänkö olla tultu? 
Että ensteks aamul kysytää, mihi koskee ja miten koskee?

Yhteisest päätettii, et tänää ei tehä mitää.
Paitsi pizzaa. 

 



 

 

 



 
 


 

Niiku sika vatukos taikka elo pellos

 

Pesonen oli viime viikol maanantaist perjantaihin Kouvolas iha yötäki, ku niil oli tosiaa töis Inksas hommat ja täält ajaes tulee sen viitisenkymment kilometrii lisämatkaa ja ku ei tiiä kui pitkiks päivät venyy, ni ollaa sovittu et se on sit Kouvolas ihan yötki.
Viikonlopun se oli kotoon, mut sil oli omii juttui ni ei myö oikeestaa nähty ku sit iltasel hätäsesti enneks käytii nukkumaa.
Täl viikol jatkuu sama juttu ja eilisest asti se on nyt ollu täält kotoont pois.

Ei se keskimääräsesti minuu rajottele muutenkaa, mut sillo ku se ei oo paikal, ni mie voin olla ku elo pellos, tai niiku sika vatukos.

Minul on usein ideoit.
Minust ne on loistavii , mut välil, jos tän kurjan perheen pää on paikal, ni on aina olemas sillo vaara, et se tyrmää min ideat, muka elinkelvottomiin.

Minul on aikoi, ku ei huvita mikää, iha niiku kaikil ihmisil on, mut välil min mielikuvitus ja ideat puhkee rehottamaa, ku rikkaruohot kukkapenkis.
Ja kevät on semmost suurten ideoitten aikaa kerrassaa.

Jotain pari vuotta sit, en oo varma ihan tost ajankohdast, ostettii Lidlist tapetti.
Kuviotapetti.  
Se oli viimonen rulla siel ja makso muistaakseni 12.90.
Myöhä otettii se, vaikkei ollu hajuukaa, mihi sen ois voinu laittaa.
Se rulla on kulkenu nurkast toisee ja yhteen päivään, ku Pesonen lähti jonnekkii, ni mie keksin.
Ai että mie keksinki.
Mie liimaan sen toho yläkerran rappukäytävää.

Olin olettanu, et Pesonen on ainaki koko päivän pois ja ehän mie sille ollu sanonu mitää koko asiast, ku se lähti.

Se tapetti oli kaheksas osas ja mie olin hikipäässä saanu ensimmäiset kaks läträttyy seinää, ku ovi kävi.
Mie mietin hetken, et mitähän hittoo ja nyt kyl en tiiä mite keskustelu etenee.
Ihan sopusasti kysyin, et, ai etsie ollukkaa pitempää pois?
Se katto minuu ja sano jotenki kärsivällisesti ja hitaasti, et, miehän sanoin et käyn vaa tos kyläl kaveril.

Ehän mie ollu kuunnellu yhtää, mutten sanonu mitää.
Sit se kurkkas rappukäytävää.
Nomut siithä tulee ihan hyvä, se sanoki min yllätykseks.
Mietin, et näinköhä oot samaa mieltä, ku oon saanu kaikki liistrattuu paikoillee.

Mie olin laskenu väärin ja eihän se riittänykkää sillee, ku olin ajatellu, mut keskenhä toi käytävä viel on, et pitää vaan saaha taas joku kuningasidea, miten sen jatkaa loppuu.
Annan mielest se on kiva, kun on väriä, Riikkaa nauratti kovasti ja Sisusta se on hieno.
Pesonen ei oo sanonu asiast enää mitää, ja minul itel on vähä ristiriitaset mietteet aina ku katon tot seinää.

Viime viikol mie hommasin Sisulle sängyn. 
Se oli keskiviikkoon ja sillo mie olin ollu elukoitten kans kaks päivää ja ne alko käymää min hermoille, ni tulin tuloksee, et nyt ois hyvä aika käyä muutenki jossain, samal ku hakee sen sängyn.
Henna oli kotonaa ja sano et tuu kahville.
Sinne mie suuntasin ekana. 
Oli minul jotain, mitä piti muutenki sille viiä, mutten kuollakseni muista, et mitä.
Juotii kahvit ja sit mie lähin hakee sit sänkyy.
Eetu ois halunnu kovasti mukaa.
Sylkkyy, sylkkyy se höpötti ja, mennää, mennää, lähetää.
Suretti, ku ei voinu sit ottaa mukaa, mut ei ollu istuinta, eikä siit sängyn haust ois oikein 
tullu mitää, jos Eetu olis ollu huseeraamas.

Olin soitttanu Riikalle ja se tuli min avuks, ku se sänky oli kerrostalos, kolmannes kerrokses ja eikä hissii ollenkaa.
Myö saatii sänky matkaa, haettii Sisu tarhast ja kävästii nopsaa kirpparil.
Mie tulin kotii ja raahasin sängyn ulkorapuille ja mietin et kannan sen sisälle seuraavaan päivään, ku oon käyny äitin kans asioil.

Sänky tuli lopult yläkertaa meiän makkarii, mis myö nykysin nukutaa ainoostaa, 
ku Sisu on meil.

Vähä ennen ku saatii toi oikee lastensänky, ni Sisul oli varasänky ja myö yhes laitettii sille yöpöytä ja lamppu.
Ne molemmat oli ollu minul, mut aattelin, et on kiva et sil on omat ja et mie voin laittaa sit itelle jotku muut.
Myö kun siirrettii niit, ni jotenki minult oli ihan epähuomios jääny jemmaa ristisanalehtiä, kyniä, muistitikku, karkkiaski ja lakritsinpalanen keskelle pölypalleroa.
Sisu kysy askista, et kenen toi on.
Tyhjähä se oli ja sanoin et katos, ku mummi on joskus syöny salaa karkkia, ku ukki nukkuu, mut tää on meiän salaisuus, eiks nii?
Joo, se sano.
Illalla se sitte kirkkaasti kuuluvalla äänellä selitti Pesoselle, kuinka mummi on syöny salaa ukki, sinun karkkeja.
Kuulin ku Pesonen vastas vaan: niinhän se tekee.

Äitii käytin seuraavaan päivään lääkäris ja mis se nyt sit haluskaa käyä.
Sanoin, et sano vaan mihi haluut, kyl mie vien.
Meni iltapäivän puolelle enneks mie pääsin tulee kotii ja mie ajelin iha kaikes rauhas, ku yhes risteykses oli armeijan kuorma-auto ja sen vieres viittilöi nuor mies.

Pysäytin ja avasin ikkunan, ni se sano. et tie on poikki Hasulan vanhan kaupan kohalt.
Ei hätää, mie sille vastasin, mie asun ennen kauppaa ja oon kotii menos.
Juu, se sano, jatka vaan sitte.

Opiston risteykses vittilöi toinen nuor mies ja taas mie pysäytin.
Tie on poikki, siel on rekka poikittain se sano.
Joo, mie tiiän, mut min pitäs vaa päästä kotii.
No, laita auto toho risteyksee ja kysy pääseeks pihaa.
Kas, ku siit näki, et poliisiauto tönötti meiän portin eessä.

Mie ajoin auton meit ennen olevaa risteyksee ja kipittelin kattomaa, et mites se poliisiauto on, et mahunks mie pihaa.
Siin kävelles mie nieleskelin ajatus, kuinka noloo onkaa, jossen pääse tot pikku mäkee ylös, ku mul on nii huonot renkaat.

Pääsin portille ja koputin poliisiauton ikkunaa.
Voisittestyö ajaa pikkasen eteepäin,ni mie pääsisin kotii, ku asun täs.
Juu, ilman muuta ne sano oikein ilosesti ja mie sain ku sainki auton kotipihalle.
Sillo oli ihan mahottoman liukas keli.

Kävin kattomas mite se rekka oikein oli tehny jälkee ja meiän ikkunan alla, se oli oikein haukannu pientaretta. 
Mietin, et onneks ei meiän talo kupsahtanu moisest kumoo.

Mitää uuttaha noi jutut ei oo, ku joka halvatun vuos täs on joku, joko ojas tai tos tien toisel puolel olevas kaitees, tai ton hankalan mutkan; kupparin helvetin, mäen rintees.
En tiiä kumpi vetää voiton, jäteuto, mikä luisu keskelle napurin lumist peltoo, vai tukkirekka minkä nostamiin pientareelt kesti viis tuntii.
Ai mist tiiän? No, ohan minul ikkunat, mist katella.

Mie ostin kirpputorilt viime viikol semmosen hoitavan hiusnaamion.
Se makso 2 euroo ja siin luki jotain yön taikaa tai jotain, ja mie ajattelin, et se on mustahkoa mönjää, mikä antaa vaan kiiltoa.
Ei se ollu mustaa.
Se oli sinistä.
Mut mie tahmasin pään sil kuitenki ja kuvittelin, et se ei näy, vaan hoitaa vaan.
Annoin olla puol tuntii, niiku ohjees sanottii ja sit menin huuhtelee sen suihkuu pois.
Sitä sinistä valu veden mukana lattialle ja mie hinkkasin itteeni saippual, ku se tuntu tarttuvan ihoo ku terva.
Ku mie olin aikani siel suihkus lotrannu, ni kuivasin itteni ja katoin lopputulost.
Ei se tosiaan hiuksis näkyny, ja hiukset tuntu pehmeilt, mut min kaula oli sinertävä, ei kuitenkaa pahasti.
Semmonen smurffimainen häivähys vaan.
Pari päivää myöhemmin huomasin et min jalkapohjat on siniset, samoin varpaankynnet, niiku ne ois kärsiny kuolion.
Mut min korvat.
Niihi se väri tarttu oikein urakal ja sunnuntain, ku mentii saunaa, kysyin pesoselt:
Onks min korvat viel siniset.
Joo, se sano, muttei viittiny kysyä yhtää mitää tarkentavaa, et minkä hemmetin takii ne on siniset.
Kokoajan, ku koskee hiuksii, tarttuu se sininen väri sormii.
Onneks ei ollu keltast värii, sillo noi sormet ois varmaa ku nikotiinil värjätyt.
Ja onneks en sanu tät ideaa saunas. Pesonen ei ois arvostanu sinisii lauteit yhtää.

Sunnuntain oli Henkal kyläsarjan peli täs Selänpääs.
Henkka pelaa Tuohikotin joukkuees ja ne pelas Selänpäätä vastaa.
Sanoin Hennalle, et sehä voi kannustaa kumpaaki joukkuetta, ku se on ikääku naitu Tuohikotin suuntaa, mut on täält Selänpääst ikääku kotosin.
Riikka, Ville ja Sisu tuli kans kattomaa peliä, jonka Selänpää, eli kotijoukkue voitti.
Sit myö tultii tähä meille kahville ja illansuussa, ku ipanat alko jo väsymää, molemmat perheet lähti kotiisa.
Pesonen tuli kotii ja myö laitettii sauna lämpiämää, ja sithä se oliki se sunnuntai siin sit.

 

Eilen mie kävin hakemas Marilt jyvii kanoille ja ankoille.
Jollain tapaa myö ollaa ku jonkulaisii talventörröttäjii Marin kans.
Myö tönötetää pihal ku kaks koiranputkee, mitkä on jääny kesäst pystyy ja manataa talvee.
Ku ei myö tykätä kylmäst, harmaast eikä oikein lumestkaa.
Kesä on meist paljo mukavampi, sillo voi istukella ja katella vaikka sisiliskojen sielunelämää, niiku myö kerran tehtii.

Mie tiesin et tänää on äitin kans reissu Jaalaa, ni kävin Valkealas tankkaamas ku lähin Marilt ja kävin samal kirpputoril pikasesti.

Sielt mie ostin verhot.
Eikä ne ollu mitkä tahansa verhot, ku semmoset jaffapulloverhot, joit oon halunnu vuoskausii, mutku ne on kalliit, ni en oo raattinu ostaa.
Kirpputoriverhoiks ne minulle oli kalliit, mut mie ostin ne kaks kappaa, vaik podinki huonoo omaatuntoo koko kotimatkan.

Kotona ripustin ne ikkunaa ja unohin ihan kokonaa tohkeissani varoa niskoja.
Siinä kenotin pää taaksepäin ja olin vaa nii ilonen niist verhoist.
Karu totuus iski yöllä.
Puolen yön jälkee pää oli vähä kipee, mutten lähtenu ottaa särkylääkettä.
Kolmen aikaa jomotti jo aikalailla, enkä noussu peiton alta.
Puol kuutee sitkuttelin, jollon se oli jo ku konevitsan kirkonkellot, se pään jysykytys ja sit nousin ja keitin kahvit ja otin särkylääkettä.

Helpotti lopult joltisen verran, mut pää oli kyl vähä pöhnänen, ku lähin hakee äitii.
Toimitettii asiat ja kävin sille kaupas.
Ite se ei halunnu lähtee, vaa anto listan minulle.

Lista oli lyhyt, mut onnistuin siin vähä epäonnistumaa.
Ku join kahvia äitillä ja tutkin lehtiä, ni se sano:
Ai, sie ostitki tämmösii? Tarkotin juustoraastetta enkä näitä.
Miten nii, mie sanoin. Siinhä luki et pizzaraastetta ja tossaha lukee et pizza.
Se huokas ja totes, noh, saahan sitä juustoraastetta ostaa joku muu päivä.
Mie olin ostanu kinkkupizzasuikaleita.

Minul ei oo minkäälaist lahjaa neulomisee, virkkaamisee eikä mihinkää semmosii käsitöihin.
Ei ikinä oo ollukkaa.
Muistan, ku joskus käsitöissä piti neuloa jotain, ja se lanka vaan hiostu min käsis enkä mie saanu yhtää mitää aikaseks.
Myöhemmin menin poikien käsitöihin, ja siel mie tykkäsin olla.

Isän vaari teki ruumisarkkuja ja viulunki se teki. 
Se oli puuseppä.
Pesonen joskus ihmettelee, et mihi seki taito on min kohal kadonnu, et en mie mitenkää loistava taia olla, ku itteni telomises lopunperin.
Enkä mie tarvi siihe ees mitää remonttivälineit. Ihan tommonen talikkoki riittää kummasti tekee reiän pohkeesee ja sitä kautta taas lääkärii ja tulehuksen hoitoo. 
Sillee vähä pääs talikko joulukuus minuu pistämää. 
Edellee en ymmärrä mistä se toho kinttuu ponkas ja kuinka se ei neljäst piikistää 
osunu ku yhel.

Mut äiti neuloo.
Se kaivo neulomuksen ja kysy, et haluunko semmoset sukat, ku se on tekemäs.
Sanoin, et haluun, ku melkein kaikis on reikä, mitä minul on, et pitäs vissii parsia, mutku en oikein oo hyvä siin hommas.
Se taas huokaili, et jos on varret, ni tuo ne, ni se tekee niihi sit uuet sukat.
Mmmmm, mie mutisin ja tutkin nyt jo keittokirjaa.
Ja unohin mist puhuttii ja tokasin et joo, noist tulee kyl kivat lapaset.

Se tuijotti minuu kiikkustuolistaa ja tuumi: Justhan oli puhe sukista.
Aijaa, mie totesin ilosesti, kyl neki käy.

Äiti oli hetken hiljaa, nous ylös ja kaivo minulle jotain.
Käykö nää sinulle? Mut et anna koirien syyä niit.
Oi kuin hienot, käy käy, mie sanoin, mutten jatkanu, et pitääki parsia ne lapaset mitkä Hiisi jo kerkes vähän purkaa.

Sillo oisin jääny ilman näitä kädenlämmittimii.

 

 
 
 

 

Anttilan...eiku T. Pessan keväthuumaus

 

Mie oon sillälailla hullu päästäin, et mie ootan jouluu ihan hirmusti ja alan valmistelut
tosi ajois.
Ja mie laitan koristeet, mitä nyt enää voi laittaa, ku elukat tuntuu rouskuttelevan kaiken mitä mie yritän laitella,  jo kauan ennen jouluu.

Sit tulee se joulu ja minult lopahtaa kaikki into koko juttuu.
Kun se on iha ku kääntäis kirjan sivuu päässä ja naps vaan, aivot asettuu uutee vuotee ja kevään hirmusee odotuksee.
Pesonen joskus alkuu koitti kertoo opettavaisesti, et hei kuule, nyt on keskitalvi ja pakkaset kunnol vast tulos.
Juujuu, mie sanoin vaan ja ajattelin mitä kasvei vois laitella ja missähän min kaikki kasvikirjat ja kivat kuvat kesäsistä pihoista on ja onkohan mihinkää jääny mitää siemenpussei jemmaa, vai ottaisko tomaateist ja paprikoist siemenet ja pistäis ne multii.

Nykysin se ei sano yhtää mitää. Touhuu omii hommiaa ja antaa min touhuta omiani.
Pitkää mie aattelin ettei kukaa muu oo näin kaheli, mut kyl se jotenki geeneis kulkee, ku nyt on tullu ilmi et Henna on ihan samas jamas ajatusten kans ku mie.

Aikasempina vuosina oon keränny suurinpiirtein kaiken joulujutun yhel kertaa pois, mut tänä vuonna tein asteittain. 
Ens kynttilät ikkunoit ja tontut ja semmoset ja viimeseks kuusi.

Sit alkaaki miettimää, et ois kiva ku ois vähä keväisemmät värit, verhois ja tyynyis ja matois.
Kevääl, niiku minul jo nyt, ni mie tykkään kukista. Kevään kukkii minust on tulppaanit, esikot ja pääsiäisen aikaa narsissit.
Mie saatan ostaa tulppaanikimpun pöyälle, vaikken muuten kukkii yleesä ostele.
Esikoit ei enää voi ku Ollikolli syö ne ja en haluu et se tulee kipeeks.
Kesäl mie kerään iha luonnonkukkii maljakkoo tai mihi purkkii mie millonki
tykkään ne laittaa.
Nyt Pesosen sisko toi meille kimpun tulppaaneita ja ai että mie olin onnellinen.

Tammikuu on minust kuukausist nihkein. 
Päivät pitenee hitaasti ja yöt on tosi pimeitä. 

Mie tein itelle pienen suunnitelman, et ku aamul on pimeetä ja hämärää, ni käyn komero kerrallaa tavarat läpi aamusin ja sit vähä ulkona jotain ja liiteris ja sit loppupäiväl tekis mitä tekis.

Mie mietin, et sit helmikuus ois tommoset hommat tehty, ni vois alkaa miettii mitä laittaa multaa itämää ja jos vaik toi aurinkoki paistais vähä toisel viisii ku nyt.
Viimeks paisto joulupäivänä ja sit eilen.
Et aika harmaata on ollu.

Pesonen on ollu taas normisti töis ja se tulee vast illal puol viien jälkee kotii, ni sen varaa ei viiti laskee mitää tekemist.
Välil, niiku nyt ku alkaa tehtaal seisakki, ni se on Kouvolas yötä, et sais nukuttuu ees vähä enemmän, ku sillo voi olla tosi pitkii päivii ja tää matka on kuitenki aika raskas, pimee ja hirvinen.
Väsyksis se on ku tulee, et oisin mie ilkee, jos viel vaatisin et aletaas vaikka siivoomaa, heti ku se on syöny.
Ku mie kerran oon kotona, ni minust ne on min hommii, enkä mie tykkää täst järjestelyst huonoo.
Viikonloppusin myö tehää aika paljon omii juttui, ja minust seki o ihan jees.

Välil Eetu saattaa olla tääl hommailemas, se tulee mielellää.
Henna väittää, et siks ku se saa tehä mitä huvittaa. 
Riikka on puhunu jotenki samaa suuntaa, mut min mielest noi on ihan höpöjuttui.

Kaakaa-mummiks tituleeraa Eetu ja Sisu sitkeesti sanoo mummO ku sit mie sanon, et kuka? 
Ja se nauraa ja korjaa: mummI!!

Kevättä ja kesää mie ootan ku kuuta nousevaa.
Lauantain sanoin Sisulle, et mitäs laitetaa kasvamaa ja pitää hommata sinulle pihahaalari ja kumpparit, ettei tarvi varoa tarhavaatteit.
Se ei innostunu paprikoist, mut tomaatit kirkasti sen silmät.
 En raaskinu sanoo, et joka kevät mie laitan jotain, ja joko kissat sotkeee, syö tai kaataa min istutukset tai sit ne kuolee pihalle.
Mut se yrittäminen onki se hauska osa.
Minul on toi kavihuoneen tapanen edellee kesken, mut jos sen sais jonkumoisee kuntoo ja sinne sit niit kasvatuksii.
Viime kesään Timi oli tehny ihan huikeen hienon kasvihuoneen ja siel sen tomaatit kurkotteli kattoo kohti.
Mie olin kyl vähä kade, ja mietin et hitto vieköö, ompas hieno ja et kyl miekii omani viel saan toimimaa.

Se täs talves on tähä asti ollu hyvä, et ku on ollu suht lämmin, ni kanat ja ankat on voinu olla ulkoon melkeestä jokapäivä. 
Mie joka kerta ihmettelen varsinki noit kanoi, et ku sitkeesti ne vänkää pienen lumipeitteen yli kuopsuttelee semmosee kohtaa mis maa on paljaana.
Jos mie oisin kana, ni takuusti en paljasvarpain menis yhtää ulos.
Ankoille oon laskenu niitten pikku altaasee vettä ja ne on saattanu tunninki räpiköidä siel. 
Monesti ajan ne sit kyl kanalaa lämmittelee heinille ja oljille.

Hiisi tykkää olla ulkona, mut Venni on ku mie, eikä tykkää kylmäst yhtää.
Se minuu on naurattanu, ku Niisku ja Nestori käy ulkoon pissal ja sit tulee kipinkapin makoilee sisälle.
Pipsa on kait puolvilli, se haluu olla ulkona mut siit tietää et tulee huono ilma, ku seki puottelee sisälle.
Edellee se ei oo sosiaalinen, minuu se jopa sietää, ainaki ruoka-aikana ja antaa välil ihan hellitellä.
Muuten se tykkää kykkiä kanalan välikatol.

Olli-parka ei pääse ulos ensinkää.
Kun se on sisäl ollu aina, ni myö ei sitä lasketa, ku ei se osaa varoa mitää.

Lunta ei juur mitää ja oonki miettiny, et ois huono homma, jos tulis oikein kovat pakkaset, ku sit toi maa jäätyy kyl aika pahasti.
Sitäpaitsi, jos tulis kiva kevät ni toi hassu lumipeite sulais alta aikayksikön pois.

Toivos on hyvä elää sano lapamatoki, ni ihan lapamatona miekii toivon aurinkoo, lämmintä sekä keväälle et kesälle kans.

Vaik Pesonen saattaa sanooki, et turhan aikasin taas mietit moisia. Nyt on keskitalvi.
Mie annan sen juputtaa, jos se sille päälle sattuu.
Mie tiiän et se on vaan höpötystä, se avaa sanasta arkkuaa ja saa sen sen tehäkki, hommas minulle kuitenki joululahjaks ihan oikeen arkun.
Ongelma on vaa etten oikein raatti laittaa sinne mitää, ku siin on niin kiva sisusta.

Summa summaarum. Joku tykkää talvesta, mie keväästä ja kesästä.
Mut se mikä on yhteist varmaa kaikille, et meil on unelmii ja haaveit. 
Ja nii pitääki olla, ku muute elämä ois ankeeta ja harmaata, eikä ois mitää tavoteltavaa.