Kurren kuljetuskotelo

 

Minulle on pitkää naureskeltu, ku mie kerään lähes kaiken, mist min mielest vois joskus tehä ja askarrella jotain.
Mie en oo sillee niin hyvä tekemää niiku noi, jotka pitää oikein blogia ja laittelee töitää esille ja jopa myy niit.
Mie kerään vessapaperirullii, säilykepurkkei, lasipurkkei, ketsuppipulloi ja oikeestaa kaikkee, mist mie aattelen et vois jossain kohtaa olla hyötyy.

Meilt on matkaa kauppoihin joltisen verran ja ihan pikkunippelin takii ei viiti lähtee liikkeelle.
Jotes minul on kaikkee outoo roinaa kerättynä.
Pyyhkeist ja lehtien sivuist, taikka vaikka jostain pussist voi tehä taului. 
Kehykset mie oon hommaillu kirppareilt, tietty...sielt saa tosi halval kuitenki vähä niikus kaikkee.

Tai sit mie puran jonku jutun ja teen siit jonku toisen jutun. Viimeseks mie purkailin joulukoristeit ja väsäsin kranssin ovee.

Kirpparit minust on todella kivoi. 
Mie harvoin ostan mitää vaatteit tai itelle mitää, mut minust on kiva ostaa jotain, mikä on sit tosi halpaa ja jos se on vanhaa tai ite tehtyy, ni nehä iskee minuu ku koivuhalko.

Vaatteist mie en ees niin perusta ja kotoon oon välil ihan omituisis vaatteis, mitkä on vaa mukavii eikä purista.
Yhteen päivään Pesonen totes Vennin takista, ku se on kulunu ja rikki, et sama on maku koiral ku emännäl.
Oha Vennil punanenki takki , jonka mie laitan sille kuha joulu lähenee.
Tai sit jo tänää.
Se oli sil vähä aikaa, ku toi resunen oli oottamas pesua.
Yhteen päivään Pesonen sano: Hiisi retuuttaa tosissaa joulupukkii.
Mie mietin, et mikä pehmolelu siel sil oli, mut eihä se ollu lelu, ku Venni ja Vennin punanen takki. 
Hiisi ei viel tiiä, et kateus on pirun rakastama ratsu.

Usein saatan löytää kirpputorilt jonku lahjan joka minust on just sille tietylle ihmiselle sopiva.
Viime kesään mie ostin pitkän harkinnan ja käpälöinnin tuloksena semmosen pienen kaapin, mikä oli koottu joskus kauan sitte peilipiirongin niist pienist kaapeist, jotka on siin kummanki puolen isoo peilii.
Ja mie mietin kauan sitäki, et raattinko ostaa ees. 
Siin mie kävin semmost Jaakopin taistoo itteni kans, ku minust se oli ihan älyttömän kiva , mut mie tiesin et Pesosel on syntymäpäivä ja meil 5-vuotis hääpäivä.
Hammast purren, mie sain sille sanottuu, ku se tuli silt vuotuselt Ruotsin reisultaa, et onneks olkoo, tuo on sinun syntymäpäivälahja, laitat sinne sit sin auton avaimet tai mitä lystäät, mie en sinne puutu.
Jossain mielenpohjal aattelin, et se sanoo: Piä sie se vaan.
Mut ei se sanonu, ku oli tyytyväinen ja se on tos eteises tönöttäny seinäl sen pikkukaappina.

Mut sit taas, se osti meille semmosen valkosen peilipiirongin yläosan, mitä mie olin katellu puol vuotta kirpputoril, mutku se oli aika kallis, ni en siit viittiny kauheesti puhua.
Yhteen kertaan, ku oltii tos kirpparil, ni se sai tingittyy sen hintaa alaspäin, mut mie en ois siltikää lähteny sit ostamaa, mut Pesonen osti sen et mie pääsen laittelee sen sit, kuha kevät ehtii.
Se oli ostanu muutama vuos sitte piirongin, mist mie oon saanu laatikot rapsittuu maaleist, mut siin ois viel tekemist. 
Ne kaks sit yhistetää ja mie luulen et niist tulee tosi kivat.

Ku sanotaa, et näytä minulle kotisi, niin kerron , millainen olet, ni meillä se varmaa menis, et näytäppä miten oot tavaroita muunnellu tai käännelly.
Pitkää oli kiinalainen paperipäivänvarjo kuleksimas paikast toisee. se oli menny rikkiki, mutten mie raattinu heittää pois.
Lopult mie sahasin varren poikki ja ripustin sen kattoo. 
Muutama päivä sit Eetu ja Henna oli tääl ja minul oli Eetu sylis ja se kovasti katteli sit varjoo. 
Mie aattelin, et ehkä joku osa sen pienes pääs kehittelee jonain päivään tarinan mummin varjos asuvast lohikäärmeest.
Mie saatan laittaa lampun väärinpäin, jos se on minust kivempi sillee ja tehä vaik vanhast ikkunast valoikkunan oven vieree.

Osaa toi Pesonenki kyl kaikkee ja yhteen päivään se toi nopan, minkä se oli hitsannu töis.

.

Usein se kyl tekee minulle järkevämmin jonku asian, ku mitä mie ite osaisin.
Tosin se tekee siks, etten mie sais ihan mahottomii rakennelmii aikaseks.
Se huokaili kerran: Nii, sie osaat kyl naulata. Valitettavasti.Kyl mie välil toivon et sie oisit semmonen, et pyytäisit vaa, et lyö naula seinää.
Ehän mie kauheesti pysty tekemää, ku se on piilottanu minult kaikki kivat vehkeet: moottorisahan, sähkösahan, tehokkaamat porakoneet ja jättäny minulle vanhan porakoneen ja käsisahan. 
Kirvestä se ei oo tajunnu viel, enkä oo sille kertonu, et yhel pikkukirveel kopsautin pienen vekin polvee.
Siit jäi nii pieni arpi, ettei se oo sit huomannu, vaik se huomaa haukkana, jos oon satuttanu jossain.

Mut noist min askarteluist se saa iloo usein.
Kato, tän ku päällystää ni täst saa taas kivan rasian.
Kato, taas ois ketsuppipullo, siit sais lapsille taas lapion tai tommosen helistimen.
Silti se yhtenä talvena toi minulle kaks kassillista tosi kivoja pahvirasioita: Ku sie niin tykkäät näist askarrella.
Mie en oikein pysty tekee pitkää mitää, mis niskat on kenos, ni toi askartelu on mukavaa, ku sen voi tehä pienis eris ja jaksottaa.
Sisulle mie tein vessapaperirullist joulukalenterin ja jos saan kertymää tarpeeks, ni teen erkon lapsille yhteisen kalenterin.
Mut kyl minuu vähä hävetti ku Heidil kävin vessas ja siel oli kolme tyhjää rullaa...
Sanoin, et otan nää rullat, ni sitä nauratti ja se sano, et voi niit olla enemmänki. 
En kehannu ruveta ettimää.

Ne helistimet, mitä Pesonen nauraa, on semmosii, et laitan niihi eri juttuja sisälle, riisii yhtee, sokerii yhtee ja vaik herneit yhtee.
Min logiikka on täs se, et ku niist kuuluu eri ääni, ni lapsi oppis, et eri aineet tekee eri asioit.
Ja se lapiojuttu. Se on ihan älyttömän hyvä keksintö. 
Minust ainaski. 
Ku o iso ketsuppipullo ja siit leikkaa lapion, ni se on tosi jämäkkä.
Mie inhoon niit kaupan kissanhiekkalapioit. Niis on matalat reunat ja ne on hepposii.
Mutku on tommonen ketsuppilapio, ni ai miten on kiva niit kakkapalleroit lapioida pois. 
Ei muute tuu reunojen yli. 

Se mist oon kuitenki itteenii tyytyväinen, on enkelit, mitkä yhen kesän aikan sain yläkerran hellan muurii. Niist mie tykkää kovasti.
Ne mie tussasin sinne, ennenku toi Pesonen tuli rajottelee min toimii.

Mut tänä aamuun Pesonen ylitti jo ittesäkki tos minulle naureskelun jalos taidos.
Se oli ostanu veitsen.
Ja se veitsi oli kotelossa ja se kotelo oli jääny keittiön pöydälle.
Juotii kahvii ja ei sen ihmeemmin puhuttu, mut se käpäili sit koteloo.

Täst sais hyvän kurren kuljetuskotelon, se sano yks kaks.
Mie tuijotin sit ja mietin, et mitä hittoo se horisee.
Se katto minuu ja esitteli sit koteloo: kato, tänne tunkee sen kehon ja pää jää tänne ylös ulkopuolelle. Sit oravaa on hyvä kuljettaa tollee, kuha ei laita tot pantaa liian tiukalle, ettei se kuristu.
Mie katoin pöyän yli ja se katto takas ja sit nauratti kovasti.

Sil on huumori aamusin paremmin hallus ku minul, ja hiljaksee mie aloin älyämää, et sehä jumaliste nauro minulle.
Mie en sanonu muuta ku, et , mihis aikaa sin pitäs jo olla menos.

Ois minuuki naurattanu, mutten viittiny...