Ukkosta ja syyskesää

 

Kesä on siit hassu, ku sit oottaa koko talven ihan kamalasti ja sit se menee loput tosi nopsaa ohi.
Alkukesä tonne heinäkuun suurinpiirtein puolee välii on semmost, et sit ajattelee käyväsä rannalla ja kaikis tapahtumis ja jos on tuurii, ni pääsee vaik jollekki mökille hetkeks rauhottumaa.

Nii ja koko talven aattelee, et se ens kesä on se kesä, ku aurinko paistaa ja on lämmin ja voi maata puun alla varjos ja lukee kirjaa.

Tänä kesänä se ei iha toteutunu.
Anna nauro tos yhtenä päivänä et oli jostain kuullu et Kouvolas on ollu tän kesän aikana kaks hellepäivää.

Kaks.
Ja niist toisen mie könötin sisäl päänsärys.

Jotes ei tää iha oo sillee menny, ku meinasin.

Pesonen vaihto työpaikkaa ja sil ei oo ollu lomaa ollenkaa ja sit sil on ollu omii juttui, ni se on ollu Kouvolas tosi pitkii aikoi.
Mie oon ollu kotona noitten elukoitten kans ja koht tuntuu, etten osaa ees puhua ihmisten kieltä koht ollenkaa.
Rääkyn vaa ku ankat tai kotkotan ku kanat...
Päivät rakentuu aikapaljon juurki siit, et aamul elukoille ruuat, ankoille vedet, koirat pissille, kissoille ruuat ja viimeseks itelle aamukahvit.
Jos meinaa käyä jossain ni on otettava huomioo, et mis vaihees pitää tulla kotii tekee tietyt elukka-asiat.
Ja illal on sit iltahommelit, mitkä on pakko tehä enneks voi ite ottaa illan ja katella vaik telkkarii.
Voisha sit lähtee jonneki käymää, ku saa noi unille, mut eihä kukaa oo enää hereil jossain yheksän jälkee, varsinki jos aamul on töihin meno ees.
Minul ei oo sit ristii, ainakaa viel, mut mistäs sit tietää, millo nalli napsahtaa ja pitääki aamun rauhasat hetket vaihtaa työmatkaks.

Oon haaveillu, et saisin yhen viikonlopun nii, et vaik Anna tulis tähä kotimieheks ja mie pääsisin pitää miniloman ilman mitää velvotteit.
Taitaa jäähä ens kesän haaveeks.

Joo, tosiaa on satanu paljon, mut on ollu kyl aurinkoisiiki päivii.
Semmoset on otettava nii, et jättää kaiken muun tekemisen ja koittaa nauttia mahollisimman paljon päivän paisteest.

Yhtenä sunnuntaina mie halusin mennä kattoo, onks tos lähimetäs mustikoita.
Koska oikeesti alkaa olla syksyn havinaa ja hirvikärpäset on alottanu elämäsä, ni päätin et minuu ne ei ainakaa syö. 
Laitoin suurinpiirtein kaikist purkeist itteeni hajuja ettei minuu tuol metäs syötäs ...
Pesonen meinas ens ettei se lähe mukaa ja kauhisteli alastullessaa, et mikä tääl haisee?
Sanoin et, mie, et inhoon hirvikärpäsii.
Se mutis, et tot lemuu inhoo hirvetki.

Sit se sai jonku ahaa-elämyksen ja päätti lähtee kuitenki mukaa.
Se halus sieniä.
Myö ei kumpikaa tunneta ku kaks syötävää. Suppilovahveron ja kanttarellin.
Ja kanttarellejä se lähti ettimää.

Sit myö lähettii. 
Mie sain vähä mustikoit keräiltyy enneku alko satamaa mut Pesonen ei saanu sienii.
Polul tuli mies ja nainen ilosesti jutellen vastaa ja kummallaki oli pussillinen....kanttarelleja.
Minuu ois naurattanu, mutten uskaltanu nauraa, ku näin Pesosen naaman venyvän pitkäks ku kamelilla.

Sit alko satamaa ja lähettii kotiipäin.
Koko matkan se jupis niist sienist ja kuinka ne oli tollee viety sen nenän eest.

Mie olin märkä ja minuu nauratti, mut toisaalta aattelin et ku ny jostain sais niit kirottui sienii, et toi jupina loppuis ja tulis ees vähä hyvä mieli toisellekki.

Sit mie muistin et yhen tien varrel niit saattais olla.
Tultii kotii ja sanoin, et vaihetaa vaatteet ja mennää kattoo sielt toisest paikast.
Niihä myö tehtiiki ja ajettii autol sille tielle ja löytyhä niit kaheks kerraks sielt ojan penkalt.

Löyettii myö jotain muitaki, muttei yhtää tiietty mitä löyettii.

Sit soitti Erkko.
Mie sanoin mis ollaa sienes ja se ajo lasten kans sinne kans.

Sit nauratti kovasti meiän saalis  ja sano, et kannattais varmaa kerätä vaa semmosii, jotka tuntee.
Lähettii meille kahville ja tutkittii vissii kaks tuntii sienikirjaa ja netist sienten kuvii, muttei meist kukaa tunnistanu meiän keräämii. 
Lopult ei auttanu ku heittää suuri saalis pois.

Mut kanttarellit paistettii Pesoselle .

Heinäkuus alkaa tosiaa myös marjojen poiminta tuolt pensaist.
Noi on vanhoi pensait , mut aina vaan ne jaksaa tehä marjoja.
Joistain pensaist linnut on jo ehtiny napsia melkein kaikki, mut ky sielt viel ihmisillekki jälel.
Ku noi pensaat on vanhoja, ni ne on myös korkeita ja minul menee aina jonku aikaa ku kurkottelen oksii alemmas.

 
Radioo mie en tarvi puskas ollenkaa, ku ankat ja kanat pyörii jalois ja oottaa et viskelen niillekki marjoja siin samal. 
Alimmat oksat on jo puhistettu.
Yks päivä näin ku ankka oikein hyppäs et sai nappastuu punasen viinimarjan.

Oon saanu keräiltyy mukavasti, mut viel ois jonku verran pansaselämää jälel.
Sit pitäs viel käyä mustikas ja sen jälkee alkaa varmaa omenat olla tulos puusta alas.
Syyskesä on omal tavallaa kiireaikaa kyl.

Mut tos kahestoist päivä tät elokuuta, Klaaran päivänä oli ukkosmyrsky.
Se oli myös min syntymäpäivä, mutten viittiny siit kellekkää mainita. 
Erkolle, Annalle, Hennalle ja Riikalle sanoin, et jos ne kahvit pitää juua, ni sunnuntaina iltapäiväst sitte.

Olin ihan varma, ettei mitää myrskyy ees tuu ja lauantai-iltana käväsin Johannal, kaverilla istumas muutaman tunnin.
Istuttii ja naureskeltii, et ei mitää myrskyy tuu ja ompas lepposan mukava kesäilta.
Ja sit se alko.

Mie en ikinä oo nähny järven käyttäytyvän sillee.
Ens se heitti laineita ja sit tuntu et se vesi meni massaks, mikä vaan vyöry järvessä. 
Sato kaatamal ja salamat senkus iski toinen toisesa perää.

Pesonen soitti, et Venni on paniikis ja seki tuntu olevan, ku ei tienny mikä Vennil oli.
Eikä se tienny mis Venni oli, ku oli iha pimeetä eikä se nähny mitää.
Kun sähköt oli menny poikki.

Mie en uskaltanu lähtee pahimmal sateel ajamaa, mut ootin hetken ja sit tulin kotii.

Missää ei ollu valoja, ku kaikilt oli menny sähköt.

Kotona oli kans pimeetä ku säkissä, mut mie sytytin kynttilöitä ja etin taskulampun.
Pesonen oli jääny alas nukkumaa, ja se oli hyvä juttu ton Vennin kannalt.

Siin vaihees ei enää kovinkaa satanu, salamoita oli vähä ja viimenen jyrähys oli niin iso, et pelkäsin et ikkunat tulee sisää.

Käytin koirat ulkona, koitin herättää Pesosta sohvalta, muttei se heränny.
Mie menin nukkumaa.

Aamul ei ollu sähköjä edelleekää.
Joskus muutama vuos sitte meil oli sähköt 12 tuntii pois myrskyn takii ja sen jälkee Pesonen hommas meille agregaatin.
Puol seittemän mais myö laitettii se ronkuttamaa, ettei pakasteet ois sulanu. 
Saatii keittiöö sähköt, paitsi hellaa, ni tehtii ruoka puuhellal vanhaa tapaa.

Mie olin aatellu et leivon aamul vast kahvin kans jotain, mut eihä se onnistunu.
Leivinuunii en viittiny alkaa lämmittämää, ja lopult Erkko toi ABCilta kääretortun ja pullaa kahvin kans.
Vajaa puol ykstoist tuli sähköt takas. Ne oli 13 tuntii pois ja mie jotenki kierol lail aloin jo tottumaa sähköttömyytee.
Mut hyvä et tuli kuitenki. 

Täl viikol pitäis olla helle.
On kyl hirmu hiostavaa ja yhtenä päivänä paisto jopa aurinko.
Mut pilviselt tuol nyt näyttää.
Kyl se taitaa nii olla, et kesä on menetetty hiljallee ja syksy saapuu.

Hassuu, mut jotenki ite on alkanu oottaa syksyy. Kuulaita päivii, hiljasii mustii öitä. Sitä et hiljallee ilma muuttuu lasisemmaks ja lehet tippuu ja alkaa oottamaa talvee.

Ku on ikäsä asunu täs vuodenajan rytmeis, ni on ne jotenki tonne sisuksii syöpyny.
Eipä tuu aika pitkäks. Luulisin. 

Mut minkä mie meinasin unohtaa.
Oon pitkää meinannu hommata uimapuvun.
Erkko tos kesäl joskus höpötti, kuinka on helppoo tilata jostain netistä kaikkee.
Mie en lämmenny ollenkaa, et alkaisin ite mitää tilaamaa.
Se halus näyttää kuinka helppoo se on.

Mitä sie haluisit, se kysy.
Uimapuvun, mie sanoin.

Sit kateltii.
No, mie oon pieni ja pyöree, ni ehän mie voinu aatellakkaa niit hoikkien ihmisten hienoja juttuja...
Mut sit mie näin sen mikä on just min juttu...

Ton mie haluun, sanoin ja osotin sormella.
Erkko nauro ja tilas.
Viimein se tuli R2D2 uikkari.   

Jossen pääse tänä kesänä tetaamaa, ni ohan se ens kesälle sitte.