Jääkaappikissa

 

Joskus muutama vuos sitte, meil oli kissa nimeltä Liisa...
Liisa tuli yllärinä Pesosen toimesta, ku olin vinkunu kissaa jonku aikaa...
Liisa oli tosi nätti katti, semmonen oranssii vivahtava ja Liisa oli oikee riiviö ihan kaikel rakkaudel sanottuna...
Liisa ei sietäny lainkaa, et sit komenneltii tai kiellettii...ja myö yritettii kaikel tapaa sit saaha ojennuksee...
Pesonen jopa yritti pestä sen hanan alla, et se rauhottuis, muttei se siitä piitannu, jatko vaan kahta hurjemmal vauhil...
Kerran mie olin tiukoil, ku oli aamu ja Liisa vääns Pesosen peiton alle ja puras Pesosta takapuolesta...
Mie yritin oman peiton alla näytellä nukkuvaa ja vedin peitonkulmaa naaman päälle, ku nauratti ihan hirveesti...

Liisa oli välillä ihan mahoton, jopa ulkona...
Sillo minuu nolotti, ku naapuri nauro, et Liisa oli menny rouskuttamaa niitten pihalle pinaatin taimet...
Liisa ei vaan ehtiny olee meil kauaa...
Myö ei koskaa saatu tietää, eikä eläinlääkärikää osannu sanoo, mikä sille tuli, kun se kuoli ihan parin päivän sairastamisen jälkee...
Myö surtii Liisaa tosi paljon, vaik se nilkki oliki ollu...mut nilkki sillai hyväl taval...

Sit näit kissoi tuli vaan, ilman et myö oltais niit eriksee etitty tai haettu jostain...
Ja tää viimesin...Nelli, joka onki kolli, on vissii Liisan inkarnaatio potenssii sata...

Anna tuli eilen punnaamaa pentuja, noita koiruuksia, ja oliha ne kasvanu...
Puoltoistkilosii jötköjä jo kaikki...

Mut sit myö Annan kans juteltii tost Nellistä...
Kun se on mahoton ja päästii siihe tuloksee, et Nelli on ku Liisa mut tosiaa...potenssii sata...

Siit myö alettii puhumaa, ku Nelli kiipes kasvikuivurin päälle ja sitte se kiipeili sälekaihtimis ylös ja laski liukuu alas ja jatko taas ylös...
Sanoin et perjantaiaamuna se kippas maitokulhosa lusikkalaatikkoo, ku se oli jääny auki sopivasti...
Siellä ne ruokailuvälineet killu maidos ja mul oli jo kiire töihinki...

Nellillä on ihan mahoton tarve päästä jääkaappii ku avaa oven...
Se singahtaa sinne ku ohjus ja kun sen kiskoo pois, ni pitää olla tosi nopee, ettei se singaha sinne takas...
Tot leikkii myö saatetaa toistaa kolmekki kertaa peräkkäin, jos min tarvii ettii kaapist jotain...
Lopult mie otan Nellin kainaloo ja sit pääsen ettimää rauhas...

Yhtenä päivänä kuuntelin rousketta keittiöstä ja menin kattomaa...
Nelli ja Venni oli avannu niitten ruokakaapin oven ja Nelli könötti kaapin perällä ja Venni pers pitkällää oli tunkenu päänsä kuivaruokapussii...

Joskus minust tuntuu, et min päässä räjähtää...
Hennalle sanoin, et toi kissa vie minult oikeesti hermot...
Henna oli hetken ihan hiljaa ja sano: Se on kyl jo aika paha, jos sinul hermo kiristyy jonku elukan takii...

Mut tänä aamuna, ku Pesonen nous ylös ja jätti makkarin oven auki, ja Nellikolli hyppäs minun päälle ja kehräs, ni emmie voinu ku olla ilonen ja onnellinen siitä pienestä kissasta, joka siinä köllötti...

Kieltämättä mie unohin ton tunteen siin vaihees, ku avasin leivinuunin luukun ja ajattelin laittaa pienet tulet ja Herra Nelli loikkas uunii ja mie sitä kiskoin sieltä ulos, ni onni oli viimonen asia mikä mielee tuli...
Onneks ei ollu uunissa ku kylmää tuhkaa...
 
Ennemminki tuli mielee se eräs joulukinkku, mikä oli liian iso uunii, mut tungin sen sinne ajatellen, et siellä se kutistuu kuitenki...
Ei kutistunu...mut halkes erittäinki räävittömän näköseks, ku kiskoin sitä hampaat irvessä ulos...
Sinä jouluna kinkkua ei paljon tarvinu leikata...senkus noukki haljenneesta kinkusta palasia suoraan vaan...