Suursukeltaja Gary

 

Kevätpäivä oli tuskallisen lämmin vihreän autotallin takaisessa kuusikossa, vaikka pieni tuulenvire yritti raikastaa ilmaa.

Maan pinnalla, kiven päällä tönötti pieni koppakuoriaisen näköinen otus, ei semmoinen musta, niinkuin taloihin sisääpyrkivät rapistelijat, vaan mustanruskea ja isompi. Tuntosarvetkin sillä oli ja ne värisivät sen aistiessa kevätpäivää.

Öttiäisellä oli sangen kuuma ja se kaipasi vettä, johon pulahtaa sukeltelemaan. 

Ötökkä oli lajiltaan suursukeltaja.

Syvään huokaisten se levitti siipensä ja päätti nousta lentoon.

Hetken se mietti minnepäin lentäisi.

Vieressä oli teiden risteys, ramppi oikestaan ja se oli vaarallinen paikka. Saattoihan törmätä vaikka auton tuulilasiin luullessaan sitä vedenpinnaksi. 

Siis ei sinne.

Autotallin ohi näkyi pihamaalle, jonka toisella puolella oli pienehkö harjakattoinen talo. 

Kukkiakin oli laiteltu portaille ja piha näytti mukavan kutsuvalta.

Suursukeltaja pörräili hiljalleen pihalle.

Äkkiä se suuntasi omenapuun lehdelle kuullessaan ihmisten ääniä. Iso parrakas mies ja tummatukkainen hoikka nainen raahasivat jotain mielenkiintoista pihamaalle. Esine oli peltinen amme, semmoinen, joita näkee lännen elokuvissa cowboyn kylpiessä.

"Jonne, mihin laitetaan tämä amme?" kysyi naisen ääni.

"Laitetaan rappujen lähelle, niin sitten, kun on oikein kuuma, niin siihen on mukava pulahtaa," mies vastasi ja jatkoi."Annamari, valutatko letkulla vettä siihen valmiiksi ?"

Annamari teki työtä käskettyä ja laski keltavihreällä vesiletkulla ammeen puolilleen vettä.

Suursukeltaja seurasi tarkkaan ihmisten toimia. Se oli tyytyväinen ja odotti.

Pariskunta katseli tyytyväisenä ammetta ja lopulta meni taloon sisälle, sulkien oven perässään.

Suursukeltaja odotti vielä hetken, levitti sitten siipensä ja pörräili ammeen yläpuolelle ja lopulta sukelsi vaimean molskahduksen saattelemana veden alle. 

Seuraava päivä koitti vielä tuskallisemman hiostavana kuin edellinen ja pariskunta istui puuportailla hikeä pyyhkien ja tuumien, että olisi hyvä aika testata peltiammetta.

He nousivat portailta ja astelivat ammeen luo. Ällistys oli melkoinen kun amme ei ollutkaan tyhjä, vaan kuoriainen sukelteli kaikessa rauhassa veden alla edes takaisin.

Välillä se nousi pintaan hakemaan happea ja Annamari tokaisi:" Katso Jonne kuinka kauniit silmät sillä on, ja miten kaunis sen kuori onkaan."

"Eihän sitä voi sieltä häätää," tuumi Jonne ja Annamari oli samaa mieltä. "Käydään me vaikka suihkussa tai rannalla, annetaan pienen olla ammeessa."

Heidän ihastellessaan ampiainen laskeutui veden pinnalle ja salamana sukeltaja nappasi sen ruuakseen.

Kesä kului. Suursukeltaja sukelteli. Annamari ja Jonne laittoivat veteen saniaisen lehtiä suojaksi ja lepopaikaksi ja pieniä kissan ruokapapanoita ruuaksi.

Sukeltaja eleli kesän onnellisena ja turvallisin mielin. Syksyn tullen se lähti Sateenkaari-sillalle ja ehkäpä jatkoi vielä makaa Satumaahankin asti.

Mutta mikä mahtoi olla suursukeltajan nimi?

Jonne sen keksi:" Tää on meidän suursukeltaja Gary."