Suttu,Snadi ja Metka feat Eetu ja Peeti

"Suttu tietää, miltä Hiisku näyttää."

  Eetu 7-v.  Peeti 5-v.

Suttu oli onnellinen pieni kissa. Se tunsi olevansa turvassa perheen luona. Markkaa se piti vanhana vaarina ja Metkaa ja Snadia, kahta oranssia kissaa, isoina veljinään. Talossa asui myös Hienohelma-Liana, neitikissa, joka oleili mieluiten itsekseen, eikä viitsinyt juurikaan leikkiä.

Vanhan Markan viereen oli mukava köllähtää uinumaan, mutta isojen kissaveljien kanssa saattoi painia ja kirmata ympäri taloa hurjaa vauhtia huoneesta toiseen.

Toki Suttu piti ihmisistäkin, mutta toisten kissojen kanssa saattoi jutella kissakielellä, ihmisten outo puhe usein alkoi vain uuvuttamaan.

Suttu oli kertonut moneen kertaan tarinaansa ja jälleen kerran se kertoili Hiiskusta, omasta enkelikissastaan. Tällä kertaa Suttu muisteli, miltä Hiisku näytti; mustavalkea se oli ja tassut sillä oli vähän hassut, kun ei ollut yhtä monta varvasta kuin kissoilla yleensä.

" Hei, siehän olet samanlainen kun Satu-Hiisku."

  Eetu 7-v.  Peeti 5-v.

Kissat olivat touhunneet koko päivän omiaan, välillä syöneet ja torkkuneet, niinkuin kissat tekevät ja Suttu oli miettinyt kaiken lomassa Hiiskua. Sillä oli kova ikävä omaa enkelikissaansa.

Illalla, kun kissat kyhnöttivät takan edustalla lämpimässä, Suttu muisteli Hiiskua.

Äkkiä Snadi tokaisi:" Hei, sinähän olet samanlainen, kuin Satu-Hiisku." Sutun pieni keho suorastaan säteili, kun sitä verrattin sen ystävään.

Hiljalleen kissojen keskustelu tyrehtyi ja niitten silmät alkoivat lumpsahdella kiinni. Takkatuli risahteli viimeisiä rippeitään, perhe nukkui jo, ja kissatkin olivat puoliunessa.

"Satumaa on nätti paikka, siellä on kukkia ja  on hyvä, ruokaa löytyy."

  Eetu 7-v.  Peeti 5-v.

Suttu leikki huolettomasti metsässä ja nuuhki ihmeellisten kukkien tuoksua. Metka ja Snadi olivat jo aikuisia kissoja ja vaikka niidenkin teki mieli kirmata, ne tassuttelivat arvokkaina Sutun perässä.

Metsä tuntui oudolta, tutulta, mutta silti vieraalta. Oli kuitenkin turvaisaa kulkea ja katsella ympärilleen. Metka ja Snadi unohtivat toisinaan arvokkuutensa aikuisina ja hypähtelivät mättäillä huomaamattaan.

Suttu ei ajatellut mitään, säntäili vain uteliaana sinne ja tänne innoissaan.

Jonkin aikaa kuljettuaan, kissat huomasivat mahoissaan oudon tyhjyyden ja kuului kumea murina. Se oli nälkä, joka heräsi huomauttamaan ruuan puutoksesta.

Satumaa ei olisi Satumaa, jollei se olisi auttanut kissoja nälässä. Suuren kannon päällä oli iso laakea ruokakuppi täynnä kissojen herkkuruokaa. Kissat hypähtivät kannolle ja alkoivat mielihyvin aterioimaan. Ruoka ei tuntunut loppuvan ja pian kissojen vatsat pullottivat kuin rummut ja tuntui etteivät jalatkaan jaksaneet kunnolla kannatella.

"On ikävää, kun Hiisku kuoli. Se oli mustavalkonen."

  Eetu 7-v.  Peeti 5-v.

Kissat köllöttivät pulleina sammalella. Ne olivat niin täynnä ruokaa, että hetken oli pakko vain olla ja antaa vatsan tasaantua. Aurinko lämmitti niitä mukavasti, nälkä oli taitettu ja taasen puhe siirtyi Hiiskuun.

"On ikävää kun Hiisku kuoli," Snadi pohti.

"Niin on, se oli semmoinen mustavalkoinen," vastasi Metka silmät sirrillään.

"Mutta nythän me olemme Satumaassa," huudahti Suttu ja jatkoi:" Eihän tiedä, jos vaikka löydämme Hiiskun täältä?"

Metkan ja Snadin vihreät kissansilmät alkoivat hehkua, kuin smaragdit innostuksesta ja äkkiä  pullea maha ei painanutkaan yhtään, kun molemmat oranssit veljekset hypähtivät innostuksesta pystyyn.

"Lähdetään heti etsimään," ne naukaisivat yhteen ääneen.

"Makkara-kissakin on siellä. Venni-koirakin on siellä."

  Eetu 7-v.  Peeti 5-v.

Kolmikko lähti kulkemaan polkua eteenpäin ja hetken kuljettuaan, ne kuulivat ääniä jostain edestä päin.

Polku johti aukiolle, jolla oli kaksi eläintä. Harmaa, pitkäkarvainen kissa ja pienehkö musta koira. Kissa istui kaatuneen puunrungon päällä ja näytti selittävän jotain mustalle koiralle, joka katseli kissaa kirkkain ruskein silmin. 

Suttu, Snadi ja Metka tassuttelivat varovasti lähemmäs kaksikkoa, eihän voinut tietää, olivatko aukíon eläimet vihaisia. Oksa rasahti ja harmaa kissa ja musta pieni koira kääntyivät katsomaan tulijoita. Ne eivät kuitenkaan tuntuneet vihamielisiltä, vaan tervehtivät kissoja iloisesti.

"Hei vaan muukalaiset, minä olen Makkara ja tuo musta luppakorva on Venni," kissa tervehti ystävällisesti.

"Hiisku pelailee pelejä Satumaassa. Koirat riehuu ja painii, säikyttelee kissoja."

Eetu 7-v.  Peeti 5-v.

Suttu, Snadi ja Metka esittäytyivät vuorostaan ja kertoivat etsivänsä Hiisku-kissaa.

Makkara ja Venni naurahtivat, kyllähän he Hiiskun tunsivat, Satumaan oman Hiiskun, ja lupasivat lähteä opastamaan kissoja perille.

"Mutta lähdetään matkaan nyt heti, päivä on jo pitkällä, matkaa jonkin verran, ja minä vähän arastelen pimeää," Venni-koira ehdotti. Tiesihän Venni, ettei tarvinut pelätä, mut arka kun oli, niin silti sitä vähän jännitti. Makkaralla ja muilla kissoilla ei ollut hätäpäivää, ne kun näkivät oikein hyvin pimeässäkin.

Matkalla Makkara ja Venni kertoilivat Hiiskun elämästä Satumaassa, kuinka Hiisku pelaili mielellään eri pelejä ja kuinka Satumaassa Vennin lisäksi, oli muitakin koiria ja välillä koirat riehuivat ja painivat keskenään ja jopa säikyttelivät kissoja. Venniä painit eivät kiinnostaneet, pieni koira kun oli, niin olisi vain jäänyt toisten alle. Makkara naureskeli, etteivät kissat oikeasti säikkyneet, kunhan pelleilivät koirien kustannuksella, ja olivat pelkäävinään.

 

"Satumaassa on aina lämmintä ja aurinkoista. Karkkeja löytyy myös. Siellä on karkkeja ja loputtomiin karkkipusseja."

  Eetu 7-v.  Peeti 5-v.

 

Polku johti metsään, jollaista kissat eivät koskaan olisi osanneet edes kuvitella. Missään muualla, kuin Satumaassa, sellaista ei olisi voinut ollakkaan. Oli lämmintä ja aurinkoista, niinkuin tämän Satumaan metsässä aina oli. Metsä, johon talvi ei koskaan tullut edes vierailulle. Puut vasta kummia olivatkin. Jokaisessa puussa kasvoi karamellipusseja, hedelmäpusseja, salmiakkipusseja, lakritsipusseja ja vaikka mitä. Kukat tuntuivat olevan marsipaania, marmeladia, sienet suklaata. Rajattomasti kaikkea. Ilman täytti huumaava makeisten tuoksu.

Venniä ja Makkaraa nauratti kissojen ällistys. Eihän tämmöistä voinut olla olemassa.

"Hiiskun synttäreitä juhlitaan siellä."

  Eetu 7-v.  Peeti 5-v.

 

Makkara ja Venni kehottivat kissoja rohkeasti eteenpäin aurinkoiseen karamellimetsään. Seurue saapui suurten puiden varjostamalle aukiolle, jolla oli juhlakansaa iloitsemassa. "Mitä täällä oikein tapahtuu?" kissat kyselivät toisiltaan. 

"Täällä juhlitaan Hiiskun syntymäpäivää," Makkara selvitti," Kukaan ei tosin tiedä, kuinka paljon Hiisku täyttää, mutta se on sivuseikka. Pääasia on Hiiskun juhlat."

Juhlasankari huomasi tulijat ja tuli iloisesti kirmaten halaamaan kaikkia ja pyytämään juhliin mukaan. 

Juhlat jatkuivat ja jatkuivat. Kaikilla oli hauskaa, mutta lopulta alkoi väsyttää. Kolmikko käpertyi toistensa kylkeen, silmät umpeutuivat ja hetken kuluttua kuului vain vaimeaa tuhinaa.

"Äiti ja iskä, tulkaa katsomaan, miten nuo kolme kissaa nukkuu kasassa!" kuului poikien ääni.

Kissat availivat hämmentyneinä silmiään. Miten kummassa Eetu ja Peeti olivat päätyneet Satumaahan? Kissat hieroivat unihiekkaa silmistään ja huomasivat olevansa yllättäen kotona takan edessä. Missään ei näkynyt Satumaan karamellimetsää, Venniä, Makkaraa, ei juhlakansaa eikä Hiiskua.

Kissoja nauratti. "Kotona ollaan taas," ne pohtivat ja päättivät aamupalan jälkeen kertoa Markalle retkestään Satumaahan, Hiiskusta, Makkarasta, Vennistä ja huikeasta juhlasta metsässä.

Ehkäpä Hienohelma-Lianakin suvaitsisi tulla kuuntelemaan. Se kissoja vähän harmitti, etteivät ne osanneet ihmisten kieltä, että olisivat voineet Eetulle ja Peetillekkin kertoa seikkailustaan.

Mutta ehkäpä pojat kuitenkin asiasta tiesivät.