Jääkaappikissa

 

Joskus muutama vuos sitte, meil oli kissa nimeltä Liisa...
Liisa tuli yllärinä Pesosen toimesta, ku olin vinkunu kissaa jonku aikaa...
Liisa oli tosi nätti katti, semmonen oranssii vivahtava ja Liisa oli oikee riiviö ihan kaikel rakkaudel sanottuna...
Liisa ei sietäny lainkaa, et sit komenneltii tai kiellettii...ja myö yritettii kaikel tapaa sit saaha ojennuksee...
Pesonen jopa yritti pestä sen hanan alla, et se rauhottuis, muttei se siitä piitannu, jatko vaan kahta hurjemmal vauhil...
Kerran mie olin tiukoil, ku oli aamu ja Liisa vääns Pesosen peiton alle ja puras Pesosta takapuolesta...
Mie yritin oman peiton alla näytellä nukkuvaa ja vedin peitonkulmaa naaman päälle, ku nauratti ihan hirveesti...

Liisa oli välillä ihan mahoton, jopa ulkona...
Sillo minuu nolotti, ku naapuri nauro, et Liisa oli menny rouskuttamaa niitten pihalle pinaatin taimet...
Liisa ei vaan ehtiny olee meil kauaa...
Myö ei koskaa saatu tietää, eikä eläinlääkärikää osannu sanoo, mikä sille tuli, kun se kuoli ihan parin päivän sairastamisen jälkee...
Myö surtii Liisaa tosi paljon, vaik se nilkki oliki ollu...mut nilkki sillai hyväl taval...

Sit näit kissoi tuli vaan, ilman et myö oltais niit eriksee etitty tai haettu jostain...
Ja tää viimesin...Nelli, joka onki kolli, on vissii Liisan inkarnaatio potenssii sata...

Anna tuli eilen punnaamaa pentuja, noita koiruuksia, ja oliha ne kasvanu...
Puoltoistkilosii jötköjä jo kaikki...

Mut sit myö Annan kans juteltii tost Nellistä...
Kun se on mahoton ja päästii siihe tuloksee, et Nelli on ku Liisa mut tosiaa...potenssii sata...

Siit myö alettii puhumaa, ku Nelli kiipes kasvikuivurin päälle ja sitte se kiipeili sälekaihtimis ylös ja laski liukuu alas ja jatko taas ylös...
Sanoin et perjantaiaamuna se kippas maitokulhosa lusikkalaatikkoo, ku se oli jääny auki sopivasti...
Siellä ne ruokailuvälineet killu maidos ja mul oli jo kiire töihinki...

Nellillä on ihan mahoton tarve päästä jääkaappii ku avaa oven...
Se singahtaa sinne ku ohjus ja kun sen kiskoo pois, ni pitää olla tosi nopee, ettei se singaha sinne takas...
Tot leikkii myö saatetaa toistaa kolmekki kertaa peräkkäin, jos min tarvii ettii kaapist jotain...
Lopult mie otan Nellin kainaloo ja sit pääsen ettimää rauhas...

Yhtenä päivänä kuuntelin rousketta keittiöstä ja menin kattomaa...
Nelli ja Venni oli avannu niitten ruokakaapin oven ja Nelli könötti kaapin perällä ja Venni pers pitkällää oli tunkenu päänsä kuivaruokapussii...

Joskus minust tuntuu, et min päässä räjähtää...
Hennalle sanoin, et toi kissa vie minult oikeesti hermot...
Henna oli hetken ihan hiljaa ja sano: Se on kyl jo aika paha, jos sinul hermo kiristyy jonku elukan takii...

Mut tänä aamuna, ku Pesonen nous ylös ja jätti makkarin oven auki, ja Nellikolli hyppäs minun päälle ja kehräs, ni emmie voinu ku olla ilonen ja onnellinen siitä pienestä kissasta, joka siinä köllötti...

Kieltämättä mie unohin ton tunteen siin vaihees, ku avasin leivinuunin luukun ja ajattelin laittaa pienet tulet ja Herra Nelli loikkas uunii ja mie sitä kiskoin sieltä ulos, ni onni oli viimonen asia mikä mielee tuli...
Onneks ei ollu uunissa ku kylmää tuhkaa...
 
Ennemminki tuli mielee se eräs joulukinkku, mikä oli liian iso uunii, mut tungin sen sinne ajatellen, et siellä se kutistuu kuitenki...
Ei kutistunu...mut halkes erittäinki räävittömän näköseks, ku kiskoin sitä hampaat irvessä ulos...
Sinä jouluna kinkkua ei paljon tarvinu leikata...senkus noukki haljenneesta kinkusta palasia suoraan vaan...

 
 

 

 
 

Syksyistä pentuaikaa...

 

 Aika on menny ku siivillä...
Tuntuu, ettei oo ehtiny oikein kunnol tehä mitää...
Ja varsinki pentujen tulon jälkee...

Mietittii myös, mihin laitetaa kanat ja ankat, koska nyt niitä on muutama enemmän, ku viime vuonna ja päätettii, et tehää niille uus koppi kokonaa...
Jotes sen pykäämisen kans on menny kiitettävästi hetki, jos toinen, keskenhä se on vieläki, vaan ku toi aika ei veny sillai ku ite haluais...

Miehä menin töihin elo-syyskuun vaihtees ja vaikkei olekkaa ihan mahottomat päivät, ni kyl se sen ydinpäivän vie...
Hommat jää viikonlopulle ja ku se ei oo pitkä sekää...

Omenii on hurja määrä...
Mie oon keittäny mehuu ja hilloo ja pakastanu lohkoja ja sit kokeilin kuivattaa...
Sisu tykkäs kuivatuista, mut niis menee järetön aika, ainaki tol meiän kuivurilla, nii et oon miettiny et sitä teen viimeseks sitte...

Puolukkaaki pitäs viel ehtiä...
Yhet mehut oon ehtiny keittää, mut pitäis saada hillomarjat kans...
Aattelin, et jos sais nää omenahommat ja marjat metästä jotenki pulkkaa, ni sit ois ees yks etappi ohitte...

Ei vaan voi tehä asioit ku pätkissä ja ku pitää hoitaa noi pennut ja Venni...
Venni syö ihan järettömät määrät ja mie oon töist ajanu ruokatunnil kotii ruokkimaa sen ja nyt ku pennut on kans alkanu saamaa pikkasen lisäruokaa, ni ruokin samal neki...
Sitte me käyää nopsasti postilaatikol tuol tienposkes Vennin kans, et se pääsee pissalle ja jalottelemaa...

Töist ku tulee kotii ni samat hommat...
Paitsi et tehää pidempi lenkki sitte...

Pesonen ei viikol ehi juurkaa auttelemaa, sil on niin pitkä se päivä, ku ajomatka lisää sitä työaikaa kans...
Ens ja seuraaval viikol se ei ees taia olla kotona, ku hommat on niin kaukana, et se jää yöks sitte...
Ja sit kolmannel viikol meil on töis leiri ja sillo minul on pitkät päivät ees...
Näinkhän myö ees tunnetaa sitte ku viimenää nähää...

Pennut on kasvanu ihan järkyttävää vauhtii...
Annan kans perjantain punnittii ja niitten paino on kaikil kolminkertastunu syntymästä...
Kaks isointa on jo yli kilon painosii...
Nill aukes silmät jo viikon ikäsinä ja kaksviikkosina alko tulla naskalimaisii hampait suuhun...
Tän viikon aikana ne on oppinu murisemaa ja haukahtelemaa...
Ja haluamaa pois pesästä...
Mie suurensin pesää sillai, et toises pääs on sanomalehtii, et sinne pitäs pyrkiä pissalle ja kakille...
Aika hyvin ne on oppinukki...
Tokihan niit vahinkoi sattuu, mut pitää olla ymmärrystä siin kohtaa itellä...

Myö ollaa alettu antamaa hiljallee lisäruokaaki, Vennin on laiha ku pavunvarsi, vaik mie laitan sille ainaki neljä kertaa päiväst isot annokset...
Nyt noi kuus, on hoksannu kans, et syöminen on kivaa...ja sotkusta, muttei sil oo välii silläkää...
Pennun elämä...ruokaa, leikkiä ja nukkumista...ja välillä matolääke...

Mut syksy painaa päälle...
Sen mie tajusin tänä aamuna, ku heräsin ja loikoilin sängys ja kuuntelin kurkien huutoa...
Menin kattomaa ikkunaa, et onks ne tos viereisel pellol, muttei ne siin ollu... 
Ne lens aurana tost yli vaan...
Minuu aina itkettää kattoo lintujen muuttoo, ku mietin et ne räpiköi pitkät matkat siivillää lääpyttäen ja sitkeinä säässä ku säässä...
Usvaa oli kans ilmassa ja puitten lehet alkaa kellastuu ja punertaa...

Eilen mie haravoin tippuneita lehtiä etupihalt ja mietin et koht ei oo haravoitavaa, ei marjojen keruuta, ei omenoitten keittoa, eikä lämmintä ilmaa...
Mut tilalle saahaa kuulaat päivät, mustat yöt kirkkaan tähtitaivaan kans, ja ilmaan enenevää tuoksua talvesta...
Ja syksy-yön uhkaava hiljasuus ennakoimaa talven lumista pehmeyttä...

Ja enemmän ku koskaa, mie ootan talvea ja sitä, et on ku karhu pesässää kotona...