Satumaan kukko ja pääsiäinen
Metsässä aurinko lämmitti mukavasti.
Etelän puolella mäntyjen punaruskeat rungot hehkuivat, kuin pehmeä toffee, kun aurinko syvensi ja lämmitti niiden väriä.
Kuuset näyttivät pehmeältä smaragdinvihreältä sametilta, mutta jos erehtyi koskemaan, niiden piikit pistivät terävästi.
Joltain kohden maa oli sulanut laikukkaiksi silmäkkeiksi. Jotkut silmäkkeet olivat jo kuivia, ja niillä lämmitteli erivärisiä perhosia ja pikku ötököitä.
Osa silmäkkeistä oli vielä tummalta näyttävän veden peitossa, ja niitten pinnan alla, oli paikoin sammakonkutua, osin vesi heijasteli taivaan pilvien liikkeitä.
Kesän linnut, jotka olivat torkkuneet pitkän talven yli, samoin kuin pienet eläimet, heräilivät, haukottelivat ja oikoivat jäseniään laiskasti.
Aurinko hymyili ja koetti säteillään lämmittää vielä enemmän.
Metsä oli satumetsä, yksi suuren satumaan metsistä.
Ja nyt se heräili jälleen talviunestaan.
Satumetsä
Maa oli satumaa, maa, jossa mielikuvituksen rajana ei ollut edes taivas, vaan suuri rajaton avaruuskin oli leikkikenttänä.
Satumaasta lähti maailmaa kiertämään sadut, tarut ja kertomukset.
Tämä tarina lähtee satumetsästä, jossa heräili pääsiäiskukko rouvineen ja tipuineen, pääsiäispupu perheineen, noita-akat ja jossa keväällä ruohikko kasvoi rairuohoa, ohran ja kauran versoja, seassaan kevätesikoita ja muita kevään kauniita kukkia.
Satumetsässä asui monenmoisia olioita, eläimiä ja ötököitä ja joskus ilman täytti kihisevä jännitys, mutta nyt oli heräämisen aika, sillä pääsiäinen läheni.
Joulun aikaan metsässä ja koko satumaassa vilahtelivat tontut punaisine hiippalakkeineen ja tiukuineen, ja jokainen, joka päästi satumaan ihmeet mieleensä, pystyi näkemään niitä.
Talvisin moni satumaan hahmo lepäsi ja ihmiset lukivat ennestään tuttuja vanhoja satuja ja tarinoita .
Nyt tontut olivat vuorollaan lepäämässä.
Kesäisin ihmismetsässä liikkuja saattoi tuntea satumetsän tuulen pehmeän hipaisun poskellaan tai hiuksissaan, kun malttoi pysähtyä ja olla ihan hiljaa.
Metsän haltiat, tontut, hiidet ja muut kaiken karvaiset ja karvattomat mönkiäiset, kurkistelivat kivien ja kantojen alta ja vuorien väleissä olevista raoista.
Piti vain pysähtyä ja antaa ihmismetsän ja satumetsän sulautua toisiinsa ja päästää metsät sydämeensä.
Herääminen
Metsässä oli korkeahko risuista koottu maja, kerrostalo oikeastaan.
Sitä asustivat pääsiäiskukko rouvineen ja pääsiäispupu pesueineen.
Kukko ja rouvat olivat kykkineet orsilla koko talven puoliunessa, välillä pörhistelleet höyheniään ja potpottaneet unisesti kanakieltä.
Puput olivat syksyllä keränneet sammalta alleen ja hirmuisen kasan lehtiä ja kuivia heiniä päälleen, ja nukkuneet makeasti lämpimässä pesässään.
Tänään aurinko oli päättänyt herättää ne unesta.
Monta päivää se oli sulatellut lumikerroksia majan ympäriltä ja päältä ja etsinyt oviaukkoa tai ikkunoita päästäkseen sisälle.
Nyt se oli löytänyt reitin sisälle ja sen suunnitelma oli kutitella niin kauan, että asukkaat heräisivät unestaan.
Hyristen hiljaista aurinkonaurua, se ojenteli säteitään majaan, kopsutteli nokkaa, silitteli höyheniä ja kutitteli pupujen viiksikarvoja ja vaaleanpunaisia kuonoja.
Yhä enemmän se hykerteli, kun huomasi kukon aivastavan, kanojen pörhistelevän höyheniään ja pupujen viiksien vipottavan kiivaammin ja kiivaammin.
Yht äkkiä aurinko purskahti nauruun.
Kaikki asukkaat olivat hereillä.
Ensimmäinen kevätpäivä
Aurinko oli onnistunut ja risumajan täytti haukottelu, venyttely, höyhenien järjestely sillä tarmolla, että ilma oli täynnä sulkia ja höyheniä.
Puput ravistelivat turkkejaan ja mutisivat kuonot väristen uniaan toisilleen.
Unenpöpperöisinä majan asukkaat kömpivät ulos haistelemaan kevätilmaa ja sen tuoksuja.
Aurinko hymyili lempeästi edelleen ja lämmitti niiden höyhenpeitteitä ja turkkeja.
Kukko venytteli jalkojaan ja ryki kurkkuaan kevään ensimmäiseen karheaan kiekaisuun.
Muut yrittivät nyhtää sulaneilta paikoilta syötävää.
Aurinko häikäisi vielä unenpöpperöisiä silmiä, joita piti siristellä, kuin likinäköinen myyrä tultuaan maan alta ulos.
Linnut visersivät, aurinko lämmitti, ei ollut vielä kiire mihinkään, eikä ajatus pääsiäisestä tullut vielä mieleen.
"Kaikki ajallaan," mietti aurinko mielessään.
Polulla
Kukko oli päättänyt lähteä katsomaan, olivatko muut pääsiäishahmot hereillä.
Se harppoi ylväänä metsän polkua välillä karheasti kiekaisten ja välllä nokkaisten toukan tai pensaan silmun välipalaksi.
Pupu loikki ristiin rastiin sen perässä. Kuuluihan sekin pääsiäiseen niinkuin kukkokin.
Välillä se nousi takajalkojensa varaan ja viiksikarvat väristen haisteli ja kuulosteli metsää ja sen tuoksuja.
Oli yhtä kaunista ja lämmintä, kuin edellisenä päivänä oli ollut.
Jossain kasvoi narsisseja, toisin paikoin kevätesikot nousivat maasta, valtavat valkovuokkomeret valaisivat, kuin maahan pudonneet valkeat pilvet.
Pajujen valkeat, pehmeät kissat huutelivat tervehdyksiään kulkijoille.
Kukko ja pupu kulkivat hyvillä mielin ja äkkiä niitä vastaan tupsahti kissa ja tervehti kulkijoita maukaisemalla.
Se oli pääsiäisnoidan kissa, Hiisku.
Kahvipannu
"Minne olette matkalla?" uteli Hiisku-kissa.
"Me katsastelemme pääsiäisväkeä, onko Eulaalia-noita jo hereillä?" vastasi kukko.
"On on," mourusi Hiisku ja jatkoi:" Eulaalia on hereillä ja kiukkuinen kuin ampiainen, sillä kahvipannu on hukassa ja Eulaalia ei saa kevään ensimmäistä kahvikupillistaan keitettyä.. Tulisitteko mukaan etsimään pannua?"
Kukko ja pupu päättivät auttaa ja lähtivät kissan mukana noidan mökille.
Eulaalian asumus näytti piparkakkutalolta.
Lumi oli sulanut melkein kokonaan pois, vain paikka paikoin oli enää valkeita kasoja.
Mökin ovi oli auki ja piipusta tuprusi savua.
Sisältä kuului kolinaa, harmillista juputusta ja ovea lähestyttäessä, syviä huokailuja:" Missä kummassa se pannu on? Kahvihammasta kolottaa niin, että kohta se varmaan halkeaa,"
Eulaalialla oli jo hätä.
Eläimet lähestyivät ovea ja äkkiä pupu huomasi rappujen vieressä olevassa lumikasassa jotain kummaa mustaa.
Se tökkäsi kukkoa kylkeen ja kukko kiekua kailotti :" Eulaaliaaaa kukkokiekuuuuu, pannusi on täällä lumessaaaa...tule hakemaannnn!"
Noita oli iloinen ja tarjosi kahvia kukolle ja pupullekkin, mutta edes satumaan kukko ja pupu eivät juo kahvia, joten Eulaalia sai hörppiä koko pannullisen ihan itse.
Kokous
Kukko, pupu, kissa ja noita pitivät kokousta.
Mitä kaikkea jokaisella oli tehtävänään pääsiäisenä.
Kissaa laiskotti ja se käpertyi uunin pankolle lämpimään kuuntelemaan suunnitelmia.
Kissan tehtävä oli helppo. Sen tuli kiehnätä noidan jaloissa ja sitten istua luudalla noidan takana, matkalla Kyöpelinvuorelle.
Kyöpelinvuorella noita Eulaalia tapasi muita noitaystäviään, joi pannusta kahvia ja noidat tanssivat iloisen pääsiäistanssin illan päätteeksi.
Eulaaliaa harmitti, kun monet luulivat noitia ilkeiksi, kun ne vaan yrittivät taikoa taikapölyllä hyvää pääsiäismieltä kaikille.
Eulaaliasta oli kuitenkin hauska nakata kahvipannu luudan nokkaan, istahtaa itse kissa takanaan luudalle ja lentää läpi pääsiäistaivaan vuorelle,
Lennon aikana saattoi puhallella taikapölyä jokaiselle.
Kukko kertoi hoitavansa rouvansa kanssa pääsiäistipuset ja munia munat.
Pupu höristi korviaan.
"Mitä, mitä, mitä?" se kyseli."Eikös tänä vuonna ole minun vuoroni munia munat lapsille?"
Eulaalia hörppi kahviaan ja kissa höristi korviaan pupun ja kukon kinastelulle.
Mitä tästä tulisi? Eihän satumaassa tuolla lailla kinattu?
Ratkaisu
Kukko ja pupu olivat vuorovuosina munineet, mutta nyt ei kumpikaan muistanut, kumpi oli muninut edellis vuonna.
"Kuule kukko, kyllä minä munin, koska olen muninut ympäri maailmaa jo vuosisatoja ennen kuin sinä aloit munimaan Suomessa," perusteli pupu kantaansa.
" Mutta mehän sovimme, että minäkin saan munia, ja sinä olet muninut niin kauan ennen minua, että kyllä nyt on minun vuoroni," yritti kukko väittää vastaan.
Kina jatkui ja jatkui, eikä siitä tullut mitään tolkkua.
Eulaalia ei puuttunut kinaan, keitteli vain lisää kahvia pannullaan.
Ilta alkoi hämärtyä, eikä sopua syntynyt.
Silloin Hiisku-kissa nousi, venytteli itsensä noidan olkapäälle ja kuiskutti jotain tämän korvaan.
"Loistoidea!" huudahti noita ja pomppasi oikein seisaalleen.
Kukko ja pupu jäivät tuijottamaan noitaa ihmeissään.
"Kuulkaapas," sanoi noita:" nyt me teemme näin."
Ja se alkoi kertoa ratkaisusta toisille.
Taika
Kukko ja pupu kävivät penkille vierekkäin ja alkoivat kuunnella noitaa.
" Katsokaapas, teistä kumpikin on oikeassa. Pupu on muninut ympäri maailman jo vuosisatoja ja kukko sitten on Suomessa, Suomen lapsille, niikuin pupukin. Mutta on vielä yksi munija, jota ette muistaneetkaan. Nyt tehdään taika, niin näette."
Noita otti taikasauvansa, mutisi mystisiä loitsuja ja puf, savupilvi pöllähti lattialle.
Savupilvi tuntui yskivän.
Sitten se ryki ja koitti kiekaista käheällä äänellä.
Sitten savusta ojentui jalka ja lopulta kukko.
Eikä mikä tahansa kukko, vaan aapiskukko.
Kukko ja pupu tuijottivat tulokasta tyrmistyneinä.
Mitä kummaa noita oikein ajatteli, aapiskukko kuului aapisen kanteen, eikä pääsiäiseen munia munimaan?
Hälinä alkoi uudestaan, kun nyt oli kolme, jotka halusivat munia lapsille pääsiäismunia.
Noita ja kissa pyörittelivät päätään, eihän tästä tulisi mitään.
Lopulta kinaajat olivat niin uuvuksissa, että yhteistuumin päätettiin, että jokainen halukas saisi munia. Myös aapiskukko, kun se nyt oli kerran paikalla taiottu.
Sopu siis saatiin aikaan ja kaikki olivat tyytyväisiä.
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ
Jos siis pääsiäisenä näet jonkun lentävän luudalla kissa takanaan ja nokinen kahvipannu mukanaan, niin voit miettiä, olisiko se Eulaalia matkalla Kyöpelinvuorelle.
Voit vilkuttaa ja toivottaa hyvää pääsiäistä, siitä noita kuin noita pitää.
Mutta kun pääsiäisaamuna löydät munia, onkin jo vaikeampaa miettiä, muniko ne pääsiäispupu, pääsiäiskukko vai ihan aapiskukko.
Ne päättivät pitää salaisuutena, kenelle munivat.
Yhtä kaikki, hyvältä ne pääsiäismunat maistuvat kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti