Kissoja ja aavekissa

  

Myö on välil naurettu sisäpiiris, et tää on semmonen kissahotelli.
Et niil on joku viestikanava, mee sinne, siel voi tehä pennut tai muuttaa asumaa.
Palvelu pelaa kyl.

Mie oon kuvitellu, et kissat haistaa toisen kissan reviirin ja pysyttelee poissa.
Ja ku ohan tos pihal kahen koiran hajutki.
Mie oon vissii kuvitellu ihan väärin.

Kaikennäköst kattii on oleillu pihal, iha ku ne oikeesti ois turisteina ja miettis, et mitähän Selänpään nähtävyyttä seuraavaks menis kattelee.
En ihan oo taakil, mikä noitten kissojen mielest on nähtävyys, mut eihä kaikkee voikkaa mitenkää tietää.

Ne kissat, jotka on tuotu, on menehtyny ennen aikojaa, paitsi Mustikka, joka käveli sisälle ku omistaja ikään, ku tuotii se tänne.

Mut nää, jotka on tullu kulkureina, elää ja voi hyvin.
Joitain on joskus menny eteepäinki uusii koteihin, ku ei voi vaan kaikkii pitää, vaik kuin tykkäis.

Muutenki oon huomannu, et joutsenet lentää keväisin ja syksysin ihan meiän katon yli ja oon miettiny,  ajatteleeko ne, et ahaa, tos on toi kissahotelli maamerkkinä, nyt voi kaartaa levähtämää Saanjärvelle.
Jos satun olee pihal, saatan huudella niille: Hyvää matkaa, tai: Tervetuloo takasin. 

Minul on välil umpikummii ajatuksii.

Mut tää on joskus kummalliin taloki.
Sillo aikonaa, ku ajoin ohi, tos portis oli iso käsinmaalattu kyltti:MYYDÄÄN.
Mie aina kattelin tät ja ihan ku tää ois huutanu: Mie oon tääl, tuu tänne.
Tää oli vuoskymmenii ollu tyhjä ja rähjänen, ja silti tää kiehto mieltä.
Ihan kauheesti.

Ja sit täst tuli koti.
Ja vaik talvel on kylmä, miettii, et helpommalki pääsis, ni ku kevätaurinko alkaa paistaa, ni kaikki talven pimeys, kylmyys ja kurjuus menee pois mielest.
Ensimmäin kerta, ku pääsee kevääl istuskelee risoille rappusille aurinkoo, on aina iso taitekohta ja onnen päivä. 

Välil on ollu tupakinhajuu, mut se tais selvitä, ku vaihettii keittiöö kamina junanvaunulämmittimen tilalle. Jouduttii valaa pohja uusiks ja siel vanhas valun reunas oli tupakantumppei menneilt ajoilt. 
Ne tais heittää välil sit tuoksuu.

Joitain muitaki hassui ja outoi juttui on ollu, mut niist sit joskus toiste.

Mut noi kissat.
Suurinpiirtein jossain vaihees vuotta tulee joku katti toho norkoilemaa. 
Ne joil on koti, menee takas, olettaisin, koska ne on ehkä kerran kaks kattelemas, mut sit on nää, jotka tulee päiväst toisee, eikä lähe pois.

Niiku meiän Pipsa, joka oli ihan pikkanen marisija rapuilla. Niit pentui oli kolme muutaki, mut Pipsa oli se joka vaati.
Ja Pipsa on edellee se, joka pihalla huutelee huomioo, vaik sisäl onki vallan erakko.
Pipsa on myös ainoo, joka pääsee enää ulos ja sekin vaan siks, et jos se suuttuu, ni sehän pissaa sohvalle, tai tuolille, tai mikä nyt sattuu sen mielest ärsyttää ihmist.

Nestorin viimonen ulkonaolopäivä oli kyllä nolo.
Sekä sille, että meille.
Tohon se keskitty loikoilemaa keskelle tietä ja autot pysähty molemmin puolin loikoilevaa kattii.
Otettii Nessu sylii, kannettii sisälle ja tasasesti sanotaa sille, et turha yrittää ulos, muisteleppa sit viimost kertaa.

Sisäkissaks jää myös uusin tulokas Viiru, jonka lempipaikka on ikkunan ees.
Sielt sen pesäst näkee kivasti sekä ulos, olkkarii ja osin keittiööki.
Välil se kurkkii, ku joku huuhkaja pesästää halveksuvan näkösenä. 

Mut se, mikä min mieltä jotenki oudoksuttaa on se, mitä oon alkanu sanoo aavekissaks.

Jonkun aikaa täs talvella, aamuyöstä tai aamusta, mie tunnen, ku kissa hypää pehmeesti jalkoihin. Se kiertää pienen ympyrän vähän epäröiden ja sitte se käy nukkumaa min jalkoi vasten.
Ku mie koitan ojentaa kättä silittääksein, ni siin ei oo mitää,
Ei yhtää mitää.

Joka yö Olli nukkuu jaloissa, samoin Nestori ja Niisku.
Meiän sänky on vaa 120 senttinen, ja siel ei hirmusti tilaa oo.
Pesonen nukkuu omal puolellaa ihan normisti mut mie käppyräs, koska nää kolme nukkuu jaloissa ja mie tiiän kuka mitenki liikkuu ja toimii.

Mut tää, joka tulee sillo, ku muut kissat on poissa tuntuu erilaiselt ja silti tutult.
Ainaha on mahollist et uneksin kerta kerran jälkee samal taval, mut hassulle se tuntuu.

Mut niiku sanoin, ni minul on umpikummii ajatuksii välil ja kaippa ne voi tulla vaik uniiki.

Siltiki myö mennää kohti valoo ja kevättä, ja se on minulle äärettömän tärkeetä. 
Se antaa toivoo uuesta ja erittäinki kesästä.

Lumi tuli, ainaki joksku aikaa, on taas luvattu lämpöstä ilmaa.
Kevät menee arkisin töissä ja viikonloppusin mitä millonki keksii.

Pesosel alkaa kiireet ja sitä ei juurkaa nää ku vilaukselt,viel vähemmän ku nyt täs talven aikaan ja mie touhuun omiani.
Rakennetaa Sisun, Eetun ja Peetin kans majaa kuusikkoo, pihaa vois raivata, ja aina on jotain ja jossei viiti kotoon olla ni aina pääsee poiski.

Valintoja,hyviä ja vielä parempia . Ja joskus vaan ihan rentoo köllöttelyy.

 

 
 
 

Pitkäst aikaa

 

Muistin, et miehän oon kirjotellu kaikkee höpötyst, ja hokasin, et viimosest kirjotuksest on reilu vuos aikaa.
Elettyy vuotee mahtuu paljon ja ei mitää erikoist.

Mie sain opiskelun loppuu maaliskuun 15 päivä ja olin valmistautunu työttömyytee.
Kävin valmistumispäivään varhaiskasvatuksen haastattelus ja maanantain 18.3. mie menin töihin erkkakouluu. 
Se pesti oli alkuu kaks viikkoo ja sit jälkikätee selvis et, ois jatkunu pitempääki, mut mie kerkesin olla kaks päivää töis, ku minulle soitettii päiväkodist ja tarjottii pitempää pestii.
Järjestivät oikein sijaisen siks aikaa ku olin koulul, ja siit sit sujuvasti siirryin huhtikuun alus eskariryhmää.
Siihe bussiryhmää, jota ei muual Suomes oo.
Että olin otettu.
Tykkäsin hurjasti sekä lapsista, työkavereist, että siit bussista ja reissaamisesta.

Kesäkuus ja heinäkuus olin töis tiiviisti, paitsi et heinäkuun lopul oli tauko töist ja päätettii Pesosen kans lähtee vähä reissuu meiän Lord Libertyl. 

Käytii semmonen linnakierros. Ei myö montaa päivää oltu, mut reissu oli tosi kiva.
Lordi ei kovaa kule ja yhes kohas Pesonen tuskailiki, et toivottavasti noi rekat ajaa mahollisimman kauan meiän ees, ni menee hitaus niitten piikkii.

Anna oli meil elukkavahtina ja siks meil ei ollu elukoist huolen häivää.
Kauheen kallist vaan oli kaikki museoliput. Tänä vuonna hommataa museokortit kummallekki, koska kyl myö tehää tänä kesäänki joku reissu. 

Myö tehtii toinenki reissu, ku saatiin kutsu Saimaalle. 
Tuntu hienolta lähtee aamul ajelee ja sitte oltii tosiaan ystävien laivalla 
yön yli. 
Eihä myö kahestaa ois osattu tuommosta purtta käyttää, joten oltiin ihan vieraisilla ja tuntu ku oltais oltu suorastaa VIP-vieraita, niin oli hienosti kaikki järjestetty.
Ilma oli hieno ja olo lepposa. 

Teatteris käytii kattomas Peter Pan. Eetu rakastu teatterii ja näytelmää nii paljo, et Henna kävi Eetun kans kattomas sen toiseeki kertaa.

Elokuus mie jatkoin töitä. Soppari oli lokakuun alkuu ja viimoseen työpäivään, mie kävin työhaastattelus toisee päiväkotii.
Sil tiel mie nyt oon toukokuun loppuu asti.

Matkaa tulee päiväs semmoset reilut 60 kilsaa, mut mie oon ajellu tol vanhal rouva mersul, jost mie alkuu en tykänny, en sit yhtää.
Mut niin nöyrästi se on kuskannu, et oon alkanu tykätä siit kovastikki.
Välil mie mietin ajaessain, et myö ollaa vähä samanlaisii, pikkasen pulleit, vanhoi ja raihnasii.
Ku yks kohta vähä tulee korjattuu, ni toinen kohta renkkaa.

Kaikki lomantapaset oon ollu kipeenä, niiku kunnon työntekijän vissii kuuluuki.
Nyt on viikon loma ja koko tän ajan oon ollu flunssas.

Aikaa ei oo oikein riittäny mihikää, ja nyt ootan kovasti kesää, koska kaupungil tulee lomautuksii ja minulle ei töitä siis ole tarjolla.
Voiha olla et tulee jotain ihan uutta, yhest paikast on soiteltu vuuen verran, et mikäs sul on työtilanne. 
Mut ans kattoo.

Pesonen on kiireinen, sil on omia kuvioita paljon ja mie sit touhuun omii juttujani.
Välil ei ehitä ku miettii, kumpi ehtii kotii ekana elukat hoitamaa.
Viikonloppusin nähää iltasin vähä aikaa, enneks tulee nukkumatti.

Joulukuus mie olin Oravalan Kartanol 75-vuotias Alexsandrine ja myö esitettii semmonen pieni draamakierros.
Siit olin otettu kans, et pääsin mukaa.
Edelliseen kertaan olin Alexsandrinen miniä Martha.
Seuraavaks, jos pääsen mukaa, oon varmaan esi-isä, niiku muumeis se joka asuu kaakeliuunis, vai olikse kattokruunus.

Elukat voi paksusti, osa on siirtyny sateenkaarisillalle, on kettu saalistanu pihapiiris, samoin haukka.
Tää on tät, ku asuu syrjäs, vaik meil pikitie meneeki ikkunan alla, ni toisel sivul pääsee pellon kautta hyvin, ku ihminen ei oo pihas.
Joskus alapihal on heinää isommalt nurin, ku siin on lepäilty. Tiiä sit mikä siin on unia ottanu.

Mörri oli talven meil sisällä, eikä se sopeutunu yhtää. Pöllytti vaan muit kissoi mennen tullen. 
Nyt on ollu lämpönen talvi, ja se on voinu mörritellä liiteris, jos se oottaa aamuin illoin ruokaa.

Jouluaatonaattona otettii kiinni uus kulkuri ja se on nyt opetellu sosiaalistumaa tääl sisäl.
Ei oikein tiietä mitä sen kans tehää ja ei olla annettu varsinaist nimee.
Pöpöks sitä tituleeraan.
Omistajaa ei oo löytyny. 

Tää on ollu outo talvi. 
Ens, niiku marraskuuta, koko syksy vuodenvaihteesee ja sit onki tuntunu keväälle oikeestaa joka päivä.
Lunta ei oo ja päiväkodil on hiekkakakkuleikit jatkunu taukoomatta.
Yhtenä päivänä sato vettä sen verran paljo, ettei lapset voinu mennä keinumaa, ku oli vettä järetön lätäkkö keinujen alla.

Mut kevättä kohti mennää ja se tuntuu ilona rinnassa, tukahuttavana odotuksena jostain, mikä kohta alkaa kasvamaa ja kesän lähestyminen melkein hengästyttää.

Vaikka onkin vasta tammikuu.
Kyl ihmiin on hullu päästää.