Huhtikuu on kuukausista julmin

 

Nii sanotaa, mut meille tää huhtikuu on menny pelkiltää parempaa suuntaa.
Pitkää oli pakkasii ja kylmää, mut sit alko jo aurinko lämmittää ja sulattelee lumii pois.
Minust tuntu et kaikki elämänvoima alko virtaamaa suonis ja mieli keveni kevenemistää.

Ainoo mikä paino mieltä oli meiän Henna, kun sil tuntu migreenikohtaukset vaan pahenevan ja muuttuvan kerta kerralt hurjemmiks.
Ja ku sille ei oikein voinu mitää lääkkeit, ku se ootti vauvaa.
Kun se hurjeni vaan, se meno, ni sit oltiiki tilantees ku se ei voinu enää olla yksin kotona Eetun kans eikä muutenkaa yksin.
Se migreeni, ku saatto iskee ja tulla ku juna päälle. 
Sairaalakeikka se oli joka kerta, ja meist aina yks jäi Eetun kans ja joku meni Hennan kans sairaalaa, ku ei se ollu välil ees tajuissaa.

Siin välis koitettii elellä nii normisti, ku vaa pystyttii.

Myö käytii porukal kattomas valokuvanäyttelyy kuolleist eläimist koko sakilla, paitsi et Riikka ja Ville ei siihe kerinny.
Se näyttely oli erikoinen, vaik mie luulin et niit kuvii ois ollu enemmän. 

Pääsiäisenä Sisu oli meillä ja myö ei tehty mitää kummempaa, kuhan vaa oltii ja vieteltii vapaata. 
Nii ja herkuteltii.
Nii ja oltii ulkona, kun kerran ilmat alko olemaa semmosii, et pääs ihan laivaaki uittamaa.

 
  

Hennan kans myö käytii teatteris, ja  kateltii välil romanttisii leffoi.
Yhtenä sunnuntaina se oli meil ja kateltii vanha kunnon klassikko Baby Jane. 
Henkka ja Eetu piti vapaapäivää Tuohikotin mummolas.
Pesosen kans ku mentii saunaa, ni sil aikaa meiän hoitolapsi-Henna oli haettu.
Viesti vaan oli jääny pöydälle.

 

Kaiken kaikkiaa Hennaparal oli aurinkolasit ja lierihattu lähes aina päässä. Tai sit se oli hämäräs kotona, kun valoo ei sietäny yhtää.

Sitte tuli helpottava päätös. 
Synnytys käynnistettii reilu pariviikkoo etuajas ja viimein tuli pieni mies maailmaa.

Pienen miehen syntymä oli helpotus, kun kaikki oli huolissaa tosi kovasti.
Pelättii hurjasti vauvan puolesta ja Hennan puolesta kans.
Kun tuli tieto, et kaikki on hyvin, ni pysty alkaa miettimää tekemisii ihan rennosti.

Sisu oli Annal yötä viime perjantaina ja oltii Annan kans pohdittu, et tehää sitte lauantaina jotain yhes.
Erkon lapset oli monta kertaa kyselly minult, et koska mennää retkelle ja mietin ovelasti, et jos mennää niin, että Anna ja Sisu on matkas, ni meit ois kaks aikuist lasten kans sil meiän reissul.

Niihä myö tehtii.
Anna ja Sisu tuli tähän ja lähettii min autol Inkerilän suuntaa.
Eikä ilmoteltu mitää etukätee.
Mietittii vaa, et jos ei tehä retkee, ni syyää evät sisällä pöydän ääres.

Saavuttii Erkolle ja se oli Iikan kans pihalla.
Ajotus oli sillee mainio, koska Iikka oli kyselly retkeä ja Siina ja Jessiki puki nopsaa päälle.
Pietu oli kaverilla, mut aateltii, et säästetää sen herkut sille myöhemmäks, ku se tulee kotii.

Jossain vaihees matkaa tajusin, et yks iso osa retken houkuttavuutta, on et "mummilla on aina eväät mukana".
Minuu nauratti.
Meiän retki on suht sama aina, kun mie en oikein sillee tiiä sielt paikkoi, et minne muualle vois mennä.
Ja pelkään, et jos improvisoin uuen reitin, ni eksyksis ollaa, niiku monesti oon siel autollaki ollu.
Noloo sanoo puhelimee, et oon eksyny ja kun kysytää, mitä näkyy, ni osaan sanoo vaan et, puita.
Kun näinki on käyny. 
Mut tähä asti tää min kävelylenkkikonsepti on toiminu tosi hyvin.
Joka ainoa kerta matkan varrelt löytyy juttuja, joita pitää tutkia ja ihmetellä.

Tuttuu tapaa rannal syötii eväät ja loppupätkäl Pietu tuli Erkon kyydil vastaa, jäi meiän kans kävelemää loppumatkan, kun taas Iikka kiipes kärppänä isäsä kyytii ja meni autol kotii.

Aika sutinaa on ollu nyt tää kevätaika kyl.
Annan kans on putsattu kanalaa ja pihahommat haravan kans on ollu päivittäist.
On min pakko tunnustaa, et kun toi kevätaurinko ramasee, ni oon mie ottanu pienii päiväuniiki.
Minust semmonen, vähän niiku siesta, pitäis olla kyl ihan kaikkille lakisääteiseen.

Tänää minul oli tosi kiva päivä.
Mie kävin kyläs kahvil min entisel työkaveril, Riital ja vaik myö ei olla nähty vissii 25 vuotee, ni meil riitti juttuu ihan mahottomasti.
Minul oli tosi hyvä mieli, ku ajelin kotii.

Pesosel oli vapaapäivä ja lähettii kauppaa, mut meiän ostosreissu meni jotenki vähä niin ja näin ja meilt jäi ostelematta kaikenlaisii juttui.

Mut mie sain sen puhuttuu kirpputorille.
Kirpputoril oli maapallo, karttapallo.
Sanoin, et toi ois kiva, et vois siit näyttää millanen tää pallero on, mis myö asustellaa.
Se katto sit ja sano: ei voi ostaa.
Miten nii? mie kysyin.
Siks, ku se ei oo littana, se selitti tietävän näkösenä.

Mie aattelin, joo, taas se vanha Aatami sielt keskiajalt on heränny, mutten viittiny sanoo mitää.
Jonku ajan pääst se näytti muovinuijaa ja kehu, et sil oli semmonen ollu lapsena.
Mie mietin, et joo, ton uskon kyl ja sit tajusin et täähän on ihan suoraa jatkumoo siihe minkälain jänkäjyyrä se on.
Hetken mietin, ostanko sille sen nuijan, mut ajattelin etten jaksa sit katella nurkis, ku meilhä on jo se tekojalkaki. 
Et eiköhä nää tämöset jo riitäkki.

Sit myö ajeltii kotii.
Saviston kautta, ku siel asuu haukka.
Se haukka ei oo ihminen, ku lintu, ja se asuu yhen ladon pääs.
Se on asunu siin jo viime vuonna ja Pesonen ajaa aina siit kautta, ku se haluu morjestaa sit haukkaa.
Tänää oli siin suhtees hukkareissu, ku ei ollu herra haukka eikä rouvansakkaa kotona pöntös.
Mut myö huomattii myös, et yks pelto oli muuttunu melkein järveks, ku lumi on sulanu muttei oo päässy maan sisää.
Parin viikon pääst siin on taas pelto, mut jännä on kattoo, kuinka vesilinnut lepäilee siin usein.
Kai se on niitten tekojärvi sitte.

 

Mut on minul viel yks juttu.
Meiän Riikka oli viime kesään siel yhes pin up-kisas ja myö oltii sit kannustamaski.
Mut nyt se pääski Ruotsii heinäkuus semmosee autotapahtumaa finaalii.
Et jännityst kyl riittää ihan kesälle asti.