Liiterikissa Mörri 

 

Kesällä meiän pihalla pyöriskeli harmaa katti.
Se tuli ja se meni ja mie aattelin et, et jos se on jonku naapurin kissa.

Sit kun se vaan oleili tossa, ni rupesin kyselemää, et oiskos se kenen, mut tyypillisee tapaa ei vaan löytyny omistajaa tai kotia.

Se oli kovasti arka, mut joskus se jäi liiterin ylisilt kattelee, ku koitin jutella sille.
Monesti se kyllästy minuu ja käänty rauhaksee ja meni jonnekki tonne roinien keskelle piiloo.

Sit ku syksyl alko toi koulu, ni en ehtiny ihan hirveesti olee päivisin pihalla, ja ku sit ei näkyny, ni oletin, et se on lähteny sinne mist oli tullukki. 

Ja mie vähä helpotuinki asiast ja unohin koko jutun.

Mut sit yhtenä päivänä ennenku alko kylmät eikä ollu luntakaa maassa, mie tajusin et siellähän se liiteris asustele.

Myö mietittii Pesosen kans, et mitähän hittoo myö tehää, ja sit päätettii, et ohan se saatava ulkoont pois, enneks tulee pakkaset ja lumet.
Jäätyy siel kattirassu ja yksinäinenki se meiän mielest oli.

Nii sitte yhtenä aamuna, ku Pesonen oli lähteny töihi, viritin isohkon minkkiloukun liiterii ja laitoin lihanpalan syötiks.

Loukku oli koskemattomana monta päivää ja lopult vein sen päälle ruokaa, ku mietin, et kuhan se jotain ees söis.

Parin päivän pääst jauheliha oli popsittu ja siit muutama päivä, ku menin kattomaa ni iso harmaa kissa katto minuu sielt loukust.

Mie olin tyytyväinen ja katti paniikis, ku kannoin loukun kissoinee meiän vessaa lämpösee.
Nenänsäkki se siin ryntäillessää tölväs verkkoo.

Siin myö kökötettii vastakkain. 
Katti loukus ja mie vessanpöntöl ja mie ankarasti pohdin, et mitä nyt sit tapahtuu.

Illal Pesonen tuli töistä ja meni kattoo kissaa.

Ei se voi tuol loukus olla, sehä on ku vankilassa, se sano tyypillisee tapaasa.
Sanoin, et ehän mie sit yksin siel saa pois ja et otetaa se yhes.

Nii myö sit tehtii ja aateltii, et rauhottukoon siel vessas ens ja katotaa sit kui villiintyny se on.
Vessas se onnistu tunkemaa ittesä pöntön taakse kaks kertaa, vesipumpun taakse myös ja paras paikka tais olla pesukoneen ja seinän välis. 
Joka kerta, ku tukin yhen ahtaan kolon, se löys uuen.

Minust outo kissa, ku se ei yrittäny karkuu, mut esitti hienosti kivettynyttä kuollutta. 
Siin oli se hyvä puoli, siin kivettymises, et varovasti paksut hanskat käsis sain sen kuljetuskoppaa ja otin keittiöö kattelee, ettei myö mitää tyrannosauruksii olla ja syyä sitä.

Illan mittaa koitin sitä syliin ja siinä se kökötti.
Peloissaan, ku mikä vissiin, ja joka lihas jännittyneenä.
Turkki niin töhnänen, et päätin pestä sen.

Ei muuta kun vessaan vatiin tosi tosi lämmintä vettä, froteepyyhe pohjalle, ettei liukasta ja kahtee ämpärii vettä ja koussikka vieree.
Katti vatiin, ja kuinka se nautti.
Se raukka kyyhötti siel lämpöses vedes, eikä liikkunu yhtää, ku varovasti pesin sen ja valelin lisää vettä päälle.
Pesonen tuli siihe kans ja epäili, et se on varmaa ollu niin kauan kylmissää, et nyt nauttii, ja jos sen turkki on ollu likanen ja kutiseva, ni nyt sit helpottaa.

Pesun jälkee kuivattii se isol pyyhkeel ja sitte vielä kiedottii uutee kuivaa pyyhkeesee ja viel lämpösen viltin sisää ja pidettii vuorotellen sylissä, ettei sitä alkanu missää vaihees palella.

Siinä kyl illan mittaa mietittii, et on se aika raskaan olonen kissa.
Punnittiin katti ja ällistyttii suuresti.
7 kiloo tuli katin painoks.
Mie mietin et sehä on painavampi, ku monen joulukinkku. 

Kissan kohtaloa mietittii pitkää.
Eläinsuojelusta ei kukaa ollu semmosta kyselly, ja myö mietittii, et siellä se tulee häkissä hulluks, eikä varmasti syö, se on niin iso ja omapäinen, ettei sitä kukaa tuskin huoli ja sitte se joutuis piikille.
Ei tykätty ollenkaa noista ajatuksista ja päätettii koittaa sopeuttaa se meille.

Aamusella soitin eläinlääkärille ja sovittiin, että tarkastukset ja muut operaatiot tehään, ku katti on alkanu tottuu ihmisii.

Viime sunnuntain, ku se oli könöttäny pari päivää sohvan takana, päätin et sinne ei enää mennä mököttämää ja sainki sen sielt pois ja kuljetuslaatikkoo keittiöö kattelee vähäks aikaa meiän menoo.
Meiän kohtaaminen ei enää menny ihan kivettyneis merkeis, mut taisteluhaavan sain mie ite, ku en älynny laittaa niitä hanskoja. 

Myö ristittii se Mörriks, Mörrikäks ja ollaa nyt käyty juttelemas sille ja hissuksii se on alkanu pitää korvat koholla ja kuunnellu, ku sille on puhuttu.
Kattelee vähä sillee niiku kissat alempiaa kattelee, mut mie uskon et hyvä siit tulee.

Mörri-kissa kuljeskelee yöllä ja tutkii paikkoja, ku kaikki muut nukkuu. 
Ruuat on popsittu, kukkia kaadettu, keramiikkakannun palasia tänä aamuna keräilin roskiksee, mut mie oon tyytyväinen noist merkeist, koska mie tiiän et Mörri tutkii uutta kotiaa.
Sitä, mist ei potkasta pihalle, eikä pakkasil tartte ulos mennä ees pissille.
Ja ruokaaki on aina tarjolla.

Ensin se ei osannu ees käydä pissa-astialla, vaan pissi Vennin takin päälle, mut nyt ollaa siinäki edistytty ja pissa on oikees paikas. 
Ruokakin maittaa, tosin vaa ku myö ei olla paikal. 
Pääasia et maittaa.

Meiän kissat on ollu ällikällä lyödyn olosii ja yhteenottoi, semmosii kohtuu pienii, on ollu, mut hissuksiin tasaantunu nekin.
Koirat, etenki Venni haluais rakastaa Mörriä ja ehkä seki päivä tulee ku Mörriki tykkää Vennistä.

Pari päivää sen jälkee ku Mörri saatii sisälle, alko sataa lunta.
Nyt on ollu muutama kymmenen asteen pakkaspäivä ja mie oon tosi helpottunu, ettei meiän harmaa Mörrikkä palele enää yksin liiteris, tai oo peloissaa yksin ulkona kun kuuluu outoi äänii, tai ettei sen tarvi pelätä, et vaik kettu nappaa sen. 

Hankalaa on varmaa viel kauan, mut mie uskon et sil koittaa ihan hyvät kissanpäivät viel, kuha myö paremmin tutustutaa täs talven mittaa.

Jossain vaihees syksyl Pesonen pohti, et kissanpentu ois kiva.
Ei ois, mie sanoin, en jaksa sit pentuvaihetta enää.
Salassa mietin, et kylhän meille mahtuis.

On sanonta, et mieti tarkkaan mitä toivot, koska ne toiveet voi toteutua.

Mie oon tullu siihe tuloksee, et joo, kyl ne toteutuu, muttei aina sillee, ku ite ois ajatellu sen toiveen toteutuvan.

Parin päivän pääst on jouluaatto.
Tänää haetaa kuusi ja laitetaa katost naru latvaa tähden taakse.
Ihan sitä varalta, et jos meiän liiterikissa Mörri saa päähänsä tutkia kuusta koko 7-kilon voimallaan.
Ei sitte kaatuu joulupuu.

Viime vuonnahan mie en tarvinnu siihe mitää elukkaa.
Kaadoin sen koristeltuani ihan itse.

 
 

 





 

Pitkäst aikaa

 

Mie en vaa oo saanu kirjotettuu mitää.
Kevääl myö tosiaa ostettii Lord Libery ja sit alko kauniit ja lämpöset ilmat ja millää ei malttanu istuu alas, ajatella ja kirjotella.
Toukokuus oli  Eetun synttärit ja mie kävin viimosii kertoi siel työkyvyn arvioinnis.
Ja fyssärillä testeissä.
Olin syöny koko talven rautaa, ni mie aloin olee tosi hyväs kunnos. Paremmas ku vuosii, vois oikeesti sanoo.
Ne mitä minust on lääkärin ja fyssärin teksteis kirjotettu on naurattanu kauheesti.
Siel ku lukee et, liimailee kiinalaisii kipulaastareit ympäri kehoo, hyppii olohuoneessa trampoliinilla ja kokee saavansa piristystä rautatableteista.
Minuu ei haittaa yhtää, ku noitten avul mie oon hyväs kunnos.

Toukokuus oli Hennan ja Henkan pienen miehen ristiäiset.
Myö arvailtii nimee kovasti, muttei kyl ois ikinä keksitty, kun sen pikkusen nimeks tuli Peeti.
Sillo oli kuuma päivä niiku ne kaikki sitä seuraavat päivät oli pitkälle syksyy.
Mut joo, sillo hiki melkein virtas solkenaa ja osa porukast istu sisäl ja osa auringos, mut myö tultii talon varjosalle puolelle istuskelemaa.

Toukokuus myö käytii Hennan kans kulttuuririennos.
Kuusal oli Salmisen Juhan tekemä, Min nimi on Laura Vilander tarina.
Se on tositapahtumii perustuva ja  myö sit lähettii niille julkistamiskokkareille.
Ku aina pitää ihmisen yrittää muutaki ku katella televisioo.
Ja myö tunnettii, et oltii kovin kultturellei.

Käytii myö Pesosenki kans ulkoon syömäs. Kouvolas Nipan nakil, tai Nipan Grillihä se on, mut myö aina sanotaa, et Nipan nakki. 
Makkaraperunat on vakaa valinta, ei pääse verisuonetkaa liian hyviks ja sit yhtenä päivänä  myö tehtii kesän ainoo testiajo Libertyllä Lahtee ja käytii siel hampparit syömäs.
Et kyl tät ruokakulttuuriiki on harrastettu ainaski kaks kertaa.

Riikan ja Villen ja sisun kans mie menin Kouvolan Raviradalle Swappii, sinne autotapahtumaa, niiku joka kevät. 
Pesonen tuli sinne vähä myöhäs, mut tuli kuitenki.
Sisun kans ostettii jotku oudot tikkarit ja nuoleskeltii niit erinäisel nautinnol.

Mut kesä oli kokonaisuudessaa kuuma, kuuma, kuuma.
Aurinkoinen ja sateeton.
Tuntu, et ilmojenhaltija oli päättäny näyttää semmosille ruikuttajille niiku miekii, et kyllä sitä aurinkoaki saadaa riittämää ihan tarpeeks asti.

Ja käytii rannalla ja taas rannalla. 
Verlassa parii kertaa. 
Välil pienemmäl porukal ja väli isommal.
Siit tosin Verlan osalt ei sit tullu mitää, siit näytelmäst, mikä meinattii tehä, mut niiku lapamatoki tietää, ni toivos on hyvä elää, et ehkä ens kesänä sitte.

Rantaelämää myö vietettii Lappalan rannal, Vennan rannas, Verlas.

Inkerilän rantaa myö käveltii porukal ja käytii myö Annan kans veneretkel ja uimaski siel yhel kalliorannal, mis ollaa ennenki käyty.

Meil Selänpään Hasulas hoiettii kanoi ja välil myö leivottii pipareit, vaik ulkoon lämmöt pyyhki siel kolmiskymmenis asteis lämpösen puolel.

Ja sit myö käytii viel meiän kylän rannaski.

Mut yks hienoimmist jutuist oli, ku kävin Jessin ja Siinan kans lastenoopperas kattomas Adalmiinan helmi oopperasatua.
Myö ei yhtää tiietty, ku ajettii keskelle enempi eimitää, ku Selänpää tai Inkerilä, ja mie sanoinki tytöille, et otetaa kokemuksena tää juttu, mut se oliki ihan tosi hieno, oikee ooppera.

Pesosen kanssaki myö harrastettii kulttuurii yhes oikein.
Myö käytii Anjalan kartanol opastetul kummituskierroksel.
Sil reissul päästii sisälle kartanoo, mihi kumpiki on halunnu mennä jo pitkän aikaa.
Meiän pettymys oli, ettei myö olla Wreden suvulle mitää sukuhaaraa, ku ei nähty sitä harmaata rouvaa, jonka haamun näkee Wreden suvun jäsenet.
Käytii myö siel hautuumaallaki, ja se oli ihan yhtä vaikuttava ku ennenki.
Sitä rautapenkkiä ei enää ollu, mil miekii oon istunu ja oottanu Matildan haamuu vieree istumaa. 
Ei se kyllä tullu sillonkaa, ku mie siin istuin, ni tuskin ois nyttekää, vaik penkki ois ehjä ollukki.

Sit tuol facebookis Kleimolan Piia, etti vähä porukkaa semmosee pienee esityksee Oravalan kartanolle.
Mie oisin ollu tyytyväinen , vaik oisin ollu mykkä jossain nurkas, mut mie sainki olla kartanon sillonen rouva Martha  Hornborg 1918.
Mie aattelin,et osaankohan mie yhtää tuua sit rouvaa esille, kun toi  perustu tositapahtumii, ja henkilötki oli ihan oikeita.
Ja minuu hermostutti oikein tosissaa, etten vaan mokais edesmenneen muistoo.
Mut nykynen kartanonväki oli minuu oikein tyytyväisii.
Ilmat suosi, niiku koko kesän suosi, eli oli lämmintä ja aurinkoista.
Taas tuli uusii tuttui ja ystävii ja ku mie nyt muistelen noit hetkii, ni toi oli niin hienoo aikaa, ettei sanat osaa kuvata.

 

Mie sain hyvän ystävän, Saran, jonka kans myö naurettii monesti ja kerran niin, et tuli olo et on tullu ihan kaheliks.  
Eikä meil ollu ees käsityst miks myö naurettii, mut kai siin oli jännityst, kuumuutta ja vähä kaikkee.

Syksyl mie alotin koulun.
Mie en menny töihi, ku ihan opiskelemaa toho opistolle.
Henkilökohtasen avun koulutuksee.
Mie aattelin, et ois hyvä vähä kehittää järkee, jos siit ois apuu nois koulunkäynninohjaajan töis ja sit vois tehä noit avustajan hommiiki, jos sattuu kohille.
Tai eihä se oppi ojaa kaada, ni ei siit haittaakaa oo.
Meit on kuus opiskelijaa ja meil on ihan hurjan kiva ryhmä.

Eikä myö aina jakseta istua tuppisuuna, ku myö keksitää juttuja yhes.
Halloweenina myö pukeuduttii, vaik kukaa muu opistol ei nii tehny.

Pikkujoului myö suunniteltii, mut se meni mönkää, mut meil on maaliskuun puolee välii aikaa pitää vaik mimmosii pikkujoului.
Eilen myö kysyttii, et mites ois, saatasko jossain vaihees yökoulu, ku oikein kukaa ei oo semmoses ollu.

Saas ny nähä kui käy.

Nyt ku mie oon miettiny tot viime kesää, ni minulle tuli ihan kirvelevä ikävä siihe vuodenaikaa.
Vaikka mie ootan joulua, ni emmie tykkää kylmäst yhtää.
Ei oo lunta ku häpsiäisii maas ja viime päiviin on ollu pakkast. Ei mahottomii. 
Alle kymmenen, mut jotenki se on tuntunu hyytävälle ja tänää laski parii asteesee , mut tuli tosi kylmä tuuli.
Ja tuntu et sieluki jääty, ku käytin äiteetä kaupassa.

Kuukaus, ni joulu on ohi ja mennää jo kukonaskelin kevättä kohti.

Seuraava etappi on joululoma. Sit on kolme viikkoo ja mie meinaan kyl viettää sen ihan oikeena lomana.
Rahaaha ei tietty oo, mut lorvin kotona hienostuneesti aamutakissa koko loman.
Pistän pesosen käymää kaupas, ni ei tartte pukee missää vaihees ihmismäisii vaatteit.
Koirat, kissat, kanat ja ankat on nähny min pukeutumisen ja tähä mennes ykskää ei oo sanonu, et pue nyt hyvä ihminen oikeet vaatteet päälles.

Lord Liberty

 

Nyt mennää ihan kesän korvalla.
Toi luonto alkaa vihertää oikein urakal ja puihin pukkaa vihreetä lehtee.
Ens tuntu, ettei ilmat ala lämpiämää millää, mut tää viikko on ollu ihan huikeeta auringonpaistetta ja lämpöö.

Huhtikuus olin aatellu, et saan kaikki hommat hyvää vauhtii, mutkun mie oon semmoin kylmänarka, ni ei minust ollu tonne pihalle puuhastelee, ku paleli vaa,
Ja mie tartten aurinkoo, niikus ladattava patteri latauslaitetta.

Tos huhtikuun lopul mie päätin tehä jotain kivaa, semmost mist ite tykkään ja vaik tiesin, et se min tekeminen vie aikaa, ni min niin teki mieli, et annoin periks ja liityin semmosee teatteriryhmää.
Myö tehää näytelmä tos Verlas ja minulha o siihe tosi lyhyt matka.
Viel en tiiä, oonks mie mikä, mut se selviää ens viikol.

Pesosel on omii harrastuksii, mitkä vie silt aikaa ja sanoin sille yhtenä iltana, et myö ei varmaa kauheesti nähä, kun tää min harrastus ajottuu vähä eriaikaa, ku sen.
Se vaan tuumi, no eihän se haittaa yhtää mitää.

Yhteen perjantain, ku Pesosel oli yllättäen vapaapäivä, ni Erkko soitti aamust, et on menos Siinan ja Iikan kans Lappeenrantaa Biltemaa.
Kyseli, et lähtisinkö mukaa.
Mie en ollu suunnitellu sille päivälle mitää.
Pesonen ilmotti edelliseen iltaan, et sil on vapaapäivä ja hetken neuvoteltii ja mie soitin takas Erkolle, et voinha mie lähteekki.
Pesonen ei lähteny, ku se oli ehtiny sopia nopsana omii juttujaa, ja niihä siin kävi, et Erkko tuli hakemaa minut kyytii.

Meil oli ihan älyttömän hauska reissu.
Ja onnistunu kans, ku mie sain noille ankoille uima-altaan sen tilalle, minkä vahingos rikoin talvel ja jotain muutaki sälää sielt kaupast.

Myö ostettii Mäkkärist syömiset ja ajeltii mökkirantaa ja pikkuteitä Erkolle kahville.
Tommosest mie tykkään.
Ei sen tartte olla mitää hienoo matkailuu ja et mennää johoki ravintolaa syömää.
Kuhan rötjäillää vähä siel ja tääl ja tunnelma on mukavan lepposa.

Tää kevät ja oikeestaa tän vuoden puolisko talvee, on ollu sillee muutenki kivaa aikaa, ku oon  löytäny vanhoja ystävii takas.
Mie oon nähny Merjaa, jonka opin tuntemaa sillo ku olin Kovolan Sanomis töis, Riittaa, jonka kans oltii aikonaa STS-pankis töis, jotain miljoona vuotta sitte ja eilen kävin kahvil Marjukal, jonka kans hikipääs sahattii viiluu Kalson tehtaal.
Sit on tietty semmosii, joitten kans ollaa kirjoteltu ja höpötelty netis.

Mie oon vähä sit mieltä, et tää elämä kulkee semmosis sykleis, et jossain kohtaa on rankempaa ja sit tulee toisenlaist vaihteluu, mikä auttaa jaksamaa taas eteepäin.
Nää ihmiset, mitä on löytyny, on semmosii, ku ei oiskaa niit vuosii välis, ku ei olla nähty eikä haasteltu ollenkaa.

Asioit tulee ja menee.
Nii se kait pitääki täs elämäs mennä, en tiiä.

Meille alko jollain tapaa uus kaus vappuna.
Mie oon monta vuotta halunnu käyä kesäsin jossain reissus, ihan tääl kotimaas, mut ongelmaan on ollu, ettei oikein oo ollu aikaa, rahaa, eikä autookaa.
Teltta meil on, mut jotenki se ei tunnu sillee omalle jutulle ollenkaa.

Ku ei olla kierretty tääl missää, ni oon haaveillu myös, et ku Pesonen menee jokakesäselle Ruotsin reissullee, ni mie lähtisin kattomaa Venetsiaa.
Mutku minust ei oo yksin lähtijäks ja en oo saanu ketää houkuteltuu mukaa, ni seki on jääny vaa unelmaks.

Ratkasuks oon ehotellu matkailuautoo.
Pesonen ei oo lämmenny ollenkaa ajatukselle, mut tos jokuaika sitte Marja ja Antti laitto oman matkailuautosa myyntii, ja myö keskusteltii siit aika hiivatin monee kertaa.
Sit mie kyl jo aloin luopuu toivost kokonaa, ku yllättäen Pesonen rupes puhumaa, et ne on reiluja ihmisii, niilt vois ostaa, jos nyt ois ostamas.

Minul alko toivo herätä ja sanoin, et mentäiskö ees kattomaa millanen se on.

Pesonenha on lapsena ollu asuntovaunus, muttei ikinä asuntoautos.
Eikä se juurkaa ollu korviaa lopsauttanu, ku yritin sanoa, et ne on minust kaks eri asiaa.

No yhtenä päivänä sitte ajeltii kattomaa tät ihmettä.

Lopputuloksena se auto nököttää tos meiän pihas ja Pesonen on erittäin innostunu siit, vaik oliki monta vuotta sit mieltä, ettei mitää järkee.

Mut sama se oli kanojenki kans. 
Mie höpisin niist monta vuotta ja sitte ku hommattii kolme, ni Pesonen ite ehotti, et voishan niit olla pari lisää.
Ankat se hommas ihan ite.

Ensin ajettii se  auto Kouvolaa ja Anna ja Sisu, oli jo kulmil ootteles, et mimmonen juttu tää 
oikein on.

Pesonen naureskeli, et ois pitäny hommata vaan Valiantti, mut viimeaikoina se on ollu 
ihan toista mieltä.

Ja suunnitelmii tolle on vissii meiän perhees jokaisel.
Kuka minnekki haluais lähtee käymää.
Se oli yks syy, miks toho päädyttii, ku haluttii jakaa iloo perhees toisillekki.
Lasten kans on helppo reissata tol, ku voi, niikus Riikan Ville sano: 
ajaa vaan pysähyspaikalle ja ottaa pienet torkut.

Mut meiän matkailuauto, Lord Liberty, tönöttää pihal ja oottaa, et pääsee tien päälle. 

 
 

Huhtikuu on kuukausista julmin

 

Nii sanotaa, mut meille tää huhtikuu on menny pelkiltää parempaa suuntaa.
Pitkää oli pakkasii ja kylmää, mut sit alko jo aurinko lämmittää ja sulattelee lumii pois.
Minust tuntu et kaikki elämänvoima alko virtaamaa suonis ja mieli keveni kevenemistää.

Ainoo mikä paino mieltä oli meiän Henna, kun sil tuntu migreenikohtaukset vaan pahenevan ja muuttuvan kerta kerralt hurjemmiks.
Ja ku sille ei oikein voinu mitää lääkkeit, ku se ootti vauvaa.
Kun se hurjeni vaan, se meno, ni sit oltiiki tilantees ku se ei voinu enää olla yksin kotona Eetun kans eikä muutenkaa yksin.
Se migreeni, ku saatto iskee ja tulla ku juna päälle. 
Sairaalakeikka se oli joka kerta, ja meist aina yks jäi Eetun kans ja joku meni Hennan kans sairaalaa, ku ei se ollu välil ees tajuissaa.

Siin välis koitettii elellä nii normisti, ku vaa pystyttii.

Myö käytii porukal kattomas valokuvanäyttelyy kuolleist eläimist koko sakilla, paitsi et Riikka ja Ville ei siihe kerinny.
Se näyttely oli erikoinen, vaik mie luulin et niit kuvii ois ollu enemmän. 

Pääsiäisenä Sisu oli meillä ja myö ei tehty mitää kummempaa, kuhan vaa oltii ja vieteltii vapaata. 
Nii ja herkuteltii.
Nii ja oltii ulkona, kun kerran ilmat alko olemaa semmosii, et pääs ihan laivaaki uittamaa.

 
  

Hennan kans myö käytii teatteris, ja  kateltii välil romanttisii leffoi.
Yhtenä sunnuntaina se oli meil ja kateltii vanha kunnon klassikko Baby Jane. 
Henkka ja Eetu piti vapaapäivää Tuohikotin mummolas.
Pesosen kans ku mentii saunaa, ni sil aikaa meiän hoitolapsi-Henna oli haettu.
Viesti vaan oli jääny pöydälle.

 

Kaiken kaikkiaa Hennaparal oli aurinkolasit ja lierihattu lähes aina päässä. Tai sit se oli hämäräs kotona, kun valoo ei sietäny yhtää.

Sitte tuli helpottava päätös. 
Synnytys käynnistettii reilu pariviikkoo etuajas ja viimein tuli pieni mies maailmaa.

Pienen miehen syntymä oli helpotus, kun kaikki oli huolissaa tosi kovasti.
Pelättii hurjasti vauvan puolesta ja Hennan puolesta kans.
Kun tuli tieto, et kaikki on hyvin, ni pysty alkaa miettimää tekemisii ihan rennosti.

Sisu oli Annal yötä viime perjantaina ja oltii Annan kans pohdittu, et tehää sitte lauantaina jotain yhes.
Erkon lapset oli monta kertaa kyselly minult, et koska mennää retkelle ja mietin ovelasti, et jos mennää niin, että Anna ja Sisu on matkas, ni meit ois kaks aikuist lasten kans sil meiän reissul.

Niihä myö tehtii.
Anna ja Sisu tuli tähän ja lähettii min autol Inkerilän suuntaa.
Eikä ilmoteltu mitää etukätee.
Mietittii vaa, et jos ei tehä retkee, ni syyää evät sisällä pöydän ääres.

Saavuttii Erkolle ja se oli Iikan kans pihalla.
Ajotus oli sillee mainio, koska Iikka oli kyselly retkeä ja Siina ja Jessiki puki nopsaa päälle.
Pietu oli kaverilla, mut aateltii, et säästetää sen herkut sille myöhemmäks, ku se tulee kotii.

Jossain vaihees matkaa tajusin, et yks iso osa retken houkuttavuutta, on et "mummilla on aina eväät mukana".
Minuu nauratti.
Meiän retki on suht sama aina, kun mie en oikein sillee tiiä sielt paikkoi, et minne muualle vois mennä.
Ja pelkään, et jos improvisoin uuen reitin, ni eksyksis ollaa, niiku monesti oon siel autollaki ollu.
Noloo sanoo puhelimee, et oon eksyny ja kun kysytää, mitä näkyy, ni osaan sanoo vaan et, puita.
Kun näinki on käyny. 
Mut tähä asti tää min kävelylenkkikonsepti on toiminu tosi hyvin.
Joka ainoa kerta matkan varrelt löytyy juttuja, joita pitää tutkia ja ihmetellä.

Tuttuu tapaa rannal syötii eväät ja loppupätkäl Pietu tuli Erkon kyydil vastaa, jäi meiän kans kävelemää loppumatkan, kun taas Iikka kiipes kärppänä isäsä kyytii ja meni autol kotii.

Aika sutinaa on ollu nyt tää kevätaika kyl.
Annan kans on putsattu kanalaa ja pihahommat haravan kans on ollu päivittäist.
On min pakko tunnustaa, et kun toi kevätaurinko ramasee, ni oon mie ottanu pienii päiväuniiki.
Minust semmonen, vähän niiku siesta, pitäis olla kyl ihan kaikkille lakisääteiseen.

Tänää minul oli tosi kiva päivä.
Mie kävin kyläs kahvil min entisel työkaveril, Riital ja vaik myö ei olla nähty vissii 25 vuotee, ni meil riitti juttuu ihan mahottomasti.
Minul oli tosi hyvä mieli, ku ajelin kotii.

Pesosel oli vapaapäivä ja lähettii kauppaa, mut meiän ostosreissu meni jotenki vähä niin ja näin ja meilt jäi ostelematta kaikenlaisii juttui.

Mut mie sain sen puhuttuu kirpputorille.
Kirpputoril oli maapallo, karttapallo.
Sanoin, et toi ois kiva, et vois siit näyttää millanen tää pallero on, mis myö asustellaa.
Se katto sit ja sano: ei voi ostaa.
Miten nii? mie kysyin.
Siks, ku se ei oo littana, se selitti tietävän näkösenä.

Mie aattelin, joo, taas se vanha Aatami sielt keskiajalt on heränny, mutten viittiny sanoo mitää.
Jonku ajan pääst se näytti muovinuijaa ja kehu, et sil oli semmonen ollu lapsena.
Mie mietin, et joo, ton uskon kyl ja sit tajusin et täähän on ihan suoraa jatkumoo siihe minkälain jänkäjyyrä se on.
Hetken mietin, ostanko sille sen nuijan, mut ajattelin etten jaksa sit katella nurkis, ku meilhä on jo se tekojalkaki. 
Et eiköhä nää tämöset jo riitäkki.

Sit myö ajeltii kotii.
Saviston kautta, ku siel asuu haukka.
Se haukka ei oo ihminen, ku lintu, ja se asuu yhen ladon pääs.
Se on asunu siin jo viime vuonna ja Pesonen ajaa aina siit kautta, ku se haluu morjestaa sit haukkaa.
Tänää oli siin suhtees hukkareissu, ku ei ollu herra haukka eikä rouvansakkaa kotona pöntös.
Mut myö huomattii myös, et yks pelto oli muuttunu melkein järveks, ku lumi on sulanu muttei oo päässy maan sisää.
Parin viikon pääst siin on taas pelto, mut jännä on kattoo, kuinka vesilinnut lepäilee siin usein.
Kai se on niitten tekojärvi sitte.

 

Mut on minul viel yks juttu.
Meiän Riikka oli viime kesään siel yhes pin up-kisas ja myö oltii sit kannustamaski.
Mut nyt se pääski Ruotsii heinäkuus semmosee autotapahtumaa finaalii.
Et jännityst kyl riittää ihan kesälle asti.