Liiterikissa Mörri
Kesällä meiän pihalla pyöriskeli harmaa katti.
Se tuli ja se meni ja mie aattelin et, et jos se on jonku naapurin kissa.
Sit kun se vaan oleili tossa, ni rupesin kyselemää, et oiskos se kenen, mut tyypillisee tapaa ei vaan löytyny omistajaa tai kotia.
Se oli kovasti arka, mut joskus se jäi liiterin ylisilt kattelee, ku koitin jutella sille.
Monesti se kyllästy minuu ja käänty rauhaksee ja meni jonnekki tonne roinien keskelle piiloo.
Sit ku syksyl alko toi koulu, ni en ehtiny ihan hirveesti olee päivisin pihalla, ja ku sit ei näkyny, ni oletin, et se on lähteny sinne mist oli tullukki.
Ja mie vähä helpotuinki asiast ja unohin koko jutun.
Mut sit yhtenä päivänä ennenku alko kylmät eikä ollu luntakaa maassa, mie tajusin et siellähän se liiteris asustele.
Myö mietittii Pesosen kans, et mitähän hittoo myö tehää, ja sit päätettii, et ohan se saatava ulkoont pois, enneks tulee pakkaset ja lumet.
Jäätyy siel kattirassu ja yksinäinenki se meiän mielest oli.
Nii sitte yhtenä aamuna, ku Pesonen oli lähteny töihi, viritin isohkon minkkiloukun liiterii ja laitoin lihanpalan syötiks.
Loukku oli koskemattomana monta päivää ja lopult vein sen päälle ruokaa, ku mietin, et kuhan se jotain ees söis.
Parin päivän pääst jauheliha oli popsittu ja siit muutama päivä, ku menin kattomaa ni iso harmaa kissa katto minuu sielt loukust.
Mie olin tyytyväinen ja katti paniikis, ku kannoin loukun kissoinee meiän vessaa lämpösee.
Nenänsäkki se siin ryntäillessää tölväs verkkoo.
Siin myö kökötettii vastakkain.
Katti loukus ja mie vessanpöntöl ja mie ankarasti pohdin, et mitä nyt sit tapahtuu.
Illal Pesonen tuli töistä ja meni kattoo kissaa.
Ei se voi tuol loukus olla, sehä on ku vankilassa, se sano tyypillisee tapaasa.
Sanoin, et ehän mie sit yksin siel saa pois ja et otetaa se yhes.
Nii myö sit tehtii ja aateltii, et rauhottukoon siel vessas ens ja katotaa sit kui villiintyny se on.
Vessas se onnistu tunkemaa ittesä pöntön taakse kaks kertaa, vesipumpun taakse myös ja paras paikka tais olla pesukoneen ja seinän välis.
Joka kerta, ku tukin yhen ahtaan kolon, se löys uuen.
Minust outo kissa, ku se ei yrittäny karkuu, mut esitti hienosti kivettynyttä kuollutta.
Siin oli se hyvä puoli, siin kivettymises, et varovasti paksut hanskat käsis sain sen kuljetuskoppaa ja otin keittiöö kattelee, ettei myö mitää tyrannosauruksii olla ja syyä sitä.
Illan mittaa koitin sitä syliin ja siinä se kökötti.
Peloissaan, ku mikä vissiin, ja joka lihas jännittyneenä.
Turkki niin töhnänen, et päätin pestä sen.
Ei muuta kun vessaan vatiin tosi tosi lämmintä vettä, froteepyyhe pohjalle, ettei liukasta ja kahtee ämpärii vettä ja koussikka vieree.
Katti vatiin, ja kuinka se nautti.
Se raukka kyyhötti siel lämpöses vedes, eikä liikkunu yhtää, ku varovasti pesin sen ja valelin lisää vettä päälle.
Pesonen tuli siihe kans ja epäili, et se on varmaa ollu niin kauan kylmissää, et nyt nauttii, ja jos sen turkki on ollu likanen ja kutiseva, ni nyt sit helpottaa.
Pesun jälkee kuivattii se isol pyyhkeel ja sitte vielä kiedottii uutee kuivaa pyyhkeesee ja viel lämpösen viltin sisää ja pidettii vuorotellen sylissä, ettei sitä alkanu missää vaihees palella.
Siinä kyl illan mittaa mietittii, et on se aika raskaan olonen kissa.
Punnittiin katti ja ällistyttii suuresti.
7 kiloo tuli katin painoks.
Mie mietin et sehä on painavampi, ku monen joulukinkku.
Kissan kohtaloa mietittii pitkää.
Eläinsuojelusta ei kukaa ollu semmosta kyselly, ja myö mietittii, et siellä se tulee häkissä hulluks, eikä varmasti syö, se on niin iso ja omapäinen, ettei sitä kukaa tuskin huoli ja sitte se joutuis piikille.
Ei tykätty ollenkaa noista ajatuksista ja päätettii koittaa sopeuttaa se meille.
Aamusella soitin eläinlääkärille ja sovittiin, että tarkastukset ja muut operaatiot tehään, ku katti on alkanu tottuu ihmisii.
Viime sunnuntain, ku se oli könöttäny pari päivää sohvan takana, päätin et sinne ei enää mennä mököttämää ja sainki sen sielt pois ja kuljetuslaatikkoo keittiöö kattelee vähäks aikaa meiän menoo.
Meiän kohtaaminen ei enää menny ihan kivettyneis merkeis, mut taisteluhaavan sain mie ite, ku en älynny laittaa niitä hanskoja.
Myö ristittii se Mörriks, Mörrikäks ja ollaa nyt käyty juttelemas sille ja hissuksii se on alkanu pitää korvat koholla ja kuunnellu, ku sille on puhuttu.
Kattelee vähä sillee niiku kissat alempiaa kattelee, mut mie uskon et hyvä siit tulee.
Mörri-kissa kuljeskelee yöllä ja tutkii paikkoja, ku kaikki muut nukkuu.
Ruuat on popsittu, kukkia kaadettu, keramiikkakannun palasia tänä aamuna keräilin roskiksee, mut mie oon tyytyväinen noist merkeist, koska mie tiiän et Mörri tutkii uutta kotiaa.
Sitä, mist ei potkasta pihalle, eikä pakkasil tartte ulos mennä ees pissille.
Ja ruokaaki on aina tarjolla.
Ensin se ei osannu ees käydä pissa-astialla, vaan pissi Vennin takin päälle, mut nyt ollaa siinäki edistytty ja pissa on oikees paikas.
Ruokakin maittaa, tosin vaa ku myö ei olla paikal.
Pääasia et maittaa.
Meiän kissat on ollu ällikällä lyödyn olosii ja yhteenottoi, semmosii kohtuu pienii, on ollu, mut hissuksiin tasaantunu nekin.
Koirat, etenki Venni haluais rakastaa Mörriä ja ehkä seki päivä tulee ku Mörriki tykkää Vennistä.
Pari päivää sen jälkee ku Mörri saatii sisälle, alko sataa lunta.
Nyt on ollu muutama kymmenen asteen pakkaspäivä ja mie oon tosi helpottunu, ettei meiän harmaa Mörrikkä palele enää yksin liiteris, tai oo peloissaa yksin ulkona kun kuuluu outoi äänii, tai ettei sen tarvi pelätä, et vaik kettu nappaa sen.
Hankalaa on varmaa viel kauan, mut mie uskon et sil koittaa ihan hyvät kissanpäivät viel, kuha myö paremmin tutustutaa täs talven mittaa.
Jossain vaihees syksyl Pesonen pohti, et kissanpentu ois kiva.
Ei ois, mie sanoin, en jaksa sit pentuvaihetta enää.
Salassa mietin, et kylhän meille mahtuis.
On sanonta, et mieti tarkkaan mitä toivot, koska ne toiveet voi toteutua.
Mie oon tullu siihe tuloksee, et joo, kyl ne toteutuu, muttei aina sillee, ku ite ois ajatellu sen toiveen toteutuvan.
Parin päivän pääst on jouluaatto.
Tänää haetaa kuusi ja laitetaa katost naru latvaa tähden taakse.
Ihan sitä varalta, et jos meiän liiterikissa Mörri saa päähänsä tutkia kuusta koko 7-kilon voimallaan.
Ei sitte kaatuu joulupuu.
Viime vuonnahan mie en tarvinnu siihe mitää elukkaa.
Kaadoin sen koristeltuani ihan itse.