Mennyt maailma

 

Joulukuu tuli ja meni.
Piti valmistella joulua ja lahjoja. Lahjat ei totuttuu tapaa ollu mitää kovasti maksavia.
Min tapaha on hommailla pitkin vuotta pienii juttui, joit ajattelen jollekki tietylle henkilölle. 
Sit mie joulun alla kokoan niist lahjoja. 
Tein mie pari himmeliiki lahjaks ja sit yks ystävä pyys itellee tietynlaist, ni lupasin tehä. Kaupast vaan loppu helmet, ni se himmeli on edellee tos oottamas valmistumist.

Joulutouhujen välil tein ihan normihommii, eikä oikeestaa missää vaihees tullu kiirettä minnekkää.
Se jos mikä, oli hienoo. 
Sisu ehti olla meil ja Eetuki kävi Hennan kans, välil muuten vaa ja välil iha iteksee, niikus isot pojat ainaki.
Myö askarreltii ja tehtii pipareit ja torttui. 
Ja tietty syötii kiintiö lähes täys ennen jouluu.
Oli Pietun ja Jessin joulujuhla, mis Pietu luki jouluevankeliumii niin hienosti, ettei tosikaa.
Mie olin pakahtua ylpeydest. 
Jessi oli kaunis, ku kedon kukka ja laulo enkelinä kuorossa.
Äitin kans käytii kaupoil ja sit oli ihan näit normi kotihommii sil aikaa ku Pesonen oli töis.

Joulun alla myö kovasti mietittii, et otetaako kuusta.
Myö tehään toi pohdinta, joka hemmetin vuos.
Aina päädytää, ettei oteta, koska muovikuusen syö Ollikolli, samoin narut ja pallot yhes Hiiden kans ja aito kuusi varistaa neulaset ja min tän vuoden pointti oli se tutkimus, et kuusi huutaa tuskissaa siin jalas.
Siin vaihees, Pesosen kai teki mieli kärrätä minut jonnekki, ainaki sen ilme kerto sellast, mut se piti suusa kiinni. 

Meil ei siis ollu enää kuusenjalkaa, eikä koristeita, eikä mitää ku kerran tehtii tää päätös. Työnsin kaikki kuusijutut Riikalle.

Aatto meni mukavasti kotona möllötelles ja sit seuraavana päivänä oltii kutsuttu kaikki syömää meille.
Siin aamuntohinas Pesonen tuli liiterist ja roikotti ikivanhaa kuusenjalkaa ja sano: Tää löyty tuolt liiterist.Jos mie kuitenki hakisin kuusen.
Mie mietin et, mite se nyt just meni tonkimaa ja ton löys, mut sanoin, etten kyl nyt yhtää tiiä mitä tehää.
Jos mie kuitenki haen, se jatko sitkeesti, ku sie siit kuusest nii tykkäät.
Hae sitte, mie sanoin ja aattelin, et ens jouluna muistan tän, ei-kuusta-meille-keskustelun lopputuloksen ja pistän koristeita jemmaa.

Onks meil kuusenkoristeit, se uteli ku oli saanu kuusen iskettyy jalkaa kiinni.
Emmie tiiä, kai myö jotain löyetää, mie sanoin ja etiskelin aikani ja sain räävittyy 
jotain kokoo.
Nätti kuusiha siit tuli . 
Sähkökynttilöit ei ollu, mut löyettii ikivanhoi kuusenkynttilöit, niit oikeit, mitä ennenvanhaa oli.
Tähtee ei tietenkää ollu ja mie aloin väsäämää kanansulist, jollon Pesonen jupis, mitää inkkarijuttuu siihe kuusee ei laiteta, ja alko taittelee paistofoliost tähtee.

Sil aikaa mie kurkottelin min sulkakoristetta kuusee ja kaadoin koko kuusen.
Kaks kertaa.
Pesonen tuli paikalle ja oli taas jokseeki pöllämystynyeen näkönen ja kysy, et meniks mitää rikki.
Onneks ei menny ku yks lasinen pallo, eikä se ois niikää harmittanu, jossei niit ois alunperinkää ollu ku kolme.
Lopult hirtettii kuusi pellinnokkaa kiinni punasel villalangal ja toivottii ettei kukaa kiipee siihe.

Kuusenkynttilät sain sytyttää valvotusti vaan sen kerran, et saatii kuusest kuva.

Kahen aikaa mietittii, et koskaha nää porukat saapuu, mut sit tuli viestii, et ollaa tulos.

Se oli ihan älyttömän kiva päivä, meille se joulu oli sillo, eikä aattona ollenkaa.

Sit joulun jälkee jatku taas kohtuu normisti, Pesonen oli töis päivän ja piti kaks vapaata.
Mut minul toi joulu ku on ohi, ni alkaa sielussa kevät.
Jotku väittää, et keskitalvi nyt on, no niin on, ku kalenterii kattoo, mut min sielu huutaa ihan muuta.

Hiljaksee mie oon purkanu joulujutut pois, ei meil enää oo ku se kuusi nököttämäs, mut sil ei nyt oo kauhee kiire.

Perjantain myö mentii Pesosen kans teatterii. Ei mihinkää laitosteatterii, mut semmosee pikkasen erilaisee.
Mie tykkään niitten esityksist ja olin tosi mielissäni ku Pesonenki lähti min kans.

Sen piti käyä yhes kaupas nopsaa enste ja sit siel mentii esityksee.
Mie ootin autos, ku se kävi kaupas.

Oli myyjä ollu juttutuulel ja lopult Pesonen oli sanonu, et, voitko nyt antaa omin ostokset, mul on vähä kiire ku pitää viiä vaimo teatterii.
Myyjää ja muit asiakkait oli naurattanu kovasti ja ne oli alkanu kertoilee omii kokemuksiiaa.
Mut myö ehittii hyvin ja tykättii kovasti kumpiki siit esityksest.

Johtuisko joulust, vuoden loppumisest, tost teatterinäytöksest vai mistä, mut tänä aamuun myö alettii aamukahvil puhumaa menneist ajoist.
Niiku semmosist ajois ku on ollu lapsi ja mite maailma on erilainen nykysin.
Ihan erilainen.

Myö ollaa Pesosen kans eri vuosikymmenluokkaa, mut meil on suht samoja arvoja, mitä myö liitetää lapsuutee.
Siel oli tietty turvallisuus, ja vaik ei ollu kauheesti mitää hienouksii, ni silti sielt jää lämpöö, aurinkoo, loskasii lumilinnoi, hiihtolatui, katkenneit suksii, tylsii luistimii, perhosii, kukkii, pitkää heinää, kukkaketoi, järvii ja jokii millo lämpine vesinee, millo kylminee.

Kummanki mammat ja papat, mummot ja ukit on asunu maalla.
Kumpiki on käyny astumas lehmänläjää ja sotkenu jollain savipientareel ittesä mutaa.
On kiivetty puihin silläki uhal et tippuu tai housut repee.
Ja myö ollaa selvitty hengis tost kaikest.
Rahaa ei oo ollu tuhlattavaks asti, mut silti se on riittäny sillälailla, et on kuitenki ollu 
hyvä olla.
Ja myö mietittii, et mitäs nykysin on.
Ku pitää olla pleikkareit ja televisioit, tietokoneit, puhelimii ja ties ja vaik mitä.

Mut myö mietittii, et aika on eri ku ennen.
Ainoo mitä myö voiaa tarjota, on ees ripaus niist ajois mitä myö tiietää, kesäl veneel kalaa, taikka kukkien keräämist, luonnon tutkimist, uimarannal olemist.
Ens kesään myö päästää mökillekki ja ollaa mietitty, kuinka vois tarjota sit kiireetönt saunaa ja rannas polskimist ja lettujen paistamis tulel ulkona ja illal unten maille köllähtämist ilman tietokoneit ja sen semmosii kapistuksii.

Sisu on jo tottunu kanoihin ja ankkoihin ja koirii ja kissoihin. Joskus se kuulema kotona sanoo, et lähtee Selänpäähä töihi, et saa palkkaa. 
Toissakesänä se murskas kananmunan kuorii ja sai palkkaa, nyt joulun alla se autteli jouluhommis ja sai palkkaa. 
Mut myö ei tehä urakkaa, myö tehää rauhallist tuntihommaa huilien aina välil.

Sitä myö voiaa tarjota. Vähä hommia, et oppii tekemää ja sit semmost turvallist oloo ja rauhaa kaiken kiireen ja hälyn keskel.

Se, mikä surettaa, et aina pienempi ja pienempi osa tämmösest tuntuu jäävän pois vuosien mittaa.
Ku ei oo enää aikaa, eikä aina ees mahollisuuksii vanhemmil taikka isovanhemmil jatkaa tämmösii juttui. Ja sit vähitellen ne unohtuu vaan johonki kertomuksii menneislt vuosilt ja vuoskymmenilt.
Erkon kohal mie oon ilonen.
Ne asuu syrjäs ja vaik niil onki kaikenlaisii vempeleit, ni se on opettanu käymää kalas, nukkumaa teltas ja selittäny luonnost kaikkee.
Kerran mie ällistyin ku Jessi sano et pajun kuorist voi tehä päänsärkyteetä.
Kysyin, et mist tiiät, ni se sano et iskä on sanonu.
Outille lapset oli käyny keräämäs kanttarellei.

Mut nii kauan ku ees joku tekee näitä, ni on toivoo, ettei ihan kokonaa katoo 
tämmöset arvot.

Tänää vaihtuu vuos.
Mitä, jos tehtäis ens vuodest hieno vuosi.
Ei kasattais turhii ongelmii, vaa koitettais, milt semmonen vähä yksinkertasempi eläminen maistuis ja tuntuis.
Ettei ois kokoajan menoo ja meininkii ja harrastamista ja kiiretttä ja uupumista.
Et ois aikaa katella vaikka sit kevään ensimmäist kärpäst katos pörräämäs.

Mie omalt osaltani toivon ihan kaikille onnellist tulevaa.